En ole haihtunut taivaan tuuliin, vaikka taivaalla olenkin viilettänyt suuntaan ja toiseen. Elämä kesäloman jälkeen on ollut matkalaukun pakkaamista ja purkamista. On ollut Addis Abebaa, on ollut Brysseliä, on ollut Rovaniemeä ja on ollut vaikka mitä. Mieli on täynnä kokemuksia, joita puran, kun aika antaa myöten. Kuvakoosteitakin lupaan syksyn edetessä.
Kuka tämänkin keksi?
Työmatkailu sotki juoksusuunnitelmia. Olin aikonut juosta kympin jossain elo-syyskuun aikana. Vaihtoehtoja oli muutamia, mutta lopulta realismi näytti, että Keskuspuiston ylämäet kutsuvat. Hautasin ajatukset Helsinki marathonin kanssa juostusta kympistä ja Rantakympistä. En olisi ollut palautunut tai en olisi ollut edes Suomessa.
Edellisestä Pääkaupunkijuoksusta oli kaksi vuotta. Silloin ei mennyt suunnitellusti ja sain huomata, miten kaikki ei ole itsestä kiinni. Oppaani koki kovia matkalla ja lopulta kävelimme maaliin. Harmitti ja samalla olin tyytyväinen, miten osasin unohtaa omat tavoitteeni ja päämääränä oli vain Pirkkolan urheilukenttä.
Nyt lähdin matkaan optimistisena, vaikka takana oli ylikuormituksen purkua ja palautumisongelmia. Tiesin jaksavani juosta reippaasti 20 min, joten olisihan sekin jotain. Kaverille sanoin, että olen tyytyväinen, jos keskari on 7:40-7:50, sillä se on just ideaali. Vähän epärealistiselta se tuntui, vaikka toisaalta kesää katsoessa se oli hyvinkin realistinen. Palautumisongelmat iskivät elokuun lopulla, joten kaikki oli suurta arvoitusta.
Ja sitten tulivat ylämäet....
Odottelua ja ruuhkaa
Pirkkolan kentällä jonot olivat valtavia. Numeroiden haku ei toiminut, sillä jakajia oli ilmeisesti liian vähän. Mulla kävi tuuri, koska kaverini oli hakenut numeroni just ennen pahimpia jonoja.
Olin ajatellut lähteväni kapreissa ja lyhythihaisessa. Sen verran tuuli, että Pirkkolassa vaihdoin pitkähihaisen ja nostin hihat ylös. Tavarat säilytykseen, vähän alkuverkkaa ja odottelua. Alkuverkassa huolestutti, kun hengästyin heti. Juoksin ehkä nelisen sataa metriä ja olin ihan poikki. Ei tästä näin tule mitään!
Startin kuulutetaan viivästyvän vartin. Kylmä tuuli puhkuu kentällä. Takaisin sisälle ja uudestaan vessajonoon. Sisällä ruuhkaa ja ympäriinsä kulkevia ihmisiä. Osa tiesi startin viivästymisestä ja osa ei. Epätietoisuutta ja tavarasäilytykseen siirtynyt valtaisa jono.
Starttiin kymmenisen minuuttia. Miten täältä pääsee ulos? Puikkelehtimista. Sivuttain etenemistä. Puikkelehtimista. Haa, ulko-ovi. Jonotusta ovelle. Portaat alas kentälle ja viimeiset jutustelut työkaverin kanssa.
Olin laittanut sisällä musat päälle ja periaatteessa olin valmis matkaan. Periaatteessa.... Mikä tuo oli? Mitä, nytkö lähdetään? Ei minkäänlaista varoitusta, vaan pyssyn pamahdus ja matkaan.
Ylös, alas, ylös, alas
Alku oli ruuhkaista, mutta onneksi loppupään osalta se tasoittui pian. Pari naista oli takana ja huomasin sen häiritsevän. Onneksi menivät ohi jossain reilun kilsan jälkeen. En olisi jaksanut kuunnella heidän höpinöitään ja ahdisti ajatus, että ovat ihan takana. Huomasin tykkääväni juosta omassa rauhassa.
Totuus reitistä paljastui heti. Miten tuon aina unohtaa? Noustiin vähän. Noustiin vähän enemmän. Tultiin kahden ja kolmen kilsan väliin ja noustiin ihan urakalla. Vauhti pysyi hyvänä - itse asiassa vähän liian kovana, mutta en osannut hidastaa.
Ylämäessä kädet avuksi ja pieniä askelia. Rauhassa, jottei kuluta kaikkia voimia. Ihmeen helpolla meni. Taisin pitkästä aikaa osata juosta ylämäen edes aavistuksen enemmän oikein. Käsistä oli oikeasti apua, vaikka tuntui hassulta huhkia eestaas.
Kaveri varoitteli vauhdista. Hidastin ja en kuitenkaan hidastanut. Sain lisää varoituksia. Yhtenään mentiin aavistus kovempaa kuin olin ajatellut.
Puolikas rynnii
Kehä I:n ylityksen luona takana moottoripyörä. Puolikkaan kärki juoksee ohi. Jälkikäteen katsoin, että voittoaika puolikkaalla oli viitisen minuuttia parempi kuin oma aikani puolet lyhyemmällä matkalla.
Puolikkaan juoksijoita enemmän ja enemmän. Naisten kolmen kärki meni. Lisää miehiä. Yksi rynnisti ohi oikealta puskia hipoen. Et hemmetti mene sieltä! Tuo on pelottavaa.
Taas saan varoituksia vauhdista. Keulin ihan kunnolla. Olin kai lähdössä puolikkaan juoksijoiden mukaan. Vauhti alkaa kutosella - ei näin. Malta!
Saalistetaan varttimaran juoksijoita. Yhden naisen kanssa leikitään hippaa. Tarkkana, missä välissä pääsee ohi. Nyt uskaltaisi kurvata vasemman kautta. Lisää vauhtia, että ehditään seuraavan puolikkaan juoksijalauman edestä pois. Hippaleikkinainen jäi taakse. Joku mieskin jäi taakse. Nyt mennään.
Edessä roosapaita. Selkä lähestyy. Ja taas puolikkaan juoksijoita. Ahdistun! Eikö reitti voi jo lähteä omille teilleen? Roosapaitaan matka kutistuu. Askeleita vasemmalle ja ohi. Kummasti selkien napsimiset kutkuttivat. Ylämäki ja vauhti päälle kasia. Hyvä niin, sillä onhan tässä keulittu. Roosapaita ei enää saa kiinni - siitä pidän huolen.
Juomapisteelle muutama sata metriä. Vettä ja reipasta kävelyä. Nyt on rauha maassa, kun rynnivät mieslaumat häipyvät omille teilleen. Hörpin vettä ja työnnän kaveria eteenpäin. Mulle sanotaan, ettei ole kiire. Juu, mutta kävellään nyt kuitenkin vähän kovempaa.
Entäs jos.... ei vielä tänä vuonna
Ylämäet jatkuvat. Pakko on hidastaa, sillä ekat merkit väsymyksestä hiipivät. Olisiko pitänyt ottaa toinenkin muki vettä? Olisiko se auttanut?
Edessä kaksi mustapaitaa. Nehän me otetaan. Eka joku tuulitakkimies ja mustapaidat lähestyvät. Mietin, ettei onnistu. Hei, nyt kuuluu puhetta. He ovatkin jo ihan edessä. Vasemmalle ja ohi. Ihme kilpailuvietti herää ja näitäkään en aio enää ohi päästää.
Kahdeksan kilsaa takana. Aikaa mennyt 62 minuuttia. Entäs jos? Ajatuksissa villi pohdinta, menisikö tänään alle 1.20. Matkaa 2,5 kilsaa ja aikaa 18minuuttia - ei mene. No, ensi kerralla sitten. Ai, millä ensi kerralla?
Noustaan kohti Kehän ylitystä. Mäki on loputon ja vauhti putoaa. Ei vaan jaksa enää. Tiedän, että tuolla ylhäällä on ysi ja sitten maali on ihan kohta. Ekan kerran hengästyttää kunnolla ja tuntuu, ettei mäen päälle pääse ikinä.
Urheilukentän äänet kuuluvat. Kyltti maaliin 600m. Kohta kaarros urheilukentälle ja sielläkin pitää mukamas vielä juosta. En mä tahdo enää! En mä jaksa enää. Jotain loppukiriin viittaavaa koetan saada irti. Kaveri katsoo kelloa - 6:39 eli joku loppukiri tässä kuitenkin on.
Maaliin muutama kymmenen metriä. Se on kyllä vähintään kilometri. Viimeiset viisi metriä tuntuvat loputtomilta.
Päivän voimat oli mitoitettu prikulleen. Metriäkään ei olisi enää mennyt. Punatukkainen tyttö oli ottanut itsestään irti sen, joka oli otettavissa.
Kaveri huomauttaa, että roosapaita tulee kentälle. Hoksaan pohtia, missä ovat mustapaidat. Toimitsija kuulee pohdintani ja kertoo heidän olevan muutaman kymmenen metrin päässä maalista. Naurattaa puolin ja toisin. Sama toimitsija etsii mulle aikaa. Eka löytyy 10,3 kilsan aika. Se lupaa hyvää.
Kaikki 10550 metriä ajassa 1.21:29. Parannusta kolmen vuoden takaisiin tähän mennessä parhaaseeni on 4:02. Toki välissä on kolme vuotta, mutta kai tuo on silti jotain. Keskarina 7:42 eli jopa vähän yläkanttiin odotuksiini nähden. Huomaan, että puolitoista minuuttia jäi kaivelemaan. Se kai tarkoittaa, että vuoden kuluttua ne samat ylämäet on kivuttava uudestaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti