sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Ensimmäinen pakkasaamu


Perjantaina kello piipitti 5.50 ja kurkkasin tavan mukaan lämpömittaria. Hui, -0,9 ja yön alin -1,9. Lenkille ja pakkasta - joko on pakko. En tahdo nastoja. En tahdo kasaa lämpimiä vaatteita. En tahdo, että vielä tulee talvi. En tahdo liukasta. En tahdo lumikasoja. En vain tahdo!

Syksyn tuoksu, rapsakka ja raikas ilma, peilityyni meri, kuuraisia ja liukkaita puusiltoja, petollista mustaa jäätä, kasoittain lehtiä, rauhallinen mieli - siinä se oli punatukkainen tyttö juoksemassa meren rannassa kohti vaalenevaa taivaanrantaa. Aurinko kipusi esiin juuri, kun stoppasin työpaikan ovelle ja lähdin suihkun kautta kohti palaverien täyttämää päivää.

Koko päättyvä viikko meni perjantaiaamuun asti liikunnatta. En juossut, en uinut, en käynyt salilla enkä tehnyt kerrassaan mitään. Tai tein toki - töitä ja vähän lisää töitä. Mikäs siinä oli naputtaessa konetta ja tehdessä keskeneräisiä puuhia valmiiksi, kun kaikki liikuntaan tavallisesti menevä aika oli käytettävissä. Itselleni lupasin, ettei tämä jää tavaksi. Perjantaiaamuna mua vain hymyilytti, sillä niin uudeksi ihmiseksi itseni aamun kirpeydessä tunsin.

Eilen kävin parin kaverin kanssa hakemassa vaihtelua tossujen askeliin. Kierreltiin Paloheinässä reilu seitsemän kilsaa. Ihailtiin syksyä, kuunneltiin kentällä liikkuvia lentokoneita, rupateltiin ja nautittiin rauhassa päivän viimeisistä auringonsäteistä. Omat lenkkimaisemat alkavat tosiaan välillä kyllästyttää. On ihana päästä jonnekin aivan muualle ja ihmetellä, mitä sieltä löytyy. Paloheinän portaita katseltiin sillä silmällä, mutta niiden kipuaminen jää toiseen kertaan.

Kaarinasta palautuminen alkaa olla mallillaan. Jalat eivät ole enää raskaat, mutta syke nousee vieläkin kovin helposti. Tänä vuonna Kaarinan huviretki otti koville ja huomasin sen palautumisen kestossa. Hieman osoittelen sormella myös heti perään ollutta Tanskan työmatkaa, sillä eihän se ainakaan palautumista helpottanut eikä nopeuttanut.

Uuden ohjelman saan parin viikon päästä. Siihen asti teen, mitä huvittaa ja mitä jaksan tai ehdin. En olisi vielä valmis ottamaan vastaan Excel-taulukkoa, joka tietää, mitä haluan milläkin viikolla juosta. Nyt kaipaan vapautta ja leppoisia lenkkejä. Luulen, että niiden jälkeen olen valmis ottamaan vastaan uudet kuviot ja uudet haasteet sekä lähtemään kohti seuraavia mörköjä. Niitäkään en päästä karkuun, vaan lähestyn vaivihkaa takaa hiipien.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti