sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Vastatuuli - Kaarina yhteen sanaan tiivistettynä


"Ilmaiseksi mitään et saa. Jos teet sen, saat palkinnon. Vihollinen seisoo siinä. Omissa vaatteissasi. Mene nyt ja katso peiliin. Näet vastustajasi." Tällä korviin soineella riimittelyllä Pave Maijanen iski heikkoon hetkeen ja sai näkemään, mikä on päivän pahin mörkö. Kaarinassa ei viime viikon lauantaina 22.10 soudettu myötätuuleen eikä väistetty vastatuulta.

Valmistautuminen meni täysin oppikirjojen mukaan. Epäselvää on, kenen oppikirjojen. Takana oli 49 tunnin työviikko, pahasti unholaan jäänyt tankkaus, eestaas säntäilyä ja huipennuksena työpaikalla väijynyt vatsatautiuhka.

Perjantaina ryhdistäydyin hieman, sillä muistin alkuviikosta työpaikalle viemäni Dexalin mustaherukkatankkausjuoman olemassaolon. Kaverin kanssa kävin lounaalla ja mahdutin itseeni maistuvan, vaikkakin melko suolaisen, pizzan. Tiedän, miten saa tuntemaan itsensä palloksi - syö ensin pizzan ja sen jälkeen juo 1,5 5 tunnin aikana 1,6 litraa tankkausjuomaa. Epäilin, että joudun kierimään joogaan.

Koska viikko oli ollut eestaas säntäilyä, päätin poikkeuksellisesti mennä vielä joogaan. En yleensä tee tätä lappujuoksua edeltävänä iltana, mutta halusin rauhoittua ja luotin sen onnistuvan Megahertsin Elixian rauhassa. Ennen tuntia ehdin kertoa Veera-ohjaajalle tilanteen ja mietimme, mitkä liikkeet teen toisin. Jalkoja ei saanut rasittaa tehoasennolla eikä muullakaan. Keskityin rauhoittumiseen, kiertoihin ja venytyksiin. Ihanasti rauha laskeutui mieleen tuon tunnin aikana ja menin paljon paremmalla mielellä nukkumaan kuin olisin uskonut.

Lauantaiaamuna havahduin klo 5.45 ajatukseen, etten ollut varma, joko on sunnuntai vai vasta tänäänkö juostaan. Kerrassaan elävän tuntuisessa unessa luin kommentteja Kaarinan puolimarastani, joka oli mennyt hyvin, vaikka 2.45 ei ollut aivan alittunut. Yltiöoptimistinen kommentti, vaikka pelottavan luottavaisena lähdin matkaan uskoen vuoden vanhan ennätyksen paranevan. Noihin lukemiin ei kuitenkaan vielä ole mahdollisuutta. Ne tulevat aikanaan, kun maltan ja treenaan.

Auton nokka kääntyi kohti Turun motaria ja mieli askaroi tulevissa kilometreissä. Mitä lähemmäs Kaarina tuli, sen hermostuneemmaksi olo kävi. Pienen seikkailun jälkeen perillä. Auto parkkiin ja kohti numerolapun hakua. Jestas, mikä kylmä tuuli puhkui vastaan, kun kävelimme kohti lukion ovia.

Olin päättänyt, missä vaatteissa lähden. No, suunnitelmat on tarkoitettu muutettaviksi. Lopulta pukkarissa venkslasin puserosta toiseen päättämättömänä. Pitkähihainen, pitkähihainen ja lyhythihainen, pitkähihainen ja takki - ei tästä tule mitään! Lopulta valitsin lyhythihaisen ja takin, mikä oli nappivalinta. Geelit taskuun, numerolappu kiinni, tavarat säilytykseen ja lähtöä odottelemaan. Hermostuksissani en saanut Spotifya päälle, vaan onneksi kaveri napautti musat kuuluville.

Lähtö onnistuu aina yllättämään. En tajunnut, että tättärättätää oli lähtömerkki. Matkaan ja saman tien oivallus, että tänään pusketaan seinää päin. Mikä tuuli! Se tuntui vielä raaemmalta kuin puoli tuntia aiemmin. Olin sanonut, että alle kasin kilsoja pitää välttää. No, helpommin sanottu kuin tehty. Meno tuntui hyvältä ja lopulta lakkasin palelemasta. Kolme ekaa kilsaa kaveri sanoi vauhdit, joten oli hieman kartalla, missä mennään. Punaisena lankana oli, etten halua puhua, mutta meno ei saa tuntua pahalta.

Maratonin ylivoimainen ykkönen meni ohi. Pitkän pitkän ajan kuluttua muita maratoonareita. Vettä, geeliä, vettä ja matka jatkui kohti kakkoskierroksen alkua. Jossain vitosen tienoilla meni ohi kaveri, joka oli juoksemassa maraa. Toivottelimme hyvää matkaa ja jatkoimme molemmat omalla tahdillamme. Tiesin, että hän menee ohi toistamiseen, jos haave 3.30 maratonajasta toteutuu.

Kymppi täynnä ja kympin enkka taskussa. En ole ikinä juossut kymppiä alle 1.20, vaan tuossa se meni hämmentävän helpolla. Kakkoskierrokselle lähteminen ei ollut vaikeaa, vaikka tiesinkin puolikkaan kärjen olevan maalissa. Muistin, miten vaikeaa viime vuonna oli jatkaa matkaa just tässä kohdassa. Tällä kertaa nappasin vettä ja banaaninpalan, jonka jälkeen matka jatkui. Vettä hörpin kävellessä ja banaanin onnistuin kuorimaan jossain puolijuoksussa.

Lisää vastatuulta. Pientä jomotusta toisessa sääressä. Reisillä on kylmä. Eteenpäin biisi biisiltä, askel askeleelta ja kilometri kilometriltä. Välillä meni niin paljon autoja, ettei musa kuulunut. En uskaltanut koventaa volumea, vaikka korvat olivatkin luukuulokkeiden ansiosta vapaana. Arttu Wiskari lauloi "Mielessäni olin Henry Toivonen. Ralli-idoli pienten poikien.". Ei ollut vain pienten poikien idoli, vaan myös ainakin yhden pienen rallia rakastaneen tytön.

Jossain 13 kilsan kohdalla heikko hetki - ei tästä tule mitään. Siihen iski Pave Maijanen ja sai näkemään, että nuo ajatukset ovat pahin viholliseni. Painallus off-napista ja ajatusten rata toiseen suuntaan. Samalla pureskelin kaksi suolatablettia, jotta vältän krampit mahdollisimman pitkään. Yök, miten pahoilta maistuivat, mutta tekivät hyvää.

Kilsoja takana 17. Kaveri huomauttaa, että nyt jokainen sekunti irti. Kuulema olen heti kiihdyttänyt. Ei mitään muistikuvaa. Vika juomapiste ja jännitystä, koska takaa maralla kovaa tuleva kaveri painelee toisen kerran ohi. Otin vielä yhden geelin, jos se auttaisi maaliin. Yllättävän helpolta matkan teko edelleen tuntui.

Korvissa Twisted sisteriä ja jäljellä kaksi kilsaa. Ne vikat kaksi, jotka olivat retken pahimmat. Miljoonasade laulaa "Siihen aaltopeltioveen me maalattiin ympyrä ja pirun iso A.". Hengitys alkaa olla raskasta, vaan nyt on maali liian lähellä. Oma ennätys tulee ja enää on kyse vain siitä, miten paljon vuosi sitten näillä samoilla teillä juostu paranee. Tuossa 17 kilsassa kaveri katsoi, että 2.55 on mahdollinen. Se ei mulle riittänyt, sillä halusin enemmän.

Vika kilsa ja takareisissä kramppaa. Ei piru! En ajattele. Mielessä huoli, miksei maraa juokseva kaveri jo mene ohi. Samalla voitonriemua - juoksenpas karkuun ja etpäs saa mua toista kertaa kiinni. Tunsin itseni pahankuriseksi kakaraksi näitä pohtiessa. Ei saanut kiinni! Kaveri kirmasi maran aikaan 3.38, joten monesta minuutista ei tokan kerran ohittaminen jäänyt kiinni. Kuulin, että olimme olleet ottamassa syötävää, kun hän oli kaartanut vikalle kierrokselle.

Viimeinen alikulku. Kuka on laittanut rotvallin reunan 50 metriä ennen maalia? Ei näitä ole matkalla ollut kuin ihan alussa, joten onko pakko just nyt. Varovasti. Kävelyaskel. Nyt et lankea tähän. Käännös vasemmalle, hiekkaa, loppusuora. Loppukirirytmi oli kadota kävelyaskeleeseen, vaan jotain vielä löytyi. Maali, halaus, hymy ja kuumaa mehua.

Ei jäänyt jossiteltavaa, sillä kaikki otettiin irti, mitä otettavissa oli. Virallisesti 2.53:59 ja omalla kellolla viivalta viivalle 12 sekuntia paremmin. Ennätys koheni 5,5 minuuttia. Kaarina oli mulle jälleen hyvä. Kotimatkalla päätös, että seuraava selätettävä on mörkö nimeltä 2.50.

Tällä viikolla on tehnyt mieli lenkille ja olen käynyt jopa kolmesti. Ei ehkä viisainta palauttelua, mutta pää on vaatinut ulkoilutusta. Kaikki panostus oli Kaarinassa, sillä nyt ei huvita. Huvittaa juosta, mutta ei huvita revitellä eikä mennä edes varovaisen kovaa. Pelkkää rauhallista pk:ta, jossa huomaan, miten palautuminen etenee keskisykkeiden laskiessa lenkki lenkiltä. Eilen jokivarren ja Arabianrannan pimenevässä illassa lähes 11 kilsaa ja keskisykkeeksi sain mahtavan 132.

Juoksukoulu jatkuu ensi viikolla ja uusi ohjelma odottaa parin viikon kuluttua. Siihen asti liikun fiiliksen ja innostuksen mukaan. Lähden lenkille, jos huvittaa. Matkaan kaikessa rauhassa ja nautin siitä, että yksi tavoite on saavutettu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti