Josko selitys olisi tässä?

Lupailin viikonloppuna, että kirjoitan myöhemmin, mikä voisi olla selitys kovempien lenkkien hengitysongelmiin. Olen yhä hieman pöllämystynyt asiasta ja tuntuu, että tiedän aivan liian vähän. Ei ole ollut aikaa etsiä tietoa ja tuntuu, etten ole ehkä vielä valmis vastaanottamaan kaikkea mahdollisesti löytämääni tai tiedon totuudenmukaisuuden suodattimet eivät ole vireessä.

Viime keväänä hengittäminen oli välillä vaikeaa. Veikkasin siitepölyn ja katupölyn olevan syyllisiä. Homma helpottui kesää kohti ja unohtui, kun ei suurempia hankaluuksia ollut. Olen toki huomannut, että hengitys on yleensä se, johon kovemmat treenit hyytyvät. Jaloissa olisi vielä puhtia, mutta kroppa tekee stopin, koska happi ei kulje vauhtiin nähden riittävästi.

Vappuviikon cooper ja Espoo iltajuoksu vaikeuksineen laittoivat miettimään. Ne myös hieman säikäyttivät. Varasin lääkäriajan tyypille, jonka tiesin itse olevan intohimoinen urheilija. Ajattelin, että hän ottaa huoleni vakavasti ja saan jotain selkoa ajatuksiini ja huoliini.

Tulin lääkäristä ulos spirometrialähetteen kanssa. En ollut ikinä käynyt moisessa. Oikeasti en edes tiennyt, mitä siinä tapahtuu ja mitä lopulta mitataan. Rohkeasti varasin ajan, jonka sain seuraavalle viikolle.

Kyselin Googlelta, minne lopulta olenkaan menossa. Viisastuin sen verran, että uskoin selviäväni hengissä. Mikään nettitieto ei varoittanut, että spirometria on tekniikkalaji. Taivas, miten hankalaa oli puhaltaa terävästi ja nopeasti ilmaa ulos. Välillä labran nainen laittoi harjoittelemaan pef-mittarilla, jotta sain tekniikasta kiinni. Ne hitaat puhallukset sujuivat, mutta tuo nopea oli jotain korkeampaa taidetta, joka ei tahtonut millään lähteä sujumaan.

Lopulta tuloksia tuli ja pef jätettiin vertailutiedoksi. Sain avaavan lääkkeen ja uudet puhaltelut. Nyt sujui sentään paremmin, joten kaikkea voi oppia. Jo labrassa kuulin, että tuloksissa on alenemaa, mutta ymmärrettävästi labran nainen ei lähtenyt analysoimaan yhtään enempää.

Odottelin jälleen viikon, ennen kuin pääsin kuulemaan, mitä olin puhaltanut ja puhkunut. Taisimme lääkärin kanssa olla kumpikin yhtä yllättyneitä, kun tuloksista paljastui astma. Paljoa en erikoislääkärin lausunnosta ymmärtänyt, mutta selvällä suomella siellä luki, että ero spirometriassa ennen avaavaa lääkettä ja avaavan lääkkeen jälkeen oli merkittävä. Prosenttilukujakin siellä oli ja jotain oli tulkittu myös ylimääräisenä otetusta pef:stä.

Spontaanisti älähdin lääkärille "Mitä?????". Ei tullut mieleenkään, että selitys löytyisi tuolta. Toisaalta helpotus, sillä lääkäri sanoi pohtineensa myös sydämeen liittyviä juttuja, ellei selitys löydy aiemmin. Parempi näin kuin jotain sydänperäistä.

Paljon en osannut kysyä, mutta onneksi lääkäri kertoi pääasiat. Sain kerran päivässä otettavan lääkkeen ja lisäksi avaavan mm. ennen kovia treenejä ja lappujuoksuja otettavaksi. Heittäytyipä lääkäri vitsailemaan, että avaava on samaa kuin norjalaisilla, vaan mullapas on lupa käyttää sitä. Sain vinkin käydä juttelemassa astmahoitajan kanssa, jos siltä tuntuu. Lisäksi sain vinkin seurailla ja tulla uudestaan, jos tulee jotain. Näiden eväiden kanssa marssin apteekkiin.

Mulla ei ollut mitään käsitystä astmalääkkeistä saati niiden ottamisesta. Vietin apteekissa parikymmentä minuuttia, kun farmaseutti näytti kaiken kädestä pitäen. Sain neuvot, miten lääkkeitä otetaan, sain ääneenluettuina faktat lääkepaketeista, sain neuvoja ja sain kokeilla. Itseluottamus kasvoi ja aloin uskoa, että kenties tästä voikin selvitä. Ainakin teknisesti saattaisin päästä kärryille siitä, mitä pitää tehdä. Onneksi yhdellä ystävällä on astma, joten häneltä huutelin vertaistukea, kun oma olo oli jotain epäuskon, hämmennyksen ja ihmetyksen sekaista.

Olen käyttänyt Relvaria huomenna kaksi viikkoa. Jotain muutosta kuvittelen huomaavani. Ensimmäisenä mietin, onko tämä vain kuvitelmaa. Ehkei mitään muutosta olekaan tapahtunut. Kuitenkin tunnen, että olo on jotenkin parempi ja lenkeillä hengittäminen on ollut hieman helpompaa. Avaavana olevaa Buventolia olen testannut ennen kovempia treenejä. En osaa ajoittaa sitä vielä oikein, mutta apua on ollut. Vaikea hahmottaa, miten paljon ennen treeniä tuo pitäisi ottaa. Luultavasti opin sen vain kokeilemalla ja ihmettelemällä. En usko, että olisin juossut helatorstain pitkän reippaan, yhdet vedot ja yhden reippaamman niin helpolla kuin ne juoksin, ellen olisi ottanut avaavaa. Helatorstaina ensimmäinen hyytymisen merkkejä osoittanut olikin muu kroppa, kun jalat kyseenalaistivat kummalliset touhut.

En tiedä, mistä astma on tullut. En ylipäätään tiedä mitään astman syntymekanismista. Olen utelias, mutta en saa aikaan etsiä tietoa. Ehkä se kertoo, etten ole aivan valmis ottamaan kaikkea vastaan. Lääkärin kanssa pohdimme, että tämä on voinut olla kauan. Salilla, jumpissa ja muussa se ei ole tuntunut. Ellen olisi kolmisen vuotta sitten aloittanut säännöllistä ja vähän tavoitteellistakin lenkkeilyä, en ehkä olisi koskaan saanut tätä selville. Aiemmin harrastamani liikunta oli niin erilaista kuin juoksu tai mun tapauksessa sellainen hidas juoksuaskelilla eteneminen, jota kaikki eivät edes juoksuksi kutsuisi.

Jokaisen lenkin kohdalla kaikki on auki. Jokainen lenkki mietityttää. Jokaisen lenkin aluksi kuulostelen tarkkaan, miltä hengityksessä tuntuu ja onko mulla uskoa kaiken menevän hyvin. Ensi lauantain HHM:n olen antanut itselleni luvan taapertaa miten taaperran. Toki mulla on haave, mutta realisti on oltava. En voi tietää, millainen päivä on. En voi tietää, miten happi riittää ja saanko hengityksen kulkemaan. Voin vain toivoa ja uskoa siihen, että kaikki järjestyy. Se, että huolestun ja stressaan, ei auta yhtään. Silti mua hirvittää tällä kertaa eri tavalla kuin aikaisemmin. Toisaalta hirvityksen ja pelon seassa on helpotusta, koska tiedän, ettei kaikki olekaan kiinni omasta huonoudesta, vaan taustalla on oikea fyysinen syy, jonka kanssa mun on elettävä ja taitettava matka akilometri toisensa jälkeen.