perjantai 26. toukokuuta 2017

Helatorstailenkki ja hirven kylpyrauha


Olen ollut kovin epävarma, miten kahden viikon kuluttua juostava HHM voisi realistisesti pohdittuna mennä. On tuntunut, että vauhdit ovat kateissa. On tuntunut, ettei hengitys kulje ja happi vain loppuu. On tuntunut, ettei tästä tule mitään. Ehdin nähdä jo painajaisiakin koko huvista.

Mielenrauhani turvaamiseksi tuli idea lähteä kokeilemaan pidempi reipas lenkki, joka näyttäisi tietä suuntaan tai toiseen. Ohimennen kysäisin Harrilta, mitä hän tuumaisi ajatuksesta. Vähän epäilin, mutta yllättäen Harri kannatti ideaa ja neuvoi juoksemaan 12-14 kilsaa ja katsomaan, miltä näyttää.

Luontevasti lenkki aikatauluttui tälle viikolle ja helatorstai antoi oivallisen mahdollisuuden juosta muulloin kuin työpäivän jälkeen. Se antoi myös mahdollisuuden kokeilla tätä aamusta, sillä onhan HHM:n starttikin aamulla.

Auringon paistaessa lähdettiin Sailan kanssa jokivartta kohti pohjoista. Suunnitelmana oli verkkailla pari kolme kilsaa ja sen jälkeen hakea vauhti jonnekin 8:05-8:10 väliin. Tuo olisi hieman kovempaa kuin lokakuussa juoksemani Kaarinan puolimaran keskari. Hirvitti, ettei mene. Samalla kutkutti, jos kuitenkin.
Eniten pelkäsin, että hengittäminen on jälleen se, johon kompastun.

Suunnitelma A ja suunnitelma B


Alkuverkkaa noin 2,5 kilsaa, jonka jälkeen kellon kanssa haettiin vauhti keskimäärin sinne, mitä havittelin. Päätöksenä juosta 12 kilsaa ja katsoa sitten. Varapäätöksenä lupa hidastaa, jos henki ei kulje tai sattuu jotain muuta.

Tapaninvainion uimaranta, kohti Siltamäkeä, frisbeegolfradalla paljon väkeä, koirien ulkoiluttajia, Helsingin pitäjän kirkko ja matka jatkui. Vähänkin isommat ylämäet käveltiin, jotta ei rasitu liikaa. Vauhti vaihteli 8:00-8:30 välissä, mutta painottui jonnekin 8:07-8:14 nurkille. Monet kerrat matkan varrella muistan Sailan toistaneen "8:07".

Jano alkoi vaivata. Päätös kääntyä ympäri, kun mittari näyttää matkaksi kutosta. Silloin ollaan oikeasti tultu jo noin 6,5 kilsaa, koska mittarin kierros jäi aluksi laittamatta päälle ja kirmailtiin puolisen kilsaa verkkakierroksen luvuissa.

Kehä III:n alikulku ja Tikkurila lähestyi. Puusiltaa jonkin ojan yli. Lasten leikkipaikka. Kysyin, näkyykö korkeaa taloa. Näkyi eli oltiin Tikkurilassa yhden kaverin kodin nurkilla. Pieni kierros, toista siltaa puron yli ja takaisin edelliselle sillalle. Sillan pielessä tauko. Vesi maistui ja otin sen kanssa yhden Lidlin ison geelin.

Huh, miten hankalaa oli saada jalat liikkeelle pienen pysähdyksen jälkeen. Geeli syöksyi suoraan päähän. Tuntui, että olen juonut kerralla lasin skumppaa. Lopulta humina päässä tasoittui ja jalatkin alkoivat muistaa, mistä hommassa olikaan kyse.

Jälleen Kehä III:n ali ja matka jatkui. Tyyni joenpinta, lintujen laulua, rauhallista. Korvissa pauhasi Kaarinan retkeilyä varten tekemäni soittolista, jossa sulassa sovussa 1980-luvun nuoruusvuosien helmiä ja viime vuosien mieleen jääneitä biisejä. Paul Stanleyn ja Gene Simmonsin luotsaama Kiss lauloi "Crazy crazy crazy crazy nights...", WASP huomautti "I wanna be somebody" ja Arttu Wiskari muisteli "Kävi Manun luona Gorbatchovi. Suomi oli sille Eurooppaan ovi. Tytöt hulluksi sai Bon Jovi, kun me diskossa suudeltiin." Nuo vanhat rakkaat biisit veivät ajatukset muualle ja Arttu Wiskarin muistelot hymyilyttivät, sillä näin mielessäni kesäkuisen päivän 2016 Kansalaistorin kulmilla. HHM:n lähtölaukaus oli ammuttu, isoista kajareista kuului juuri tuo riimitys, aurinko paistoi ja 21,1 kilsaa pitkin kotikaupungin rantoja oli alkamassa.

Kehtaattekin häiritä kylpyrauhaani


Rytinää, loiskahduksia, rytinää, loiskahduksia ja ryminä jatkui. Vajaa kilsa Kehä III:n alikulusta etelään joesta ponkaisi ylös hirvi. Kyllä, aivan oikea hirvi. Taisimme häiritä sen pyhäpäivän kylpyrauhaa, sillä sen verran tomerasti hirvi ponkaisi joesta ylös toiselle puolelle.

Vain kerran olen nähnyt hirven lähempää kuin tuossa. Silloin turhankin läheltä, sillä hirvi loikkasi metsästä konepellin yli ja rikkoi mennessään tuulilasin tuhansille säröille. Tästä on aikaa yli 20 vuotta, mutta yhä näen mielessäni pimeän talvi-illan, lumipenkat ja yhtäkkiä auton valoihin oikealta ponkaisevan valtavan eläimen.

Joesta ylös rymistellyt hirvi jatkoi matkaa kävelytiellä joen toisella puolella. Jos ajatus olisi tuossa kohdassa toiminut, olisi ollut juomatauon paikka ja hirvi olisi ikuistettu kuvaan. En voinut kuvitellakaan, että tapaan hirven jokivarressa noin 8 kilsaa kotiovelta.

Matka jatkui. Ehkä sata metriä myöhemmin kävelytiellä oli iso märkä kohta. Päättelimme, että hirvi oli säikähtänyt joen toisella puolella jotain ja uinut meidän puolelle. Sitten se oli päättänyt nauttia viileästä jokivedestä ja pyhäpäivän rauhasta, kunnes kaksi ladya kehtaa tulla häiritsemään kylpyhetkeä. Kovin vaarallisia emme voineet sen mielestä olla, koska päästi todella lähelle. Jos hirvi olisi hypännyt meidän puolelle jokea, se olisi ollut nenän edessä. Yksi metsästystä harrastava ystäväni arveli, että hirvi on kuullut ja haistanut meidät pitkältä, mutta on pitänyt ääntä tasaisena ja meitä kohtalaisen vaarattomina. Ei kuulema muuten olisi päästänyt niin likelle ennen pois säntäämistä.

Kohta 12 kilsaa täynnä


Reilu kymppi meni aika vaivattomasti. Jaloissa alkoi vähitellen tuntua. Ne olivat kovin ihmeissään, mistäs tässä hommassa on tänään kyse. Ihanko oikeasti tuo vain jatkaa eikä hiljennä?

Tapaninvainion uimarannan silta näkyy. Matkaa takana noin 11 kilsaa. Enää kilsa ja sitten tuumaustauko. Väsymystä ja Saila alkaa kertoa epätasaisuuksista ja käännöksistä tarkemmin. Huomasin mun orastavan väsymyksen ja tiesi tarkkuuden olevan nyt tärkeää.

Kävelyteillä valtavasti koirankarvoja. Enää pari sataa metriä. Huokaus, 12 kilsaa täynnä. Vettä ja jatkosuunnitelman teko. Kyllä, jatkan vielä sinne 14 kilsaan asti. Niin, siihen mittarin näyttämään 14 kilsaan, jolloin oikeasti on jo noin 14,5. Tein suunnitelman, mutta ajatus ei ihan kulkenut. En osannut laskea etäisyyksiä, mutta suunnitelmathan on tehty muutettaviksi.

Pukinmäen matonpesupaikka, Kehä I:n äänet kuuluvat. Ollaan tultu jo kilsa. Päätös, käännytään ympäri ja palataan sama kilsa takaisin. Tultu 400 metriä, jäljellä 400 metriä. silmissä vetää hetkeksi mustaksi, mutta palautuu heti. Jäljellä 250 metriä, jäljellä 100 metriä, 30 metriä... Loppu! Olen juossut noin 14,5 kilsaa reippaampaa. Jos tästä olisi pitänyt jatkaa vielä lähes seiska, ei olisi onnistunut. Kilsa tai pari olisi ehkä mennyt, mutta seiska olisi ollut liikaa.

Palauttelua ja kahvia


En uskaltanut pysähtyä, jotta jalat eivät jämähdä paikoilleen. Hiljaista köpöttelyä Tapaninvainion sillalle, jossa tauko. Siitä muutama sata metriä Tuomarinkylän kartanolle. Jaloissa tuntuu ja janottaa. Kroppa kaipaa suolaa ja jotain ravintoa.

Kuva otettu Tapaninvainion uimarannan sillalta.

Ravintola Dumarin kassa on hieman häkeltynyt, kun ladyt tilaavat kahvin, voisilmäpullan ja alkoholittoman oluen. Se olut maistui taivaalliselta! Terassille istumaan ja hengähtämään. Tyytyväisyys omaan tekemiseen oli valtava.

Uudella energialla rauhakseen loppumatka kotiovelle. Matkaa helatorstairetkelle kertyi noin 21,7 kilsaa, jonka jalat tosiaan tiesivät juosseensa. Taputin itseäni olalle, sillä reippaan osuuden keskari oli 8:07 eli juuri siinä välissä, josta salaa haaveilin. Sain uskoa, sain luottamusta ja sain tunnetta, ettei tavoite HHM:llä maaliin kunnialla ole mahdoton. Palauttelua seuraavat päivät, sillä olihan tuo raskas treeni. Osa palauttelua on hyvän mielen, tyytyväisyyden ja luottamuksen säilyttäminen.

2 kommenttia:

  1. Hyvä mielenrauhan kohoitus lenkki :) ja varmasti tuli tarpeeseen, nyt voit hyvillä mielin valmistautua koitokseen ja luottaa itseesi, että selviydyt haasteesta mainiosti! Tsemppiä näille kahdellle viikolle ja kepeitä jalkoja kisaa !

    VastaaPoista
  2. Kiitos Tiina! Tuon tosiaan tarvitsin, sillä vastoinkäymiset ovat tuoneet uskonpuutetta.

    VastaaPoista