Kaupunkilaistunnelmaa pitkiksillä

Jokivarren maisemat kyllästyttivät ja olivat jäisiä, Malminkaari kyllästytti ja ihan kaikki tutut reitit kyllästyttivät. Ei huvittanut tepastella samoja tuttuja nurkkia, joiden käännökset ja kuopat osaan kohta ulkoa. Ei ihan tuulesta temmattu sanonta, sillä muutaman kerran olen huomannut jalkojen lähtevän kääntymään johonkin suuntaan, koska mun mielestä pitäisi kääntyä jo. Yleensä olen vähän aikaani edellä, jolloin opas joutuu huomauttamaan, että vasta joidenkin metrien päästä olisi lupa mennä just siihen suuntaan, johon olen jo kovasti pyrkimässä.

Kesätossuilla bussilipun kera kahville

Toissasunnuntaina tulin houkutelluksi lenkille kesätossuilla. Ajatus hirvitti, koska on kuitenkin jäätikköjä ja jotain epämääräistä. Uskalsin solmia NB:n nauhat ja ottaa riskin. Hätävaraksi nappasin bussilipun takin taskuun.

Oulunkylän aseman nurkilla tunnustin, että bussilippu on mukana. Tunnustin, etten uskonut selviäväni ilman nastoja. Siitä lähti mielikuvitus lentämään.... Mehän voidaan mennä mihin vaan! Hei, mun tekisi mieli kahvia. Hmmmm.... Niin munkin. Mistä saa kahvia sunnuntaina aamupäivällä? Kalliosta? Mennään katsomaan.

Seikkailtiin hieman Pasilassa ja pyörrettiin ympäri muutaman jäisen kohdan edestä. Lopulta päästiin Mäkelänkadulle, vaikka muutamat vikat metrit olivat jäämäkeä. Tunsin itseni pikkutytöksi, joka luistelee kengillä mäkeä alas, kun äiti ei ole näkemässä.

Elimäenkadun kautta Sturenkadulle ja sieltä kohti Aleksis Kiven kadun kahvila Sävyä. Jes, Sävy on auki. Latte ja croissant maistuivat. Sävy on ihana kahvila ja tarjottavat ovat oikeasti hyviä. No, ehkei ihan kuuluttu sunnuntain kävijöiden stereotyyppiin lenkkivaatteissa. väliäkös tuolla - oltiin kuitenkin maksavia asiakkaita.

Kahvin voimalla kohti Sörnäisten rantatietä. Redissä oli paljon valmista ja ainakin muutama kerros ihan kesken. Näkyi vain hissikuilu eikä ympärillä seinän seinää. Merihaan karuus ja jännä viehätys. HHM:ltä tutun sillan yli Pohjoisrantaan ja lopulta Kauppatorille. En ollutkaan aiemmin juossut Keskuskadulla, josta kipaistiin kohti junalaitureita. Junalla Oulunkylään ja siitä vielä juosten kotiovelle. Matkaa tuli 16,6 kilsaa. Hyvä niin, vaikka 160 min pitkis jäikin vajaan vartin liian lyhyeksi. Kestin urhoollisesti moisen, sillä useimmiten juttu on ollut ihan toisin päin.

Urbaani olo ja liikaa ihmisiä

Tänään pitkis laittoi nenän kääntymään jälleen radan vartta kohti keskustaa. Pienen suunnitelman olin tehnyt, mutta päätin katsella, miten minuutit kuluvat ja kilometrit taittuvat.

Pasilan työmaa on raivostuttava! Toiselle puolelle katua. Ai, tässäkin on jotain outoa. Miksi tuo pyörätie tulee yhtäkkiä tähän? No, mihin nyt pitää mennä? Mikä tuo on? Onko tuohon tulossa asuntoja? Pääseekö tästä alas? Pääsee - hei nyt ollaan työmaavapaalla alueella ja nenä kohti Hesaria.

Muutamia liukkaita kohtia, mutta paljon hiekasta ja sepelistä siivottua asfalttia. Punatukkainen asfalttiprinsessa tykkäsi. Lintsi ja kohta, jossa viime kesän HHM:llä päätin hengittämisen olevan täysin yliarvostettua. Ehken kokeile sitä tänä kesänä. Ainakin voin toivoa olevani vanhempi ja viisaampi.

Töölönlahti, Linnunlaulun vanhoja taloja, päiväkoti. Jaa, nyt ollaan väärällä puolella Töölönlahtea. Mistäs täältä pääsee Musiikkitalon nurkalle? Junalaitureiden alla menee tunneli. Elielinaukiolle ja siitä Kansalaistorin kautta Baanalle.

Baanalla oli hienoja uusia graffiteja. Maali tuoksui ja merkittynä oli vuosiluku 2018. Kotona luin, että ne oli maalattu kahden taiteilijan toimesta tällä viikolla. Toisen lempinimi oli vaatimattomasti king of Graffit.

Laskuri näytti, että puoli kahdentoista maissa Baanalla oli mennyt tänään 208 pyöräilijää. Siinä tuli vastaan numero 209. Tämän vuoden aikana pyöräilijöitä oli ollut reilut 77000. Ei vielä paljoa, mutta kesän lähestyessä numerot taitavat kasvaa kohisten.

Merellä paljon sulaa, mutta myös jäätä. Merimakasiini vieressä allas jäässä. Liikennevaloja, mutta vihreinä. Hietalahden torilla muutama kirppismyyjä. Nosturi, Tehtaankadun pää. Urbaani olo, sillä enhän yleensä koskaan juokse täällä. Tässähän tuntee itsensä ihan kaupunkilaiseksi, kun punatukkainen tyttö kipittää meren äärellä ja ihmisvilinässä.

Oih, mikä taivaallinen kahvin ja kanelipullan tuoksu. Jokin kioskin tyylinen auki. Ihmisiä jokaisella penkillä. Kävelijöitä ja lenkkeilijöitä. Yksi, joka alkoi tanssia jalkakäytävällä suoraan nenän edessä. Voihan auringosta niinkin nauttia.

Ursula, Mattolaituri ja HHM:ltä tuttu Siljan terminaalin mäki. SE tuntui pelottavalta. Oliko mäki kutistunut talven aikana? Yhtäkkiä olin ylhäällä eikä tuntunut pahalta. Myönnän, että hengästytti, mutta ei sen ihmeempää. Tuo mäki odottaa yhdeksän viikon kuluttua. En kyllä ole tsekannut, onko HHM:n reitti entisellään.

Hemmetti, miten näitä ihmisiä poukkoilee joka suuntaan ja joka suunnasta. Kävelevät vaatimattomasti 3-4 rinnan. vastaantulija ei väistä milliäkään, vaan tulee suoraan syliin. Puikkelehtimista, matelua ja odottelua. Kurvaus parkkipaikalle ja sieltä kohti Kauppatoria.

Ehkei fiksuin idea juosta Espan kautta lauantaina keskipäivän maissa. No, piti sekin kokeilla. Mikonkadun kautta asemalle. Rautatientorin jääpuisto oli paikoillaan. Jää näytti pehmeältä. Lopulta junalaiturilla ja hyppäys just lähtemässä olevaan junaan. Pukinmäkeen ja juosten muutamat sadat metrit kotiin.

Naapuri tuli vastaan ja ihmetteli, missä kummassa olen ollut. Hän oli nähnyt mun lähtevän vajaan kolme tuntia aikaisemmin. Juteltiin hetki ja matka jatkui kohti kuivaa puseroa, imurointia, palkkaria ja saunaa.

Päivän saldona 17,55 kilsaa ja vain 2,5 minuuttia ylipitkä pitkis. Alan ehkä oppia. Tänäänkin tuntui hassun helpolta. Stoppasin Hietalahden tienoilla juomaan. Ei väsyttänyt, ei tuntunut jaloissa eikä muutenkaan missään. Okei, myönnän junan penkistä noustessa irvistäneeni. Jalat olivat yhteistyöhaluttomat, kun olivat saaneet istua vartin. Taisivat viikon lenkit painaa alla ja olihan tuossa hetkessä takana se 17 kilsaa, kun asemalta kotiin on vain vähän yli puolikas kilsa.

Kuvassa Jätkäsaaren maisemia nostureineen kaikkineen.