tiistai 24. heinäkuuta 2018

Huomenna en juokse!


Ynnäilin tämän päivän lenkkiä ylös merkitessä, että olen sunnuntaiaamun ja tämän päivän keskipäivän välillä juossut 47,4 kilsaa. Ei ihme, että tänään loppumatkasta jalat huomauttivat, ettei tämä homma enää toimi. Lisäksi kävelin eilen 6,6 kilsaa eli olen liikkunut jaloillani reilussa kahdessa vuorokaudessa 54 kilsaa. Jestas! Onneksi laskin jälkikäteen, sillä olisi saattanut iskeä paniikki tämän aamupäivän hellelenkillä.

Vanhankaupunginlahti - aurinkoa ja vadelmia


Sunnuntaina lähdin pitkästä aikaa kiertämään Vanhankaupunginlahtea. Kotiovelta kierros on ripauksen päälle 19 kilsaa. Viime kesänä jäi kiertämättä, mutta meninhän edellisvuonna kahdesti. Tosin toisen kerran kiersin lahden Mustikkamaalta ja pulahdin lenkin jälkeen uimaan. Mustikkamaalta matkaa tulee noin 12 kilsaa.

Lämpöä oli lähtiessä reilusti yli +20. Onneksi jokivarressa oli myös varjoa, joten ei ihan sulanut heti alkumetreillä. Parin kilsanjälkeen pysähdys syömään vadelmia. Kävelytien varressa oli mies poimimassa vadelmia, joten mukaan samaan huviin. Pienen pieniä olivat, mutta tosi hyviä. Ei ehkä olisi huomattu ilman marjanpoimijamiestä.

Arabianrannassa tuuli vilvoitti. Hanhia ihmeteltiin, kun seisoivat kivillä yhdellä jalalla. Jos olisin ollut hanhi, olisin mennyt uimaan enkä nököttänyt kivellä. Outoja puuhia.

Pilviä kerääntyi ja mustiakin oli seassa. Hyvä niin, sillä Kalasataman nurkilla oli yksi tukahduttavimmista kohdista. Asfalttia, työmaita ja pakahduttavan kuuma.

Juomapausseja yhtenään, jotta jaksaa. Kulosaaren kautta Hertsikkaan ja taivaallisen varjoisille ylämäki-alamäki -kävelyteille. Hertsikan portaat ohitettiin, vaikka mua oli uhattu niiden kipuamisella matkan extrahuviksi.

Viikin lehmät laidunsivat. Pilvet katosivat ja aurinko paistoi. Muita kulkijoita ihmeen vähän. Ympyrä sulkeutuu - Vanhankaupunginkoski näkyy.

En pahastunut, kun mulle ehdotettiin kahvia Koskenrannassa. Terassin varjo, kahvi ja jätski elvyttivät. Vaan apua - miten tästä penkiltä noustaan. Olin käynyt edellispäivänä jumpassa ja etureidet jämähtivät paikoilleen. Jos ne olisivat saaneet päättää, olisin jäänyt nököttämään siihen penkille. Ei tahtonut askel millään nousta seuraavilla sadoilla metreillä. Ystäväkin huomasi saman ja pohdiskeli, vaihdoinko jalat terassilla, kun askel ei enää ole yhtään niin lentävä kuin lahden itäpuolella. Taisin vaihtaa ne askelkyykkyjä ja kyykkyjä tehneisiin koipiin.

Aikaa kierrokseen meni 2.53, mikä oli hellesunnuntaille oikein hyvä. Kun vertasin kahden vuoden takaiseen fiilikseen, tajusin jotain tapahtuneen. Ei kramppeja eikä pohjatonta väsymystä. Jaksoin hyvin ja jalat veivät, vaikka vauhti olikin tosi rauhallinen. Kestävyys on parantunut - tämä oli taas konkreettinen näyttö siitä. Voin olla tyytyväinen.

Vetoja aamuauringossa


Eilen olin alkujaan ajatellut juosta viikon reippaan. Hylkäsin ajatuksen, kun olin edellispäivänä kipittänyt tuon pitkiksen ja näin sääennusteen. Ei näillä lämpötiloilla voi kuvitellakaan juoksevansa tuollaisia.

Vedot olivat vain kasiminuuttisia ja niitä oli vain kolme. Rohkea veikkaus, että niistä jäisin henkiin. Ajattelin mennä taas tutulle Pukinmäenkaaren pätkälle, vaikka tiesin sen kovin suojattomaksi paahteelta.

Jokivarressa oli aika vähän kulkijoita. Muutama fillarilla ja useita puistotyöntekijöitä Pakilan uimarannan luona. Kun avustajani ehdotti Tapaninvainiossa, että juostaankin siinä uimarannan ja Kehän välissä, innostuin ajatuksesta. Vähän kumpuilevaa, mutta ehdottomasti viileämpää ja suojaisempaa. Puut varjostivat eikä muita kulkijoita ollut kuin harvakseen.

Kroppa ei eka tahtonut herätä vetoihin, koska se oli ajatellut verkata vielä kilsan. Tuntui, että jalat hyytyvät ja mikään ei vaan mene mihinkään. Alta kasissa vauhti pysyi ja ihmeen äkkiä eka oli tehty. Palauttelua nelisen minuuttia, täyskäännös ja kakkonen lähti.

Tämä tuntui kaikkein helpoimmalta. Pohkeisiin otti, mutta lopussa sain jopa kiristettyä. Luulen, että meni ekaa nopeammin - ainakin meni helpommin. Vauhti oli kai pitkään jossain 7:40-7:45 maissa. Vähän kellot sekoilivat puiden ja puskien seassa.

Vika jatkettiin uimarannalta suoraan. Tiesin, että uimarannan ja seuraavan alikulun väliä on kilsa. Päätin, että alikulusta on mentävä ohi. Vika saattoi olla nopein. Se tuntui ainakin tasaisimmalta vauhdin näkökulmasta. Tunneli ohitettu ja vähän jäljellä. Tuusulantien alitukseen jäi vaatimattomat 10 metriä eli hyvin tuli reilu kilsa.

Loppuverkassa jalat painoivat ja hipsuttelin kaikessa rauhassa nelisen kilsaa kotiin. Ei tuntunut maitohapoilta, mutta tuntui raskaalta. Lisää juomaa ja aina pysähdys, kun tuntui, että juominen on hyvä idea. Tuomarinkylän peltojen luona ilma vaan väreili, kun katsoi taaksepäin. Just sellainen helleaamu, jossa tuulenvire ei vilvoita vaan ilma väreilee kuumuudessa.

Pitkis ja kahvit Annan kartanolla


Tänään lähdin aamusta pitkikselle, kun Excel kerran väitti 150 minuuttisen olevan viikon huvina. Merituulin kanssa kierrettiin jokivarren työmaat ja lopulta Kehän nurkilta kaarrettiin vesien ääreen ja käännettiin nenä kohti Helsingin pitäjän kirkkoa.

Parhaita pätkiä olivat varjoisat, joissa jopa tuuli hieman. Ei niitä paljon ollut, mutta sentään toisinaan. Kirkon nurkilla vesi kohisi niin ihanasti, että olisi tehnyt mieli pulahtaa sekaan.

Mietin, että kirkon voisi kiertää. Mietin, että on tyhmää mennä pitkä pätkä kadun vartta. Joskus olen mennyt hiekkatietä, joka menee jostain tästä kirkon ja joen välistä. Kai se menee jotenkin hautausmaankin joen puolelta. Hmmm… Tästä kääntyy hiekkatie, jonka suunta on oikea. Ei muuta kuin katsomaan.

Oikeaan osuttiin ja saatiin juosta autojen ulottumattomissa. Hautausmaa ja kirkko jäivät kauemmas, mutta mitäs se haittasi. Sitä tyhmää autotien vartta piti juosta ehkä sata metriä, ennen kuin sai kaartaa joen yli Siltamäen puolelle.

Kiertelyä ja kaartelua Siltamäessä. Hei, täällä on hiekkatie. Tuon talon pihaan eksyttiin joskus. Täysin suunnitellusti kipaisimme hiekkateitä urheilukenttien ja talojen nurkilla. Ainakin melkein suunnitellusti... Reittivalinta oli lopulta tosi fiksu, sillä emme edes päätyneet rekkaparkin luo, vaan kaarsimme suoraan jokivarteen ja lähestyimme Malmille vievän autotien alikulkua.

Kilsoja alla 12 ja taas janottaa. Tapaninvainion silta näkyy, mutta tuleeko se ikinä. Annan kartano aukeaa yhdeltätoista. Sinne voisi mennä. Ihanaa, tässä se silta on ja 13 kilsaa kasassa. Rannalla uimareita, sillalla pieniä pyöräilijöitä - kauhea ruuhka yhtäkkiä.

Koivukujaa kohti kartanoa. Hevosia aitauksessa. Traktorikin peruuttaa jostain. Ihmisiä ovella. Ovi on auki. Jee, se avasi just. Kahvi ja jätski maistuivat terassin varjossa. Kasvojen huuhtominen kylmällä vedellä oli vähintään yhtä ihanaa.

Vähän nihkeää oli nousta tuolilta. Jalat olisivat jääneet, vaan ei auttanut. Vikat reilut kolme kilsaa hölkkäiltiin kahvia sulatellen. Vähän kerääntyi pilviä, mutta ei se mitään viilentänyt. Käskynhaltijantien nurkilla sanoin, että 17 juostaan. Ei tarvinnut kiertää kuin talo, sillä 17 tuli kasaan kotitalon toisella puolella. Hyvä niin, sillä vähän ennen junarataa jalat alkoivat huomautella, että tämä huvi olisi niiden osalta ohi. Ei ollut enää puhtia eikä voimia.

Ja taatusti pysyn päätöksessä, etten juokse huomenna. En juokse myöskään ylihuomenna. Perjantaina ehkä kevennetty versio viikon reippaasta. Just kyselin Harrilta ohjeita, kun ei tällä säällä jaksa mitään tunnin reipasta. Sain neuvon keventää vaikka juoksemalla 2 X 20 min ja pitämällä välissä 5 min tauon. Sitä taidan testata.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti