Helsinki 10:lta palautuminen otti enemmän kuin aavistin. Tältä viikolta jätin suosiolla vedot juoksematta ja muutenkin elelin iisimmin. Alkuviikon tukkoinen olo rauhoitti menoa entisestään. En tiedä, oliko flunssa tulossa kylään vai olinko vain niin tukossa kaikesta ulkona leijuvasta.
Lehmät kesälaitumelle
Eilisellä lenkillä piipahdettiin kurkkaamassa Viikin lehmien kevätriemua. Ihmisiä edessä, ihmisiä takana, ihmisiä tulee vastaan, fillareita menee ohi - joka paikassa ihmisiä. Olen toki tiennyt, että lehmien kesälaitumelle pääsy on suosittu tapahtuma, vaan että ihan noin suosittu.
Maalla kasvaneena ja mummulassa navetassa touhunneena en aikoinaan millään tahtonut ymmärtää, miksi Fallkulla tai just tuo Viikin lehmien kesän aloitus ovat niin isoja juttuja. En ymmärtänyt, miksi Viikistä pitää näyttää ihan iltauutisissa. Mulle lehmien pääsy laitumelle, huutelu iltaisin sisälle, heinien pudottaminen ladosta alas navettaan, karjakeittiössä lypsyämpäreiden peseminen ja kaikki muu on tuttua ja lapsuuskesiin kuulunutta.
Molemmissa mummuloissa oli lehmiä, mutta mummini kanssa koin maatalon kesät vuosi toisensa jälkeen. Olen kantanut kahvia ja mehua heinäpellolle. Olen juossut heinäpellolla tikkutyttönä. Olen hakenut sahanpuruihin säilöttyjä jäitä, jotta maitotonkat pysyivät kylmänä maitoauton tuloon asti. Olen vienyt ruoantähteitä pienelle possulle. Olen lapsuuskesinä elänyt maalaistalon elämää arkitöineen, kalliolla kasvavine kissankelloineen, karkuteillä olevine lehmineen ja heinän tuoksuineen.
Kesti kauan, ennen kuin ymmärsin, etteivät tämän päivän helsinkiläislapset ole navetassa käyneetkään. Ellei sukulaisilla ole karjaa, kaikki on aivan vierasta. Vasta tästä oivalsin, mikä merkitys Viikin lehmillä tai Fallkullalla on kaupunkilaislasten kokemusten kartuttajana.
Ihmispaljouden seasta paetessa pitkis jatkui ylämäki kerrallaan auringosta nauttien. Mulla oli liikaa vaatetta, kun en uskaltanut lähteä pelkässä pitkähihaisessa tai vaikka kapreissa. Lyhythihainen ja takki olivat vähän liikaa, vaikka paikoittain tuuli tuntui melkoisen hyiseltä.
Lopulta 13,5 kilsaa ja hyvällä mielellä saunaan. Tuntui todella vapaapäivältä, kun istahdin kahvimukin ja Hesarin kanssa parvekkeen aurinkoon. Vielä enemmän vapaapäivältä tuntui, kun korkkasin myöhästyneen synttäri-Cavan ja nautin iltapäivän lämmöstä.
Keitetty spagetti -fiilis
Perjantaina naputin töissä kiivaasti konetta. Deadline oli ja ajan oli riitettävä. Lenkki oli sovittuna neljäksi, joten iltapäivää kohden naputusvauhti vain kiihtyi. Lopulta extra-aikaa jäi puolisen tuntia. Pieni välipala, lenkkivaatteet päälle ja ulos.
Huvitti lähteä, mutta ei huvittanut ajatus viikon reippaasta. Tykkäsin juosta, mutta olisin tykännyt juosta vain ihan rauhassa. Kehittelin mielessäni tekosyitä, miksi voisin sittenkin ihan vaan hömpötellä ja mukamas unohtaa, että joku reipas piti juosta. Vastatuulikin on, joten ei kai mun siihen tarvitse. Niinpä niin....
Tammisalon rantaan ja silta lähestyi. Hyvä on. Hyvä on. Kyllä minä kai sitten tästä. Reipasta 55 min, joten loppuuhan se tietty joskus.
Tuuli puski välillä vastaan kuin olisi seinää päin juossut. Hiekka pöllysi. Kaikki itäisen Helsingin koiranulkoiluttajat olivat samoilla hiekkateillä. Nuori pari istui penkillä juomassa kaljaa. Iso joutsen nukkui pää siiven alla. Muutama vene merellä. Tuossa pulpettiveneessä on taatusti kylmä.
Olo oli tosi laiska. Tunsin itseni teiniksi, jonka pitäisi siivota huoneensa tai tyhjentää tiskikone. Just sellainen venyvä onks pakko... Onks oikeesti? Fiilis oli kuin keitetyllä spagetilla. Kroppaa laiskotti ja mieltä laiskotti.
Pitkiä pätkiä mentiin 7:45-7:50. Vastatuuleen mentiin jotain 8:10, kun ei vaan päässyt. Mua vaan laiskotti ja tuntui tosi vetelältä menolta. Pää oli päässyt kyytiin, mutta muu kroppa ei vaan ollut mukana. Ajatusta tekemisessä oli, vaan siihen se sitten jäikin.
Leveästi koko kävelytien valtaavia sauvakävelijöitä. Haa, edestä tulee pyöräilijä. Noiden on pakko väistää sitä. Jes, samalla livahdetaan ohi. Muutama minuutti jäljellä ja vielä kerrankäännös ympäri. Neljäs kerta, kun ohitetaan sama Sol:a juova nuori pari. Mitähän hekin touhusta tuumivat? Jotain 7:45 mennään. Enää minuutti ja sitten voin laiskotella.
Avustajani sanoi, ettei mun keitetty spagetti tai teinielämä-fiilistä huomannut. Väitti, että ihan menin kuin ennenkin reippaissa. No, ehken sitten näyttänyt ulospäin, miltä punatukkaisesta tytöstä tuntui.
Ja parasta oli se fiilis, kun olin takaisin työpaikalla ja homma oli tehty. Kotona intouduin siivoamaan ilta-auringossa parvekkeen. Niin intouduin, että unohdin juoda. Oli kevään eka nestehukan tuoma päänsärky, mutta olihan mulla siisti parveke.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti