Punatukkaisen tytön korkean paikan leiri - Addis Abeba

Viikkoja sitten lupasin palata Addiksen tunnelmiin ja muistella elämäni ensimmäistä Afrikan matkaa. Se oli myös elämäni ensimmäinen matka kehitysmaahan. Etukäteen oli vaikea ymmärtää, minne on menossa ja mitä kohtaamassa. Etiopiasta muistutti kuivuus ja nälänhätä sekä 1980-luvun lopun Live aid -konsertti ja suomalaisten artistien tekemä Maksamme velkaa -biisi. Yhtä vahvasti ajatuksiin kipusivat tummaihoiset kestävyysjuoksuhuiput ja kahvin synnyinseutu.

Harvoin olin käynyt niin korkeallakaan. Addis on noin 2400 metrissä ja on kasvanut pitkin vuoren rinnettä. Koneesta oli hauska katsella valoja, joita oli ja oli. Se näytti, miten laajalle kaupunki on kasvanut. Etenkin alkuun huomasi olevansa korkealla. Portaissa hengästytti ja muutenkin hengästytti. Ilma oli erilaista eikä sitä selittänyt pelkkä pakokaasu ja muu ilmaan leijaileva katku. Eikä sitä selittänyt monessa paikassa näkyvä musta kerros nokea tai muuta. Olin yksinkertaisesti paljon korkeammalla kuin olin arjessa tottunut.

Kuvassa katumaisemaa jostain päin Addista

Sadekausi oli jäänyt päälle ja punasävyistä mutaa oli paikoittain kaikkialla. Auringon paistaessa sain nauttia lämmöstä, mutta pilviverho toi valtaisat sadepisarat ja ukkoset. En ole ehkä koskaan kuullut 1,5 viikon aikana niin montaa ukkosen jyrähdystä. Salamat välkkyivät ja välillä rytisi kunnolla. Pahimpien sadekuurojen aikana pelkkä matka ovelta autoon kasteli läpimäräksi.

Mun on yleensä helppo kuvitella, miltä ympäristössä näyttää. On helppo rakentaa siitä oma kuva ja kuljettaa sitä mielessä päivien ja paikkojen vaihtuessa. Addiksessa huomasin, että mielikuvani pirstaloitui kerta toisensa jälkeen. Just tunsin saaneeni palat kasaan ja sitten se romahti jälleen. Oli hämmentävää ja hetkittäin ahdistavaa, kun tuntui, ettei kaupungista saa otetta.

Jälleen katumaisemaa

Addiksen asukasluvusta on useampia näkemyksiä. On virallinen luku ja on totuus ja on jotain siltä väliltä. Lähinnä totuutta lienee luku 8 miljoonaa. Kaupunki on laajentunut reunoilta ja laajentuu edelleen. Maaseudulta tullaan Addiksen nurkille ehkä monesta syystä, mutta yksi on varmasti elintason parantamisen toive.

Sain nähdä, miten suunnatonylellisyys ja rikkaus sekä mieltä raastava köyhyys olivat sievästi vierekkäin. Pääministerin residenssi oli hehtaarien laajuinen puistoineen ja palatseineen. Sadan metrin päässä ylellisyydestä olin keskellä aaltopeltihökkeleitä ja köyhyyttä.

Ihmiset myivät katujen varsilla vihanneksia, huopia, kenkiä ja ties mitä muuta. Vuohilaumat ja yksittäiset vuohet kävelivät vastaan. Näin miehen, joka lypsi vuohta keskellä tätä kaikkea.

Näin ihmisten kahlaavan nilkkoja myöten mudassa. Näin kengänkiillottajapoikien huutelevan asiakkaita katujen varsilla. Heille pitkittynyt sadekausi saattoi olla sesongin huipentuma - en tiedä. Näin ihmisten nukkuvan katujen varsilla pelkkien huopien kera tai laatikoissa. Näin kerjäläisiä ja näin virkamiehiä. Näin ruokakaupassa perheitä ja hämmentävän laajat valikoimat kaikkea. Omaan ostoskoriini hyppäsi kahvia ja teetä sekä Dubaista Addiksen markettiin päätyneitä keksejä.

Kahviseremonia on perinne. Meille se tehtiin viimeisenä työpäivänä yhteistyötahomme toimistolla. Kahvi oli vahvaa ja hyvää.

Sain käydä Metropolitan universityssa tapaamassa vammaisia opiskelijoita. Sain kuulla opiskelumahdollisuuksien rajallisuudesta ja apuvälineiden vähyydestä. Sain kuulla, että yliopistolla on huone, jossa olisi vaikkapa ruudunlukuohjelmalla varustettuja tietokoneita, mutta huoneen ovi on lukossa ja avain kadonnut. Istuin takki päällä hytisten yliopiston kirjastossa ja mietin, millaista on sokean tai kuuron opiskelijan arki täällä.

Metropolitan universityn pihalta

Kävin Saksan kirkon koulussa, jossa oli kaikkea. Näin, miten rahalla voi saada opetusmateriaaleja, kirjoja, tietokoneita, apuvälineitä ja kaikkea muuta. Tätä koulua tukivat Saksan ja Itävallan hallitukset ja ainakin pyörätuoleissa oli myös USa:n tekstit. Kohtasin katon rajassa roikkuvan krokotiilin, jonka koulu oli saanut lahjoituksena. Ymmärsin, miten eriarvoisessa elämässä lapset elävät.

Kohtaan krokotiilin

Nieleskelin kiukkua yhteiskunnassa, jossa miehet ovat ykkösiä. Huomasin, miten vaikea oli hyväksyä tilannetta, jossa naisena mielipiteelläni ei ollut mitään merkitystä. Teki mieli polkea jalkaa, sillä tunsin savun nousevan korvista. Huomasin uskonnon voimakkaan vaikutuksen ja merkityksen etiopialaisten arjessa. Kaduilla sekoittuivat muslimien ja ortodoksien rukouskutsut enkä ainakaan minä erottanut niitä toisistaan.

Vaikka olin selittänyt itselleni, miten olen yli 1,5 viikkoa lenkkeilemättä ja liikkumatta, alkoi turhautuminen nousta ja kroppa kaivata liikettä. Hotellilla oli sali ja salilla juoksumattoja. Niin.... Juoksumattoja, joiden etupaneeli oli täysin tasainen kosketusnäyttö. Ei mitään mahdollisuutta säätää mattoa eikä juosta siinä itse. En olisi halunnutkaan. Kateellisena seurasin miehiä, jotka lenkkeilivät matolla ja säätivät sitä mielensä mukaan. Ajatuksissa käväisi katkeruuden ja kateuden hetki, kun pohdin, miten helppoa homma olisi, jos näkisin naputella vauhteja ja kulmia kosketusnäytöltä enkä tarvitsisi konkreettisesti sormiin tuntuvia painikkeita. Tuo olisi ollut ratkaistavissa tarratyynyillä, jotka olisi voinut liimata merkiksi painikkeiden päälle. Niin.... Ei yksinkertaisin juttu hotellin salilla.

Olipa salilla myös kaksi fillaria. Kun salin kundi kävi napauttamassa fillarin päälle ja auttoi kädestä pitäen hahmottamaan, missä kohdassa suunnilleen on vastuksen säätö, sain poljettua kaksi vajaan tunnin treeniä. Helpotti ja antoi pientä liikettä kropalle kaiken istumisen keskellä. Kävelyaskelia tuli päivittäin niin vähän, että melkein voisin sanoa istuneeni paikallani tuon reilun 1,5 viikkoa. Paikasta toiseen kuljin autolla eikä Addiksen iltaan ollut turvallista lähteä kävelylle.

Yksi hotellin hyvistä puolista oli sauna. Mitä muuta suomalaiset ladyt tekisivät lauantai-iltana kuin lämmittäisivät saunan? Ruotsalaiset olivat tehneet hyvää työtä ja sauna oli mainio. Löylyä sai heitettyä laittamalla kädet kupiksi. Hyvin lämpömittari nousi, sillä saimme saunan lämpötilan nousemaan reilusti yli 80 asteeseen. Jälkikäteen kuulin, että miesten puolella oli löylykauhakin.

Etiopialaiset ruusut ja niiden kauneus. En tiennyt, että Etiopia on yksi maailman suurimpia ruusujen kasvattajia.

Matkasta jäi ajatuksia ja jäi ymmärrystä elämän erilaisuudesta meillä ja Afrikan sarvessa. Siitä jäi myös kunnioitus etiopialaisia kohtaan ja ymmärrys heidän ylpeydestään. Etiopia ei ole koskaan ollut siirtomaana, vaan on pitänyt itsenäisyytensä Mussolinin miehityksestä ja sen tuomista italialaisvaikutteista huolimatta. Etiopialaiset ovat etiopialaisia ja ylpeitä siitä. Maa menee teenpäin hurjaa vauhtia. En ole varma, miten hyvä juttu on kiinalaisten rakennusmiesten ja rakennushankkeiden suuri määrä. En ole varma, miten hyvä juttu on Addiksen jatkuva laajeneminen. Kavahdan näkemääni jokea, joka oli täynnä roskaa. Mietin elämää vailla puhdasta vettä ja vailla sähköä. Mietin tyttöjen mahdollisuutta käydä koulua ja rakentaa oma urapolkunsa. Askel eteenpäin on mahdollinen, mutta ei kivuton.

Muutaman kuukauden kuluttua kävelen jälleen Turkis airlinesin koneeseen ja lennän Istanbulin kautta takaisin Addiksen yöhön. Saavun pimeään kaupunkiin ja odotan aamun valkenemista. Teen töitä ja ihmettelen. Matkan lopuksi lennän aamuyön pimeinä tunteina Istanbuliin ja palaan Helsinkiin. Paluu lienee jälleen hätkähdyttävä, sillä nopeasti ehtii unohtaa täällä itsestään selvät asiat. Ehtii unohtaa tuoreiden vihannesten ja salaatin maut tai ehtii unohtaa, miten luksusta on ottaa lasiin juomavettä suoraan kraanasta.