Siteeraus eiliseltä, kun juoksin avustajan kanssa viikon reipasta. Onneksi sitä oli vain puoli tuntia, sillä ajoittain vastatuuli oli hurja. Tuuliseinästä oli vain puskettava läpi.
Mulla oli lenkille lähtiessä motivaatio-ongelma. Oli kiva juosta, mutta reipas ei innostanut tippaakaan. Tiesin, että se on juostava, jos ylipäätään aion sen tällä viikolla tehdä.
Verkkaa kiertoteitse Tapaninvainion uimarannalle. Urhoollisesti sanoin avustajalle, että vesihörppy ja sitten mennään. Vauhdiksi kaavailin jotain himpun verran alle kasia. Suunnitelmana juosta vartti, kääntyä ympäri ja toivoa olevansa jälkimmäisen vartin jälkeen lähtöpisteessä.
Lähdin liian kovaa - tiedän. Kun vauhti hipoi 7:20-7:30 nurkilla, tiesin noutajan tulevan. Kengännauha aukesi - haa, saan pysähdyksen hetkeksi. Ehkä sitten vähän iisimmin. No, yhä vauhti pyrkii 7:30 nurkille. Hengästytti ja jalat olivat raskaat, mutta sen verran kiukutti, että jatkoin kipittämistä.
Juttelin viikonlopun työmatkalla yhden ihmisen kanssa,joka oli jostain kuullut, että olin juossut HHM:n. Tyyppi itse juoksee puolimaran erittäin reilusti alle kahteen tuntiin. Hän kyseli mun aikaa, johon vastasin vain heitolla, että paljon enemmän kuin sulla.
Takaisin sain naurahduksen ja kommentin, ettei kai sulla sentään kolmea tuntia mennyt. Jep, jep - meni mulla. Hänen silmissään 3 min 50 s alle kolme tuntia on taatusti kolme tuntia.
Aiemmin olen kokenut näistä kommenteista huonommuutta ja alemmuutta. Olen vai miettinyt, miten huono olenkaan. Nyt kuohahti puhdas kiukku. Epäilin, että laavakiviset rannekoruni hohkaavat punaista ja korujen omistaja sylkee kohta laavaa. Koska työminä käyttäytyy hillitysti tällaisissa tilanteissa, nielaisin laavan ja käyttäydyin sivistyneesti. Kiukuttamaan tuo jäi ja nousi uudestaan pintaan, kun eilinen reipas oli edessä.
Malmille vievän tien sillan alla oli väkeä musan kanssa. Aika hupaisa hetki kuunnella oman musan rinnalla tovi kunnon diskojumputusta. Ehkä se piristi toviksi.
Jokivarressa mies penkillä piirtämässä. Äkkiseltään kuvat näyttivät nykytaiteelta, johon oma ymmärrykseni ei riitä. Mikäs siinä, kun oli upea aurinkoinen ilta ja paikkakin oli hieman suojassa pahimmilta puhureilta.
Vartti oli mennyt ja stoppasin juomaan. Käännös ja vastatuuli. Onneksi olin välillä suojassa, mutta kyllä se silti ehti puhista ja puhkua. Teki mieli hiljentää, mutta mieli ei siihen pahemmin suostunut.
Välillä vauhti hiipui reiluun kasiin. Sitten taas kiihdytin ja kipitin jossain 7:30 nurkilla. Hetkellisessä mielenhäiriössä jopa 6:55, mutta se mielenhäiriö meni nopeasti ohi. Ei mulla ole tällä hetkellä toivoakaan jaksaa kutosella alkavia vauhteja kuin vedoissa.
Viimeiset minuutit olivat tervassa tarpomista. Jalat väsyivät, hengitys oli raskasta ja teki mieli antaa periksi. Ja minä en periksi anna! Piruuttani juoksen tämän loppuun ja kiukuttelen kaikenlaisille typerille kommentoijille. Juoksen silläkin uhalla, että seuraavallakaan puolikkaalla en pääse kovin kauas kolmentunnin alituksesta. Alan toki uskoa, että se on nykyisin helpompi pala, mutta itsestään selvänä en halua kolmen tunnin alitusta pitää. En siltikään, vaikka seuraava tavoite on asetettu ja se on realistinen ehkä ensi vuonna, jos pysyn terveenä ja jaksan juosta.
Avustajani seurasi uimarannan lähestymistä. Hyvältä näytti. Vastatuulesta ja väsymyksestä huolimatta päädyimme liki samaan, josta reipas alkoi. Uimarannan sillalla huokaisin jääneeni henkiin. Se lienee suotavaa.
Datasta katselin, että olin tosiaan kipittänyt poikkeuksellisen hurjasti. Ei ollut kivaa, mutta ehkä oli hyödyllistä. Yhtään pidempään en olisi jaksanut, joten tokihan tiedän reippaan vauhdiksi tuon olleen liian kova. Tällä kertaa näin ja toisella kertaa viisaammin. Toisaalta en saa mitään, ellen rohkene kokeilla. Ehkä eilinen oli rajojen kokeilua. Uskalsin, koska minuutteja oli vain 30 ja sekunteja 1800.
Kuva Kallavedeltä, jossa vietin perjantai-illan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti