lauantai 25. marraskuuta 2017

Aurinkoa ja laavapolkuja


Palasin lähes kolme viikkoa sitten Fuerteventuralta. Aurinko jäi sinne, sillä ei suostunut hyppäämään matkalaukkuun. Tilaa sille olisi ehkä just ja just ollut. En tiedä, miten Finnairin henkilöstö olisi suhtautunut, jos olisin kuskannut kanarialaisen auringon mukanani koneeseen.

Kuvassa meri ja naapurisaari Los Lobos

Erilainen reissu


Oli tosiaan erilainen reissu kuin aiemmat. Kaveripiiristä ei löytynyt seuraa, joten lähdin matkaan henkilökohtaisen avustajan kanssa. Tiesin meidän tulevan juttuun niin hyvin, että viikko sujahtaa tuosta noin vain. Tosi tarkkaan mietin, mutta polte päästä auringon ja kesäisen lämmön luo oli niin kova, jotta ei se olisi muuten sammunut.

Olin vahingossa varannut majoituksen hotellista, joka otti vieraiksi vain aikuisia. Ei ollenkaan hassumpaa. Aamiaisella kukaan ei sanonut vieressä "byäää" eikä poolilla kukaan uhkaillut delfiineillä, ilmapatjoilla tai muilla vesileluilla. Hotelli oli tosi rauhallinen ja huone mukava. Voisin mainiosti majoittua uudelleen H10 Ocean dreamissa, mutta silloin ottaisin ehkä huoneen allasnäkymällä. Se voisi helpottaa reitin oppimista huoneelta poolin lekottelutuoleille. Kyllä sen toki oppi, mutta käännös oikeaan, käännös vasempaan, käännös vasempaan ja niin edelleen vaati alkuun rutkasti ajatustyötä.

Meri ja kaartuva rantanäkymä

Laavapolkuja, meren ihailua, hiekkaa, aurinkoa


Corralejo on taivas, jos tykkää kävellä ja haluaa samalla myös uida, lekotella auringossa, istua meren äärellä, vähän shoppailla ja syödä hyvin. Laavapolut ovat sokolle käveltäviä, kun malttaa ja on tarkkana hankalissa kohdissa. Ihan jokaiselle polunpätkälle ei ollut järkevää mennä, mutta paljon oli aivan käveltäviä reittejä.

Kuva vanhasta kaupungista ja näkymänä meri ja laavakivikkoa

Päivittäin kävelykilsoja tuli 8-13, mutta juoksukilsoja ei viikkoon mahtunut yhtään. En yksinkertaisesti uskaltanut juosta. Ehkä jossain katujen varsilla olisi voinut, mutta se ei tuntunut kivalta idealta. Paljon nautinnollisempaa oli kävellä meren äärellä ja nauttia auringon lämmöstä.

Ihmettelimme Corralejon vanhaa kaupunkia, sen rapistuneita rakennuksia ja hurjalta näyttäviä sähköjohtovetoja. En haluaisi asua vesisateella talossa, jonka sähkövedot ovat lähes avoimina talon ulkoseinässä. Löysimme muutaman vanhan tuulimyllyn ja vertailimme autokantaa suomalaiseen vastaavaan.

Kuvassa vanhan kaupungin tuulimylly

Olisin voinut vain istua laavakivellä ja katsella merelle. Olisin voinut jäädä aurinkoon ja omiin ajatuksiini.

Kuvassa istun laavakivellä ja ihmettelen merta

Olisin voinut kävellä vieläkin enemmän, mutta avustajallani tulivat fyysisen jaksamisen rajat vastaan. Olisin halunnut kiertää niemennokan ja kävellä rantaa myötäillen dyyneille. Olisin halunnut hiekkaa uhmaten samoilla dyyneillä ja pysähtyä hämmästelemään loputtomalta näyttäviä hiekkadyynejä.

Kuvassa hiekkadyynejä, jotka ovat osittain luonnonsuojelualuetta

Merivesi oli hämmentävän lämmintä. Kahlasin pariin kertaan Corralejon rannalla ja varovasti käväisin uimassa dyyneillä. Dyynien luona rannalla aallot olivat kovempia ja vetivät mua vastaan pidemmän korren. En osannut varautua enkä laskea seitsemään, vaan jouduin aallon yllättämäksi. Jos olin hiekassa ennen mereen astelua, aallon nurin heittämisen jälkeen vasta hiekassa olinkin.

Kuunsilta Corralejon rannalta

Ralliautoja!


Yhtenä päivänä kävelysuunnaksi valikoitui hotellin takana oleva karun kaunis maisema ja kurkistus siihen, mitä on infran loppumisen takana. Karuus oli hurjaa ja samalla kiehtovan kaunista. Vuoria, hiekkaa, paljon laavakiviä ja satunnaista kasvillisuutta.

Kuvassa karua maisemaa

Kipusimme mäen päälle ja kummastelimme, miksi ralliautoja menee yksi ja kaksi ja kolme ja aina vain lisää. Ylhäältä näkyi suunta, jonne ne kaartoivat. Kivikkoista polkua alas ja nenän edestä löytyi lähtöalue. Polku jatkui ja vei kaarteeseen, jossa ehti katsella muutamien viimeisten autojen matkaa. Ei aavistustakaan, mitä rallia ajettiin, mutta kaukana vuorilla näkyivät pölypilvet eli sinne autot suuntasivat. Moottorien jyrinä lämmitti pienen rallitytön sydäntä ja muistutti kaukaisista hetkistä Jyväskylän suurajojen katsomossa aikana, jolloin rallia ajettiin myös yöllä. Oli Hannu Mikkola, oli Markku Alen ja oli ties ketä. Oli pimeä, olivat kirkkaat valot ja olivat moottorin ärjynnät.

Kuvassa ralliauto

Oi jospa taas


Kanarialla Lanzarote on ollut ikuinen suosikkini. Sen asemaa ei horjuta mikään. En tiedä, miksi ja millä jutuilla se tuliperäinen saari on sydämeni ottanut.

Tähän asti kakkospaikasta ovat kisanneet tasaväkisesti Teneriffa ja Fuerteventura. Mitä useammin Fuerteventuralla käyn, sitä enemmän siitä pidän. Corralejo on sopivan kokoinen, sopivan rauhallinen ja helposti lähestyttävä. Se vain on ja otti paikan ajatuksissani.

Toki Kanariaa voi pitää tylsänä ja helppona. Helppoa se on, mutta tylsyys on jokaisen itsensä päätettävissä. Kun kaipaan lepoa ja aikaa omien ajatusten ja kirjojen kanssa, lähden sinne. Kun haluan auringon ja kelvollisen lentomatkan, lähden sinne.

Kuvassa istun laavakivellä jossain Corralejon rannan ja hiekkadyynien välissä

En ole koskaan ollut kaukomaiden ja pitkien lentojen ystävä. Monen suosikki Thaimaa ei saa aikaan houkutuksen siementäkään. Vaan Meksiko.... Ehkä punatukkaisen tytön sielussa on ripaus latinoa, sillä yllättäen olen viehättynyt ajatukseen Meksikosta. Eräs ystäväni oli hetki sitten Puerto Vallartassa ja se sai haaveilun heräämään henkiin. Onneksi elämässä on tilaa haaveille. Se, mitkä kaikki niistä lopulta toteutuvat tai mitä haaveitaan itselleen saa, on asia erikseen.

Kun olen aivan rehellinen, myönnän, että sydäntalvella viikko auringossa houkuttelisi. Tavallaan on kivaa, kun tarvitsee matkaseuraa. Tavallaan on julman raivostuttavaa, kun tarvitsee matkaseuraa.

Kun mukanani tuoma rusketus haalistuu ja arki vyöryy päälle, on ajatuksissa voimaa moneen juttuun. Vaikka kesän lenkkeilyn jättämät rusketusraidat olivat vielä jaloissa ja töihin palattua työkaverit taivastelivat värin vaihtamistani, marraskuun harmaus syö niitä päivä päivältä pois. Ja kuitenkin... Tässä marraskuussakin on jotain viehättävää. Sitä oli ainakin tänään aamupäivälenkillä, vaikka harmaus olikin päällimmäinen väri ja äyräidensä yli tulossa oleva Vantaanjoki ihmetyksen aihe.