lauantai 19. toukokuuta 2018

Heinäsirkka, leppäkerttu, voikukkaseppele ja pikimustat pilvet


Eikös tuossa ollut tiivistys tästä viikosta? Paitsi, että heinäsirkka ja leppäkerttu ovat viime viikkoa. Jos olisin tahtonut, olisin voinut vielä lisätä lauantaina töissä ja lisää keitettyä spagettia. Jaloiksikin niitä kai kutsutaan.

Heinäsirkka ja leppäkerttu


Koetan painaa mieleen, milloin lenkeillä näkyy erilaisia kevään ja kesän merkkejä. Ei niitä useinkaan muista, vaan voihan yrittää.

Helatorstaina Pukinmäen palstojen nurkilla kuului kesän eka heinäsirkka. Se oli eka ja tähän asti myös vika. Ensin en edes tajunnut, mikä ääni tuo on. Niin kauan viime kesästä oli. Avustajan kanssa kuunneltiin hetki ja huokaistiin, että olisiko se sitten kesä.

Äitienpäivänä Puu-Käpylän kätköissä nökötti leppäkerttu keskellä katua. Varovasti kiersimme ja hyppäsimme auringonpalvojan yli ja ohi. Onneksi oli majoittautunut pätkälle, jonne ei autoja useinkaan eksy. Pihoihin lienee lupa ajaa, mutta tolppia oli edessä estämässä suurempaa ryysistä.

Tulevatko nuo tänne?


Keskiviikkona livistin töistä virka-ajan jälkeen. Lämpötila pelotti, kun olin ajatellut juosta vedot. Suunnitelmana oli mennä Vartiokylänlahden nurkille, josko siellä olisi vähemmän ulkoilijoita.

Pihalla katse kääntyi kohti pohjoista. Pikimustaa ja paljon. Tuleeko vai eikö tule? Sataako? Mun puhelimelle ei ole pussia. Jos mennäänkin tuohon Tammisalon rantaan, kun siitä on lyhyempi matka takaisin.

Aurinko piiloutui ja ilma viileni. Tuuli vastaan, mutta eiköhän siitä jää henkiin. Toki meni pilveen, kun mulla oli pikkupullojen sijasta juomareppu. Olin varautunut uhmaamaan hellettä.

Ei muut akuin liikkeelle ja eka veto Tammisalon sillalta kohti Tuoriniemen uimarantaa. Ihan rauhallisesti otan, kun on tuo viisi minuuttia pitkä aika. No, eka meni välillä 7:25-7:40 ja helpolla. Palauteltiin uimarannan nurkille, mutta päätettiin, ettei tänne asti enää. Kulkijoita oli vähän, mutta ehkä ne kaikki olivatkin uimarannalla.

Toka ja kolmas vastatuuleen. Kiihtyvää sarjaa hain edelleen. Kumpikin pyöri seiskan pinnassa tyyliin plusmiinus 10 sekkaa. Vikan sain kääntyä myötäiseen. Tuttuna ajatuksena nostaa vauhtia minuutti minuutilta. Tämän alan osata, sillä eka minuutit lähtivät 7:20 ja vika loppui 6:20. Aika pitkään mentiin kutosella alkavaa ja lopussa tosiaan toivoin sekuntien kuluvan äkkiä.

Lenkille lähtiessä oli tosi väsynyt olo. Päivä oli ollut täynnä palavereja ja keskellä päivää hyppäsin vielä eduskuntaankin. Tuntui väsyneeltä, mutta kulkihan se. Avustajani väitti, että mun väsynyt tunne ja ei tämä oikein kulje -tunne ovat kokemassa inflaation. Huomautteli, että sanon noin ja sitten se vaan lähtee. Hmmm..... Taisi tuossa olla totta ainakin puolet.

Ja ne pikimustat pilvet katosivat jonnekin. Vaaleat pilvet repeilivät, kun palailin työpaikan ovelle. Taksikuski tiesi, että vettä oli tullut Järvenpäässä.

Voikukkia ja reipasta


Eilen oli yhtä tiivis työpäivä ja vähän kiireellä lähdin työkaverineläkekahvien jälkeen vaihtamaan vaatteita, jotta pääsen viikon ihmisrääkkäyksen pariin. Kuka on keksinyt, että reipasta pitää juosta 65 minuuttia? Sehän on ainakin sata vuotta!

Tuttuna alkuverkkana Tapaninvainion uimarannalle. Vettä ja syvä huokaus. Onko mun tosiaan pakko? On, jos haluan saada sen, mitä metsästän seuraavien vajaan neljän vuoden aikana. Mulla on haave ja tavoite elämässä ennen 50-vuotissynttäreitä. Onneksi niihin on aikaa yli 1400 päivää.

Alusta lähtien tuntui tosi vaikealta. Olin napauttanut päälle väärät musat. Se ei ainakaan parantanut asiaa. Kuvittelin, että mulla on jotain menevämpää, vaan kuuntelinkin Kaija Koota. Ja tietty se vielä loppui puolimatkassa. Siihen vaadin juomapaussin, jotta sain sekä vettä että musaa.

Sopimus oli, että juostaan jokivartta kohti Kehä III:tä 33 minuuttia. Kuuntelin Sailan rupattelua mm. Loviisan polkujuoksusta, pienestä kyykäärmeestä ja uusista naapureista. Yhä vain tuntui hankalalta ja ei oikein sujunut. Vauhti oli kuulema kasin tuntumassa, joten vähän mua ihmetytti, mistä moinen tunne.

Käännös ja jäljellä on vain 32 minuuttia. Sehän on tosi paljon lyhyempi kuin menomatkan 33 minuuttia. Ainakin tätä itselleni selitin. Ihan varmasti jaksan, kun on näin vähän jäljellä. Ja tuulikin jää selän taakse.

Onpas meno helppoa. No, onhan se, kun vauhtina on 8:20. Pitäiskö kiristää? Ylämäki - vaihteeksi. Jokivarsi on kivaa, mutta miksi ne mäet ovat siellä joka kerran.

Hurja, miten paljon voikukkia. Keltainen meri, josta voisi käydä poimimassa kasoittain seppelekukkia. Harmi, ettei nyt ole aikaa jäädä rakentamaan pienten tyttöjen unelmaa eikä kaunistautumaan seppeleillä.

Malmille menevän tien alitus, josta tiedän olevan kilsa uimarannalle. Tämä siis oikeasti loppuu. Silta näkyy ja jäljellä pari minuuttia. Puoli minuuttia ja mua komennetaan loppukiriin. Huh, pysähdys ja hetkeksi pää polviin. Jano ja hengästyttää.

Pyöräilijä pysähtyy tsekkaamaan, että kaikki on hyvin. Lupasimme, että on. Kunhan vähän hengittelen ja saan vettä, olen luultavasti taas hengissä. Silti ihan ele häneltä.

Ja tuntuihan se varmaan tiukahkolta, kun 65 minuutin saldo oli 8,47 kilsaa keskarilla 7:41. Ja minä kun olen juossut reippaat jossain 7:50-8:00 tienoilla. Just.... Paluun 32 minuuttia tultiin myös nopeampaa kuin menomatka, sillä oltiin vain muutaman kymmenen metrin päässä lähtöpisteestä. Taisi se 8:20 leppoisuus olla hetkellinen harha, josta tulin palautetuksi maan pinnalle ja lisäämään vauhtia.

Helsingin juoksut


Tänään olin hetkittäin vihreänä kateudesta. Likimain kaikki kaverit olivat juoksemassa jotain Helsinki running dayn matkaa. Ja minä olin töissä!

Töiden jälkeen aurinkoa, lehtiä ja kahvia parvekkeella. Lohdutuksena myös pussi karkkia. Lauantain voi viettää myös näin. Pientä tulosvakoilua toki tein samalla. Maaliin ovat kaverit päässeet - mikä on se paras juttu. Ehkei musta olisi tässä lämmössä ollut juoksemaankaan, joten tämä lauantai oli hyvä näin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti