Vuosi puolessa

Ynnäilin kasaan alkuvuoden lenkkejä ja muuta elämää. Plussan puolelle jäin monessa asiassa, vaikka takapakkeja matkalla on ollutkin.

Töitä on ollut paljon ja viime viikkoina virkoja on kertynyt ruuhkaksi asti. Osa on tilapäisiä, osa tavallista lomanajan sijaistamista ja osa ehkä pysyviä. Tykkään työstä, tykkään tehdä töitä ja tykkään siitä, että on kunnolla töitä. Hetkittäin iskee turhautuminen, vaan onneksi on ihmisiä, joille voin sen puuskahtaa tai hakea sparrausjutustelua, jonka jälkeen asia on omassa päässä joko jäsentynyt, ratkennut tai muuten loppuun käsitelty.

Juoksukilsoja on vuoden ekalle puoliskolle 759,6, joka on noin 83 kilsaa enemmän kuin vuosi sitten. Tossujen nauhat olen lenkille lähtöä varten solminut 82 kertaa. Vuoden takaisesta lenkit ovat pidentyneet, sillä lenkkien määrässä eroa on hurjat kaksi kappaletta. Alkuvuodesta päätin, ettei tänä vuonna tule yhtään alle kymmenen lenkin kuukautta. No, maaliskuussa söin päätöksen, sillä selkä- ja pakaraongelmien vuoksi juoksin vaatimattomat kahdeksan lenkkiä.

Viime vuonna olen laskenut juoksuun käytetyn ajan vain koko vuoden osalta. Nyt hoksasin kirjata ylös myös elämän kesäkuun loppuun. Olen kuluttanut lenkkipoluilla ja asfalttibaanoilla yli 4,5 vuorokautta. Kun haluan olla oikein tarkka, merkkasin ylös luvun sekunnilleen. Se oli hurja 113 tuntia 58 minuuttia ja 21 sekuntia. Moni saattaa ajatella, että tuona aikana olisi voinut tehdä ties mitä muuta. Juu, niin varmasti olisi. Mulle sei jotain muuta ei ole ollut vaihtoehto, sillä just tuota olen halunnut kaikki nuo tunnit, minuutit ja sekunnit tehdä.

Työjuttuni muuttuivat viime syksynä. Silloin työkaveri kysyi, ehdinkös jatkossakin lenkille. Olen vaalinut huolella mielessä hänelle antamaani vastausta - taatusti ehdin. Tuossa vastauksessa oli ripaus päättäväisyyttä mukana. Olen tinkinyt salitreenistä, olen tinkinyt joogasta ja olen tinkinyt pilateksesta. Olen myös tinkinyt kirjojen lukemisesta. Vaan ainoatakaan lenkkiä en ole jättänyt töiden vuoksi juoksematta. Lenkkarit ovat pysyneet matkassa ja roikkuvat punatukkaisen tytön helmojen liepeissä tulevinakin päivinä ja kuukausina.

Olen joutunut vaihtamaan lenkkipäiviä, olen joutunut muuttamaan suunnitelmia ja olen joutunut skippaamaan HCR:n, vaan kaikkien näiden tilalle olen kehittänyt toisen hetken juoksemiseen. Olen nauttinut auringosta, kaatosateesta, vastatuulesta ja siitä, että saan olla ulkona ja ajatella jotain aivan muuta kuin työasioita tai olla ajattelematta yhtään mitään. Olen nauttinut ystävien ja kavereiden seurasta, sillä sosiaalinen elämäni on ollut itäisen Helsingin rannoilla, kerrassaan tympeällä Malminkaarella, jokivarren hiljaisuudessa ja varhaisaamujen ihmettelyssä. Välillä on pysähdytty kahville, on pohdittu iloja ja suruja, on oltu vain hiljaa ja on menty sinne, mihin nenä sattuu näyttämään.

Lappujuoksuja olen juossut vain kaksi. Hetken kirpaisi jättää sekä Länsiväyläjuoksu että HCR väliin. Enää ei kirpaise, sillä tuleehan näitä. Sydänkesälle en ole ottanut mitään lappujuoksuja, koska pelkään hellettä. Huomaan, että kahden viikon kuluttua juostava Hämeenlinna vähän kiehtoisi. Tässä joudun tosiasian eteen, etten lähde noin vain juoksutapahtumaan, koska se vähän kiehtoisi. Opaskuvio on järkättävä ja se ei aina ole maailman simppelein asia. Sitä paitsi - Hämeenlinnassa on kuitenkin helle ja sitten manaisin, mitä ihmettä täällä kuvittelen tekeväni.

Helle on tietty elokuun puolivälissäkin, kun olen menossa Sailan kanssa Helsinki Street runille. Se on mulle hyvä testi ja sopivasti kahdeksan viikkoa ennen Kaarinaa. Jos on helle, sitten saan hyvän pitkiksen ja voin fiilistellä HCM:n tunnelmissa. Ja saanhan juosta seuduilla, jonne ei tavallisesti tule koskaan lähdettyä.

Loppuvuotta en ole sen ihmeemmin suunnitellut. Kalenterissa on tuo Street run ja mulle tärkeä Kaarina. Varttimaran voisin jossain juosta. Koska Espoo on poissuljettu työmatkan vuoksi, Vuosaarijuoksu saattaisi olla kakkosvaihtoehto. No, sitäkään ei tarvitse päättää tänään, vaan antaa ajan näyttää.

Eniten toivon, että pysyn terveenä ja pystyn juoksemaan. Toivon, etten pidä lenkkimahdollisuuksia ja muuta liikuntaa itsestään selvänä. Toivon näkeväni kehitystä ja eläväni tasapainossa astman kanssa. Tällä hetkellä tuntuu, että minä ja astma saatamme löytää yhteisymmärryksen. Lääke on purrut ainakin jonkin verran ja olen saanut vauhtia lisättyä samalla keskisykkeellä jopa 20-30 sekuntia. Tällä viikolla onnistuin pinkaisemaan viisi kipaletta kolmen minuutin vetoja hyvänä nousujohteisena sarjana, joissa vikat kolme olivat keskariltaan 6:39, 6:36 ja vika mulle käsittämättömän hurja 6:12. Kuudes veto olisi mennyt, mutta vauhtireserviä ei jäänyt yhtään. Kaikki meni, mikä jaloista lähti - ja toki puuskaiseen vastatuuleen.

Alkuvuoden jälkeen tuntuu hyvältä ja tiedän tekeväni asioita, jotka ovat mulle tärkeitä. Tiedän, että suunta on oikea, vaikka kiviä, kantoja ja mutkia on edessä. Katson tulevaan ja etenen askel kerrallaan kohti uutta.