Maanantain opetus: Älä unohda avaavaa

Viikon ainoa kovempi treeni olivat 8 X 2 minuutin vedot, joissa sai palautella välissä kaksi minuuttia. Ajattelin, että ne ovat alta pois, kun juoksen heti maanantaina. Kiireinen ja budjettipainotteinen päivä töissä, sillä vuoden 2018 suunnittelu on must do just now -listalla.

Kotona säätöä uuden puhelimen ja sykevyön kanssa. En käsitä, miksei Sports trackeriin sopiva Suunnon vyö suostu parittumaan uuden iPhoneni kanssa. Olen yrittänyt kohta kymmenen kertaa ja tulos on nolla. Gigantin asiakaspalvelu-chatin mukaan sen pitäisi toimia, vaan ei niin ei.

Tänään aioin Itiksen Gigantissa käydessäni kysyä tuosta eli tehdä kuten chat-nainen viikolla neuvoi. Sain kuitenkin niin hurjan huonoa palvelua, että jätin toiseen kertaan. Bluetooth-näppis otti ja hajosi perjantai-illan kunniaksi, joten uutta olin vailla. Taivas, millaista kohtelua sain myyjämieheltä! Ei heillä ole kuin tämä yksi, ei missään muussa sanota sen toimivan Applen laitteiden kanssa, kyllä kaikki ostavat just tämän, ei ole netissäkään, kyllä se tämä on ostettava ja niin edelleen. Alkoi punatukkaiselle tytölle tulla vedätyksen maku suuhun ja proput alkoivat hehkua. Kun jälleen selitin myyjämiehelle, että olen eilisiltana katsonut netistä ja teillä on sen mukaan myös muunlainen näppis ja sitä on tässä myymälässä, päätin, että asiointini jää pelkkään näppikseen. Mies selasi nettiä, mutisi itsekseen ja yllätys yllätys - lopulta alkoi löytyä muutakin. Hemmetti, mulle ei myydä ihan mitä sattuu eikä mua myöskään kohdella miten sattuu. Kaikenlaista vuosien varrella ostaneena olen oppinut varmistamaan taustani etsimällä faktoja etukäteen, sillä siitäpäs saavat, jos koettavat myydä ties mitä.

Mutta siihen maanantaihin... Yhtäkkiä tajusin, että Merituuli on ihan kohta ovella ja sitten mennään. Tossut jalkaan ja ulos. Verkkailtiin jokivartta kohti Vanhankaupunginkoskea. Oltiin menty pari kilsaa, kun jostain ajatusten syövereistä paljastui totuus - kaikessa hötäkässä en ottanut avaavaa. Mitähän tästäkin tulee? En mä kyllä vetoja juoksematta jätä!

Eka meni ihan ok. Tokassa alkoi hengittäminen olla hankalaa, neljännessä kuulin itse, miten hengitys vinkui ja kuudennen jälkeen se vasta vinkuikin. Oli pakko pysähtyä ja hengitellä kaikessa rauhassa. Pari vikaa menivät miten kuten ja hengissä selvisin.

Raivostutti oma muistamattomuus. Ärsytti, etten päässyt parhaimpaani tuollaisen alkeellisen mokan vuoksi. Ylipäätään kiukutti, kun olisin halunnut leikkiä vauhdeilla ja katsoa, mitä irtoaa. Sitten menen säätämään noin.

Todellisuudessa mentiin ihan kelvollisesti. Eka oli jossain 6:55 tienoilla, jonka jälkeen saatiin vauhdit pysyttelemään 6:20-6:50 välissä. Kelvollinen olosuhteisiin nähden. Ja sainpas jossain vedossa Merituulinkin hengästymään. Se oli ihan uutta.

Vähän mietin, laitanko näitä ollenkaan. Jostain juoksuryhmästä luin pari päivää sitten, miten eräs kirjoitti olevansa hidas juoksija, kun kymppi menee vain noin 47 minuuttiin ja ainakin 45 minuuttiin pitäisi päästä, jotta saisi pikkuisen nopeutta itselleen. Niin.... Suhteellinen käsite eikä pitäisi verrata, mutta tuossa kohdassa omat vauhdit ja tekemiset tuntuivat lähinnä pelleilyltä.

Jo loppuverkassa mietin juttua myös toiselta puolen. Tuo treeni näytti mulle, että avaava on todella tarpeen. Se näytti, ettei astmalääkettä ole määrätty turhaan. Ero oli valtava, kun vertasin mielessäni just tehtyjä vetoja ja vetoja, joita ennen olin avaavan ottanut. Enää ei tarvitse miettiä, onko se tarpeen ja mitä se todellisuudessa auttaa.

Seuraavana päivänä keuhkoissa ja kurkussa tuntui. Sen verran tiukoille olin itseni vetänyt. Vielä keskiviikkoaamunakin sanoin aamulenkillä, että tuntuu pikkuisen keuhkoissa. Yleensä en ota avaavaa ennen leppoisia lenkkejä, sillä en sitä niissä tarvitse. Keskiviikkona otin varman päälle ja hengittelin annoksen vähän ennen lähtöä.

Palauttelua, malttamattomuutta ja väsymystä

Tuntui, että palauduin HSR:ltä tosi hyvin. Sunnuntain lepäilin ja maanantaina keskipäivän maissa pää koetti selittää, että nyt pitäisi päästä lenkille. Lenkille - vajaa kaksi vuorokautta lappujuoksun jälkeen! Ei mun ole ikinä tehnyt mieli kipaista lenkkarit jalassa ulos näin nopeasti.

Laitoin yhdelle ystävälle viestin, jossa pohdiskelin, onko mulla päässä jotain vikaa, kun tällaisia mietin. Varovasti pohdin myös, onko mun tosiaan maltettava yli viikon puolivälin, kun eka lenkki oli sovittuna vasta torstaiaamulle. Vastauksena sain tiukan komennuksen "On" ja perässä ainakin kaksikymmentä huutomerkkiä. Bonuksena sain ukaasin olla riehumatta liikoja. Kannattiko kysyä?

Maanantai oli vika lomapäivä ja pääsin kerrankin arkena aamupäivästä pilatekseen. Se teki hyvää, kun tehtiin tosi rauhassa ja kaikki liikkeet lattiatasolta. Ohjaaja oli palannut just lomalta, joten ei ollut hänelläkään halua sen kummempaan. Vaikka jalat eivät olleet kipeät, pohkeissa ja takareisissä oli kireyttä. Myös etenkin toinen lonkka oli liikuttelua ja venyttelyä vailla.

Puhti pois jälkikäteen

Muutamat huonot yöunet veivät puhdin loppuviikosta. Torstaiaamun lenkki oli tosi voimatonta taaperrusta. Kostea ja pilvinen aamu, mutta samalla niin ihanan lämmin. Nautin liikkeestä ja koetin olla itselleni armollinen. Kroppaa saa väsyttää ja aina ei tarvitse olla täydessä terässä. Onneksi sanoin tuon ääneen, sillä vasta siinä se konkretisoitui. Huomasin, että ystävällä oli menohaluja, mutta nätisti tyytyi mun jarrunaisen rooliin.

Tammisalon kanavassa oli sinilevää eikä joutsenia näkynyt. Pari sorsaa kertoili ajatuksiaan aamutuimaan ja läheisen päiväkodin pihalta kuului pienten lasten elämäniloista hihkumista. Herttoniemessä oli nainen menossa uimaan. Hetken teki mieli pulahtaa viileään meriveteen. Ei ollut uimakamoja ja työpäivä odotti, joten se siitä ajatuksesta.

Perjantaina juoksin kevyen viikon reippaan. Vaihdoin viikolla puhelinta ja jouduin asentamaan Sports trackerin uudestaan. Siinä hötäkässä en muistanut, että äänipalautteet on laitettava erikseen päälle. Onneksi juostiin mulle niin tutulla reitillä, että kilsamäärät olivat automaationa päässä. Reipasta oli 25 minuuttia ja päättelin meidän ehtivän aavistuksen reilun kolme kilsaa. Todennäköisesti juostiin ajallisesti muutama minuutti kauemmin, vaan ei se tappioksi ole.

Yhä oli voimattomuutta ja väsymystä. Annoin mennä rauhallisemmin, mutta kuitenkin pk-vauhtia kovempaa. Niin vauhdilla olin töistä tullut, että vasta reipasta juostessa muistin, etten koskaan ottanut avaavaa lääkettä ennen lähtöä. Jännitti, miten hengitys pysyy matkassa, sillä en ole juossut reippaita enkä kovia ilman avaavaa. Yllättävän hyvin hengitys kulki. Se ei vinkunut eikä tullut ahdistavaa oloa, kun happi loppuu. Vikoilla minuuteilla aloin huomata, että hengitys kävi raskaammaksi, mutta eiköhän sen siinä kohdassa vähän kuulukin käydä.

Vantaanjoen varressa myrskytuhot olivat hurjia. Kaatuneita puita oli valtavasti. Aivan pienet puuskat eivät olleet yli pyyhkäisseet, sillä osa puista oli valtavan kokoisia. Raivaustöitä oli tehty ja monessa kohtaa tuoksui tuore puu. Ehkä ihanin oli siirtolapuutarhan nurkalla ollut kuusen tuoksu.

Tuomarinkylän peltojen luona oltiin kaverin kanssa kumpikin ponkaista ylimääräinen askel. Pellolla ollut hevonen ei tainnut innostua juoksevista ladyista, vaan pärskähteli meille mielipiteensä. Kookas ja uljas eläin, jota on kaunis katsella, mutta joka on samalla vähän pelottava.

Tapaninvainion uimarannan sillalla reippaan osuus oli tehty ja ansaittu juomatauko odotti. Loppumatkan hölkkäilin pienessä tihkusateessa. Aika virkistävää, sillä kuumahan tuossa oli ehtinyt tulla.

Vielä kerran Siili

Kaveri tutustutti tänä kesänä ihanaan käpyläläiseen kesäkahvilaan. En ollut kahvila Siilistä ikinä kuullutkaan. Miten lähes keskellä kaikkea voi olla niin idyllinen ja ihana kahvila? Mäkelänkatu ja Koskelantie ovat nurkalla, mutta Puu-Käpylän talossa on aivan oma tunnelmansa.

Eilen lenkkeiltiin Marikan kanssa kahvilaan, kun kesä on sen osalta ihan just ohi. Vielä muki kahvia, vaan porkkanakakusta maltoin kieltäytyä. Sopivasti pidettiin sadetta kahvilassa ja lenkin jatkuessa aurinko kurkisteli, miltä Helsingissä tänään näyttää.

Kotinurkilla oli kriisi lähellä. Elokuulle kilsoja oli oman oven näkyessä 99,5. Eihän sitä voinut tuohon jättää. Mikä kauhea luku tuollainen pilkullinen kaksinumeroinen onkaan, kun vaihtoehtona on hieno kolminumeroinen summa? Siispä tehtiin reilun puolen kilsan kierros, jonka jälkeen elokuun osalta satanen oli täynnä.

Pari kaveria juoksi eilen Paloheinässä Masokistin unelmalla sata kilsaa. Mun eilinen sata kilsaa tuli vähän eri tavalla. Vaan sata mikä sata. Tämä tapa sopii mulle paremmin. Ei tulisi mieleenkään juosta sataa kilsaa yhtenä pätkänä. Sisukkaita naisia olivat, kun matka alkoi aamukasilta ja kilsat olivat kasassa joskus klo 22.30 jälkeen.

Selätin helteen - Helsinki street run

Eilisiltana tiivistin Helsinki street runin eli HCM:n kyljessä juostun 17 kilsan matkan Kaija Koota mukaillen - Väsytin helteen ja selätin sen. Kuumuus, painostava ilma, kosteusprosentti melkoinen, satunnaisia tuulenvireitä meren lähellä, pilvien seasta väijynyt aurinko ja ilmassa väreillyt ukkosen uhka tekivät HSR:stä pelottavan vastuksen. Olin seuraillut sääennusteita reilun viikon. Päivä päivältä lämpötilaennuste nousi nousemistaan - eka +18 ja lopuksi +25. Ei naurattanut, sillä epäilin reissusta tulevan todellisen Via dolorosan.

Takana oli muutama loman jälkeisen elämän työpäivä ja sen jälkeen pari vapaata. Vikat lenkit ennen HSR:ää juoksin maanantaina ja tiistaina. Tiistain lenkillä piti juosta muutama kerta pari lyhtypylvään väliä rivakammin, vaan muistin koko idean kotona. Ei sitten, mutta tulipahan leppoisa lenkki ilman suurempia revittelyjä.

Torstaina joogasin lähes 1,5 tuntia ja kävin iltakävelyllä kaverin kanssa. Mukavasti kroppa heräili, mutta toinen lonkankoukistaja esitti pieniä vastalauseita. Venyttelin lisää ja rullailin, sillä epäilin oikean syyllisen olevan niskassa tai hartioissa.

Sääennuste pelotti. Join vichyä ja ostin sipsejä. Suosikkiurkkajuomaani eli Dexalin mustaherukka heavya tein perjantaina kannullisen. Vettä join tavallista enemmän ja nappasin pari suolatablettiakin - varmuuden vuoksi.

Perjantaina haettiin ystävän kanssa juoksujen tykötarpeet ja fiilisteltiin tovi Expossa. Perinteitä vaalien hiilaripitoiselle lounaalle, joka oli tällä kertaa Mamma Rosan pitsa. Ei hassumpaa ja plussana pitsaankin kuulunut alkuruoka eli mulla maukas kukkakaalikeitto.

Joko saa mennä?

Mun makuun startti oli vähän liian myöhään, kun HSR:n paukku kajahti vasta klo 15.45. Aamupalasmoothie, kahvia, puuroa ja lounaaksi kana-kasvistortilla. Lisää vichyä, vettä ja just ennen lähtöä sokeripitoinen Elovenan mangosmoothie. Reppuun nappasin vesipullon, jonka aioin tyhjentää ennen lähtöä.

Olin sopinut Sailan kanssa tapaamisen Telia 5 G areenan nurkille Mannerheimintielle. Pieni paniikki oli iskeä matkalla, kun jäin jumiin Mäntymäentien ja oopperan nurkille. Kadut olivat auki, mutta liikenne jumitti pahemman kerran. Jonottaessa seurasimme taksikuskin kanssa taustapeilistä, miten moottoripyöräpoliisi pysäytti vaaleanpunaisella skootterilla ajaneen noin 70-vuotiaan valkohapsisen herran. Papereita herra sai esitellä, ennen kuin poliisi oli tyytyväinen. Ehkei hän kuitenkaan ollut kaikkein vaarallisin kulkija niillä nurkilla.

Katsottiin maratonin lähtö ja sen jälkeen kamat säilytykseen. Tuttujen moikkailua, kevyttä venyttelyä, musat päälle ja lähtöalueelle asettautumista. Viitisen minuuttia ennen starttia huokaisin, voitaisko jo mennä. En olisi enää malttanut odottaa. Hiki oli paikallaan seistessäkin, joten hirvitti, mitä edessä olisi.

Viimein sekuntien laskeminen ja matkaan. Lähdettiin ihan perältä, jotta nopeat saavat mennä menojaan. Melkoinen ryysis, selkiä edessä ja lopulta lähtöviivan ylitys. Matka oli alkanut ja maali olisi edessä jossain kaukana tulevaisuudessa.

Suihkussa vai juoksemassa?

Mannerheimintien varsi oli yhtä tylsää kuin ennenkin. Vesi valui ja epäilin olevani suihkussa enkä juoksemassa kohti Pikku-Huopalahtea. Katujen ylityksiä ja ekat alamäet. Sain hyvän vinkin alamäkien juoksemiseen, jota koetin noudattaa pitkin matkaa. Pari jyrkkää mäkeä pelotti, mutta muissa koetin rentouttaa kropan ja kerätä voimia antamalla painovoiman viedä.

Eka juomapiste Tilkanvierrossa tuli varkain. Ajattelin sen olevan jossain kilsan päässä, kun yhtäkkiä tunnelissa olikin vettä ja urkkajuomaa. Muki vettä, tutun moikkaus ja matka jatkui.

Tonni kasassa

Olin etukäteen sanonut, että kutosen kohdalla on tälle vuodelle tonni juoksukilsoja täynnä. Tracker sanoi kuulokkeisiin kutosen, mutta tiesin sen vähän edistävän. Sailan mittari piippasi kutosen. Pari sataa metriä eteenpäin ja sitten se on siinä. Nyt on taatusti tonni kasassa! Vuonna 2015 tonni täyttyi 20.12 ja vuonna 2016 10.9. Olenko tehnyt jotain eri tavalla kuin edellisvuosina?

Asfalttia, hiekkaa, satunnaisia tuulenvireitä, kuumuus - Saila rupatteli ja vei mun ajatukset pois edessä olevasta matkasta. Satunnaisesti vastasin jotain, mutta lähinnä olin hiljaa ja kuuntelin.

Hyvissä ajoin ennen seuraavaa juomapistettä kaivoin geelin ja hörpin sitä juoksuaskelten lomassa. Kilsan verran pyörittelin suussa kammottavaa lämpimän omenageelin makua, kunnes sain huuhdottua sen pois vedellä. Kaksi mukia vettä ja matka jatkui. Tällä juomapisteellä oli datan mukaan kulutettu aikaa reilusti muita enemmän. Ehkä en vielä osannut kahden mukin taktiikkaa, joten meni harjoittelun piikkiin.

Maran ykkönen ohi

Puusiltoja, meren tuoksua ja ylämäkiä. Osa mäistä käveltiin, jotta en väsytä itseäni. Kuulin, että tosi moni muukin käveli mäet. Lauttasaari lähestyi ja ehdin jo ihmetellä, miksei maran ykkönen mene ohi. Prätkän ääni. Kuulutusauto. Tuleehan se sieltä - tulikin kaksi miestä. Tulin ohitetuksi hieman myöhemmin kuin edellisvuosina, sillä kolmas juomapiste oli jo takana ja Länsiväylän ylitys lähellä edessä. Ohittaneet lienevät kenialainen ja espanjalainen, joiden ero maalissa on ollut alle 10 sekuntia.

Loivia mäkiä ylös. Ihanaa, mäki voi mennä myös alas. Seuraava geeli, sillä juomapisteelle ei ole pitkä matka. Aaarrrgggg.... Jalat mukavan tahmaisessa omenageelissä. Käsissä ei yhtään ja suussa sentään suurin osa. Näin tänään - onhan geelien kanssa tullut säädettyä, mutta tämä oli kokematta. Toivottavasti en muutu ampiaisten unelmaksi.

Jälleen pari mukia vettä, joista toisen pysähdyin juomaan ihan rauhassa. Takaa tuli maratoonari, joka kirjaimellisesti sukelsi juomamukien sekaan. Ehkä hän koki saavansa viilennystä tuolla tyylillä. Saila nappasi suolakurkkua, mutta mulle maistui vain vesi.

Se suola!

Nousu Lauttasaaren sillalle kävelynä, etten telo koipiani sillan rakenteisiin. Siinä on muutama ikävä metallinen kohta. Ihana tuuli! Samassa lamppu syttyy - olen unohtanut ottaa suolaa. Ilmeeni oli varmaan säikähtäneen kauhistunut, sillä pelkäsin olevani tuhon oma huonomuistisuuteni vuoksi. Äkkiä vyöltä pussi ja Sailalle pyyntö kaivaa siitä mulle suolatabletti. Huh, suolalle maistuu. Ehkä selviän.

Eka reissun vaikea hetki, sillä tuohon asti oli ollut pelottavan helppoa. Vauhti oli pysynyt kivasti suunnitellussa. Oli mulla alkujaan tavoite, mutta kammottava kuumuus ja ilman painostavuus veivät sen mennessään. Lähdettiin varman päälle, jotta pääsen ongelmitta maaliin.

Kahdella aiemmalla HSR:llä olen tuskaillut kramppaavien koipien kanssa ja könynnyt miten kuten maaliin. Pelotti tosissaan, miten käy. Päätin, etten ajattele. Sailakin kielsi ajattelemasta. Olli Lindholm ja Stina Girs lauloivat sopivasti "Voiko pettääkään enempää kuin itseään? Voiko oikein tehdessään tehdä väärin kellekään?". Biisin sanoma hieman toinen, mutta just tässä Lauttasaaren sillalla voin pettää itseäni lopettamalla ajattelemisen ja kramppien pelkäämisen, sillä niitä ei tule.

Hain voimaa musiikista, kun korviin tuli Twisted sisterin 1980-luvun helmiä. Melkein hyräilin itsekseni, kun yksi teinivuosien suosikki W.A.S.P:n I wanna be somebody sai soittolistalla vuoronsa. Kasarihevin tahtiin tossua toisen eteen. En silloin tiennyt, miten ilahduttavia nämä biisit voivat olla 30 vuotta myöhemmin.

Mihinkään bajamajaan ehditä

Ruoholahden juomapiste ja lisää vettä. Otin kaksi mukia silläkin riskillä, että kutosesta asti vainonnut pissahätä pahenee. Ei tässä bajamajaan nyt ehdi. Jos on selvinnyt jo noin seiskan, selviää maaliinkin. Nyt juostaan eikä ajatella. Minä en bajamajaan aikaani hukkaa!

Ratikkakiskoja, katukiveyksiä, rotvallinreunoja ja epätasaisuuksia. Saila huomasi, että aloin väsyä. Sanalliset ohjeet tarkentuivat ja vähänkin huonot kohdat otettiin kävelyaskelilla. Tätä taitoa lukea mua arvostan suunnattomasti parissa juoksuystävässäni. En tiedä, miten he sen tekevät. Mun ei tarvitse sanoa mitään, kun oppaana juokseva vain tietää, milloin väsymys alkaa viedä pieniä paloja keskittymiskyvystä ja omasta tarkkuudestani.

Baana - kohta maalissa

Baanan alussa juoksututtu kannustamassa. En tiedä, mitä salaperäisiä taikavoimia tuolla naisella oli taskuissaan, sillä siitä hetkestä lähtivät retken nopeimmat kilsat. Kilsojen keskivauhdit olivat siihen asti pyörineet 8:02-8:22 tienoilla painottuen jonnekin haitarin puoliväliin. Nyt lähti. Taikavoimat ja uusi vaihde. Saila laskee loppuaikaa ja koettaa saada multa vahvistusta matemaattisille harrasteilleen. Ynnäilen päässäni, mutta sanoja ei enää irtoa. Tiedän, että HSR:n parhaani tulen juoksemaan. Arvoitus on, mikä tuo paras tulee olemaan.

Eikö Baana lopu ikinä? Ratikan ääniä - joko? Vihdoin Mannerheimintien tunneli ja kurvaus Kiasman ja musiikkitalon nurkille. Musiikkitalon kulmalla kaveri kannustamassa. Jälkikäteen kuulin, että olin jopa hymyillyt varovasti. Muistan vilkuttaneeni hänelle ja jos olisi ollut voimia, olisin purskahtanut nauruun. Kaveri huikkasi, että tähänhän sä olet kaikilla hellelenkeillä harjoitellut. Just, tosiaan olin. Jokin tarkoitus kai oli sillä, että kesän aikana suurin osa reippaista tai kovista treeneistä on osunut paahtavaan aurinkoon, helteeseen, tuulettomuuteen ja tukahduttavaan kuumuuteen. Olinhan mä siis harjoitellut, joten hellehän ei mua vie.

Töölönlahti - luojan kiitos

Töölönlahdella joku maratoonari ohittaa hurjan läheltä. Kädet osuvat vastakkain, mutta ei sen kummempaa. Hän ei tainnut oivaltaa, etten todellakaan aio siirtyä senttiäkään sivuun. Useamman miehen letkassa muut ohittivat nätisti, mutta tämä yksi ei. Ehkä hän hoksasi lopulta.

Korviin iskeytyy yksi lempitsemppibiiseistäni "Ilmaiseksi mitään et saa. Jos teet sen, saat palkinnon". Kyllä! Tällä minimaalisella matkalla kohti maalia ainoa ja pahin vihollinen olen minä itse.

Vaihteeksi kirosin Töölönlahden kävelyteiden epätasaisuuksia. Taisin kirota sama tkohdat kesäkuussa. Väsymys alkaa painaa ja hengittäminen käy raskaammaksi. Otin aamulla ylimääräisen avaavan ja vielä uuden avaavan puolisen tuntia ennen starttia. Tähän asti ei ole ollut ongelmia, joten toimivat. Astmalääkitys on auttanut - onneksi.

Vika juomapiste, josta otan vielä mukillisen vettä. Maaliin on kilsa, mutta nyt ei mennä riskillä. Selkiä napsitaan, vauhti on hyvä. Hesarin ylitys, ratikkakiskojen yli kävelyaskelilla ja sitten - maalin äänet kuuluvat. Miljoonasade rallattelee "Ostarin helmi, viitoskassan kaunotar, myy nappi auki tupakkaa". Mistä kummasta olen tuonkin soittolistalle poiminut?

Käännös ja alamäki. Rennosti, kerää sekunti voimia. Edessä stadionin nurmikko ja loppusuora. Saila huomauttaa vauhdin olevan alle kutosta. Mulla? Alle kutosta? Loppusuoralla 17 kilsan jälkeen? En voi uskoa! Käännös oikealle, matkaa 10 metriä. Johtomatto, toinen johtomatto ja se on siinä. Maalikuvassa lienee kammottava irvistys, vaan väliäkö tuolla.

Pyörryttää. Istun tovin nurmikolla ja olo kohenee. Mitali, skumppaa, kahvia, syötävää ja se bajamaja. Koipiin Ice poweria. Se tuntuu taivaalliselta! Rupattelua tuttujen kanssa ja maaliin tulijoiden seuraamista. Muutamia tuttuja nimiä odottelen. Kuivaa vaatetta päälle ja Relaxin opiskelijoiden hierontaa. Mun hartiat hieroneella kundilla oli hyvät otteet ja hartiasärky helpotti.

Myräkkä alkoi, kun olin lähdössä kohti kotia. Hurja kokemus tavaroidenlentäessä, sateen rymistellessä ja ukkosen pauhatessa.

Hymyä, hymyä, hymyä, hymyä

Ehkä palaudun maan pinnalle vähitellen. Nettoaika 2.23:22 on 9:19 parempi kuin vuosi sitten ja 9:31 parempi kuin kaksi vuotta sitten. Kolme vikaa kilsaa olivat reissun nopeimmat. Ne nopeutuivat tasaisesti ja vika oli kaikkein nopein. Tuntuu uskomattomalta. Varman päälle meno kannatti, sillä voimia mulla selvästi oli lopussa. Kahdella vikalla kilsalla pyöritin kahta ajatusta: hirveä pissahätä ja maratonia crocksit jalassa juokseva Mannermaan Harri ei kyllä mun ohi mene. Onneksi en tiennyt, että Harrin matka oli valitettavasti jäänyt kesken.

Tuntuu, että leijailen. Tämä oli ehdottomasti vuoden paras lappujuoksu. En ole ollut näin tyytyväinen juoksuuni sitten viime syksyn puolimaran. Tämä antoi uskoa ja näytti mulle, että muutosta tapahtuu pikku hiljaa.

Jotain olen tehnyt viikkojen ja kuukausien varrella oikein. Jotain tein oikein valmistautumisessa. Ehkä niillä kammottavilla helletreeneillä oli oma roolinsa. Tekisi vain mieli fiilistellä ja hymyillä. Nappijuoksu!

Ja ne krampit - niitä ei tullut! Varmaan eka pidempi lappujuoksu, jossa pohkeet ja takareidet eivät krampanneet. Siinäkin tein jotain oikein.