Muutamalla viimeisellä lenkillä on ollut uskomaton tuuri. Viime viikon perjantaina koko päivän satoi, vettä tuli taivaantäydeltä ja oli synkän harmaata. Kruununa oli kova tuuli, jonka avulla olisi voinut lentää jonnekin.
Olin sopinut avustajani kanssa lenkistä töiden jälkeen. Kauhistuneena katselin ulos ja mietin, ehdinkö juosta kymmentäkään metriä, ennen kuin olen läpimärkä. Puoli viiden maissa kipaisin työpaikan ovesta ulos. Mitä? Eihän täällä sada! Vesisade oli loppunut puoli tuntia aikaisemmin ja taivas näytti kirkastuvan. Parin kilsan jälkeen aurinko kurkisti pilvien takaa ja oli seurana loppulenkin.
Seuraavana päivänä totuus paljastui, kun hipsuttelin 14 kilsaa harmaassa ja välillä tihkusateisessa iltapäivässä. Kun Tapanilasta kurvasin Malminkaarelle, tuntui, ettei enää tätä. Salaa olin toivonut Malminkaaren taaplaamisen olevan tältä talvelta ohi. Jokivarsi näytti siltä, että siellä tarvitsisi kanootin, joten ei auttanut. Malminkaarta menimme etappi kerrallaan: Malmin kenttä, Nova näkyy, viimeinen sillan alitus ja Kehä näkyy. Kummasti se loppui, vaikka alussa epäilytti. Lenkin lopussa oli pakko kiertää korttelia, koska kilsojen tasaluku oli liian lähellä. Kyllä olivat metrit pitkiä, kun Sports tracker ei vain hihkaissut tasakilsaa, vaikka miten odotin.
Reippaamman testailua
Tiistaina juostiin Merituulin kanssa reippaampi reilu kymppi. Eivät selkä ja pakara anna juosta kovempaa. Mentiin likimain mun puolimaravauhtia ja vähän sitä hitaampaa ja pakarassa tuntui jo lenkin aikana. Ja yllätys yllätys - Merituuli raahasi minut ensin Malminkaarelle. Armahti sentään Malmin jälkeen ja kiepautti jollekin mulle tuntemattomalle hiekkatielle. Oli ihanaa, kun nurkat olivat hänelle tuttuja, joten voitiin kiemurrella hieman rauhallisemmilla ja mulle vieraammilla katupätkillä.
Malminkaarella testattiin, miten pystyisin juoksemaan rivakammin. Ajattelin, että kiihdytetään jonnekin 7:30-7:40 tienoille. Kiihdytettiin ja kiihdytettiin vähän lisää. Lopulta jouduin sanomaan, ettei tästä tule mitään. Ei kroppa antanut, vaikka pää olisi halunnut testailla, miltä kovat vauhdit tuntuvat.
Olin sanonut Merituulille nuo kilsavauhdit ja hän kurkisteli mittariaan. Vaikka miten kiihdytettiin, mittarin lukemat vain suurenivat. Miten tämä näyttää tällaisia? Eihän vauhti kovene ollenkaan? Kyllä mustakin tuntuu, että juostaan ihan kunnolla - Merituulin kommentti. Niin.... Mittarissa oli kiepsahtanut päälle asetus , joka näytti vauhdin kilometriä tunnissa ei suinkaan minuuttia / kilometri. Olihan se 9,5 km/h aika kovaa...
Tapanilassa ihmeteltiin pakettiautoja ja ihmisiä. Oli pakko mennä lähemmäs katsomaan. Seitsemänkymmentäluvun lapset päättelivät ensimmäisenä - mustalaisia. Koetin pohtia nykyaikaa ja päättelin - huumekauppiaita, varastetun tavaran myyjiä tai venäläisiä kauppiaita.
Menimme lähemmäs ja katselimme, mitä ihmeen kasseja ja laatikoita ihmiset raahaavat. Näkyvissä kyltti - Luomumyynti. Ehkä 2010-luvun lapset ajattelevat joskus tulevaisuudessa ensimmäisenä luomumyyntiä, kun näkevät jonkin kiinnostavan ihmispaljouden, jotka puuhaavat jotain merkillistä. Aika pitkälle ollaan tultu 1970-luvulta, jolloin muistan mustalaisten mm. kiertäneen kauppaamassa pitsiliinoja.
Talvi löytyi Vanhankaupunginlahdelta
Eilen nieleskelin tovin, kun sain ystävältä viestin, jossa hän kauhisteli Vuosaaressa olevan maa valkoisena. Aioimme lähteä töiden jälkeen lenkille eikä mulla ollut kuin kesätossut ja ohkaisia juoksuvaatteita. Ajatus mahdollisesta sohjosta ja liukkaudesta kauhistutti.
Ei auttanut - lenkkivaatteet päälle ja ulos. Ei lunta, ei sadetta, ei paljoa tuulta ja aurinko pilkisti. Miten onni voi olla näin ihanasti puolellani? Viikin suoran kauttahiekkatielle ja Vanhankaupunginlahdelle. Lahti oli valkoinen, metsässä ei ollut lunta ja lahtea kiertävä kävelytie oli paikoittain aivan talvinen. Lumikoppuraa, jäätikköä, muutama lumivalli ja jään päällä uutta lunta. Uskottavahan mun oli, että lunta oli satanut, sillä ei se muuten olisi jään päälle päätynyt. Vaikka pätkiä meni superhitaasti, oli ihana kulkea hiljaisuudessa ja nauttia siitä, ettei katujen melske ole korvanjuuressa.
Herttoniemen portaat houkuttelivat, vaan ei tällä selällä. Jokin toinen päivä menemme sinne. Muistaisin, että portaissa on hyvä kaide, jota seurata. En ole käynyt, mutta näin olen kuullut ja ainakin alussa kaide näkyi olevan, kun katselimme portaita ohi mennessä.
Herttoniemessä ihmisten ilmoille pöllähtäessä tuntui hassulta. Oho, ai täällä on ihmisiä ja autoja. Mistä ne tulivat? K-market Hertassa ihmisiä vasta olikin. Emme aivan kuuluneet joukkoon, kun ostoksena oli yksi pullo makuvettä. Fiksut ihmiset lähtevät iltapäiväpitkikselle ilman juotavaa - onneksi on kauppoja ja onneksi mulla on aina vähän rahaa mukana.
Lopulta eilinen retkeily oli 14,5 kilsaa ja aikaa meni kiitettävästi. Helpotus oli, ettei pakara tuntunut lainkaan. Helpotus ei ollut se, että kivuttomana saatoin juosta päälle ysin kilsavauhteja. Ei näillä vauhdeilla lähdet puolikkaalle eikä mihinkään muuhunkaan lappujuoksuun. Yhdentoista viikon kuluttua mun pitäisi olla hyvin lähellä HHM:n maalia. Pelottaa, mitä siitä tulee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti