Peruuttaessani kolme viikkoa taaksepäin näen aika hurjan setin. Olen ollut sen aikana töissä 17 päivää, työmatkalla 4 päivää ja kuitenkin treenannut lähes ohjelman mukaan. Jäin henkiin ja monet jutut olivat virkistäviä ja hupaisia. Silti en voi suositella tätä settiä useamman kerran vuodessa.
Pitkispaniikki
Puolessa kuussa oli iskeä pitkispaniikki. Rakas Excel huomautteli, että yksi 140 minuuttinen olisi juostava, mutta mutta.... Se osui kohtaan, jossa oli kuuden päivän työviikko, yksi tiukimmista treeniviikoista ja toki lähes koko kaveripiiri juoksemassa jotain juoksutapahtumaa. Vaihteeksi sain huomata asioilla olevan kuitenkin tapana järjestyä.
Näin pitkästä aikaa ystävän, joka oli palannut Suomeen työrupeaman jälkeen. Lähdettiin sunnuntaiaamuna rauhakseen kohti Vantaata jokivarren työmaita ihmetellen ja hiljaista aamua katsellen. Jossain Siltamäen ja Pitäjän kirkon nurkilla porhalsi vastaan Harrin juoksuporukka, jonka vauhti oli pikkuisen toista luokkaa kuin meidän. Ynnäilin, että jotain reilusti vajaata kutosta olivat Tikkurilasta kiitäneet. Pikaiset moikkaukset, kommentit tuttujen kanssa, halaukset ja matka jatkui. Toistamiseen ei seuruetta kohdattu, joten taidettiin ehtiä alta pois tai sitten he kiersivät jotain muuta kautta.
Muutama juomapaussi, kuukausien kuulumisten vaihto ja äkkiä oli vajaat 16 kilsaa kadonnut. En mä mitenkään tarkka ole, mutta jos ohjelmassa lukee 140 minuuttia, se on sitten 140 minuuttia. Tunnustan, että meni 8 sekkaa yli. Selviän ehkä tästä takaiskusta.
Ehdin just huokaista tahtovani jätskin. Nenä kohti kotinurkan pikkukauppaa ja haa.... Mitäs tuolla? Moottoripyöräpoliiseja komeine pyörineen! Ihan sitä jätskiä vaan lähdettiin ostamaan. Jos nyt samalla vilkuiltiin muutakin, sehän vaan virkisti lenkkeilijöidenmieltä. Olivat ne pyörät upeita - eikä kuskeissakaan mitään vikaa ollut. Jotain taisivat etsiä, koska puhuivat puhelimeen, kävivät kaupasta kysymässä jotain ja ajelivat hiljakseen ympäriinsä.
Kaunis Vilna ja avobemari
Toissatorstaina nousin ilmaan ja tunnin kuluttua olin Vilnassa. Baltian maista mulle on tuttu vain Viro, joten uteliaana odotin, mitä ehdin palaverien ja kongressin lomassa nähdä. Ehdinhän minä, kun työkaverin kanssa ryhdyttiin toimeliaiksi. Ehdin jopa shoppailla niin, että pohdittiin jälkikäteen päivärahojen menneen pariinkin kertaan. Vaan kerrankos sitä ja nyt on kesävaatetta, kun kesäkin tuli.
Ekana päivänä palaverien jälkeen emäntämme lähti näyttämään meille kaupunkia ja sen nähtävyyksiä. Ilman häntä emme olisi ymmärtäneet rakennuksista mitään emmekä taatusti olisi eksyneet esimerkiksi yliopistolle. Matkalla stopattiin juomaan Cavat ja syömään pannukakkuja. En tiennyt, että Liettuassa pannukakut ovat suosittuja ja niille on aivan oma ravintola.
Kuvassa Puskinin kappeli ja toisessa kuvassa yliopiston historian ja kielten tiedekunnan sisäpiha
Välillä pidettiin sadetta puiden alla lukuisten muiden kera. Musta taivas ja hetkittäinen kaatosade yllätti sekä meidät että paikalliset. Sateenvarjo - mikä se on? Kävinpä pitämässä sadetta myös sikäläisen kulttuuriministeriön aulassa. Kaunis vanha rakennus ja vahtimestari ei yhtään hämmentynyt naisporukan ilmestyessä aulaan ja kurkkiessa ikkunasta vesisateen voimaa.
Ekan päivän aikana kävelin korkkareissa - kyllä korkkareissa - 12 kilsaa ja reilusti yli 17000 askelta. Onneksi olin napannut jalkaan vain muutaman sentin korot ja kengät, joilla uskoin olevan kohtalaisen hyvä kävellä. Muuten olisi voinut tehdä tiukkaa.
Perjantaina käveltiin puistoissa ja Vilnan illassa. Samoin lauantaina ja sunnuntaina nautittiin hetki paahtavasta auringosta. Ilta-auringossa ihailtiin mennyttä ja nykyistä, kun yhtä aikaa silmiin osuivat johdinauto sekä taustalla auringon säteissä Huawein ja Telian tornit.
Vanha kaupunki on kaunis, mutta kovin huonokuntoinen. Paikalliset sanoivat, ettei korjausrahaa ole, mutta ehkä jonain päivänä on. Maa siirtyi euroon vuonna 2015, jonka jälkeen hinnat ovat nousseet huomattavasti.
Vilna näyttäytyi nuorten kaupunkina: ei missään vanhuksia, sillä pitkät, solakat ja värikkäästi pukeutuneet nuoret olivat vallanneet kadut. Perjantaina istuimme syömässä terassilla, joka oli näyttäytymiskaduksi ristimämme kadun varrella. Itsestään tietoisia nuoria, upeasti ja näyttävästi pukeutuneita aikuisia, valtavasti miehiä ulkoiluttamassa koiria ja lapsiperheitä vauva kärryissä. Hetkittäin tuli fiilis, että syömme ruokaamme catwalkilla.
Puistot olivat kauniita, puut leikattuja ja vehreyteen oli tosissaan panostettu. Kaupungin halki virtaavan joen vartta ei ollut hyödynnetty samoin kuin Suomessa vaikka Vantaanjoen tai Aurajoen vartta. Ehkä sekin tulee joskus tulevaisuudessa.
Kuvassa iltamaisema hotellin lähellä olleelta sillalta ja toisessa kuvassa koristeellinen ovi vanhasta kaupungista
Ja se avobemari.... Oli musta ja ajoi hurjaa ylinopeutta. Auton alle jääminen oli perjantai-iltana kymmenen sentin päässä. Kävelijöille oli vihreä, mutta kurkkasimme vielä, ettei kukaan vain hurauta autollaan nenän eteen. Jalka astuu kadulle. Jarrut vinkuvat, moottori huutaa, moottori huutaa vähän lisää ja sieltä se tulee. Musta avobemari täynnä paikallista nuorisoa kaartaa usean kymmenen kilsan ylinopeutta kymmenen sentin päästä työmatkalaisnaisista ja kääntyy oikealle. Viima tuntui varpaissa ja nuoriso sai peräänsä kaksi katumuijien lailla kiroavaa naista. Näin lähellä ei ole ollut koskaan. Jos olisimme lähteneet valon vaihtuessa, olisimme olleet keskellä Bemaria. Ja meitä ei voinut olla näkemättä, koska samassa kadun reunassa ylitystä odotti kaksi fillaroitsijaa ja toisen fillari oli vielä valkoinen. Pimeää ei ollut, sillä auringonlaskuun oli vajaa puoli tuntia.
Miksi kaikki on kiinni maanantaisin?
Vilnasta palattuani lomapäivä tuli tosi tarpeeseen. Aamupäivästä lähdin pitkälle lenkille. Oikeastaan lähdin lenkille, sillä ajatus ei kulkenut ja pää oli lähinnä epämääräistä pöperöä. Ystävä päätti suunnan ja sitten mentiin.
Kahvihammas huomautteli olevansa ilman herkkuja. Vaan miksi kaikki ovat kiinni maanantaisin? Pitäjän kirkon kahvila - suljettu maanantaisin. Annan kartano - suljettu maanantaisin. Fallkulla - ei viitsitty lähteä. Haltiala - ei enää taaksepäin. Vaan pelastipa Tuomarinkylän kartanon myymälä. Ystävällinen ja kaupassa elementissään ollut nainen myi kahvia, kakkua ja jätskiä. Ah, miten hyvältä kahvi ja jätski maistuivat aurinkoisella kartanon pihalla. Siinä penkillä olisin voinut istua vaikka miten pitkään.
Ei tällä viikolla olisi mitään mahtipitkistä ollut, mutta meno tuntui hyvältä. Kotiovella jälleen kuutisentoista kilsaa, takana kolmisen tuntia ulkoilua pausseineen ja erinomaisen hyvä mieli. Mikä ihana lomapäivä! Näitä arkivapaita voisin pitää useamminkin, sillä on ihanaa olla liikkeellä päivällä, kun koko maailma ei tunge yhtä aikaa jokaiseen hiekkatien pätkään ja kivenkoloon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti