Blogihiljaisuu tiivistyy otsikkoon. Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet täynnä menoa ja meininkiä. Liikkunut olen, mutta se onkin harvoja asioita, joita olen töiden lisäksi ehtinyt tehdä. Ruokakaupassa muistan käyneeni ja kirjaa olen yrittänyt iltaisin lukea. Tosin brittidekkari ei etene, koska en pysy hereillä. Ilta toisensa jälkeen palaan samalle sivulle, kuvittelen tällä kertaa pääseväni eteenpäin useita sivuja ja seuraavana iltana aloitan jälleen samasta kohdasta samalla ajatuksella. Teletappi-tyylillä Ann Cleevesin Yöperhoset tulee luetuksi vuonna 2020.
Kun viime viikon lauantaina lähdin iltapäivällä töistä kohti Vantaata, ihmettelin voipunutta oloa. Matkalla ynnäilin, että olin ollut viikon aikana töissä kuutena päivänä yhteensä 53,5 tuntia. Voipunut olo tuntuikin sen jälkeen tosi ymmärrettävältä. Onneksi olin sopinut lenkistä ja rupatteluillasta kaverin kanssa, sillä ilman tuota olisin matkannut kotiin syömään suklaata.
Olin sanonut olevani Vantaalla neljän maissa. Hmmm.... Kaverilta tuli viesti muutamaa minuuttia vaille neljä, jossa hän pohdiskeli, olenko löytänyt parempaa lenkkiseuraa. Olin sentään saanut vaatteet vaihdettua ja juuri sulkemassa konetta, joten toiveita päästä ulos työpaikalta oli ilmassa.
Viikon pitkiksenä olisi ollut kaksi tuntia, vaan lyhennettiin sitä suosiolla puolella tunnilla. Juostiin Keravanjoen vartta etelään, käytiin Helsingin pitäjän kirkon luona ja palattiin jokivartta takaisin Tikkurilan nurkille. Tuusulantiet melskasivat, vaan ihana hiljaisuus koitti, kun kaarrettiin peltojen keskelle. Suurin osa reitistä oli uutta, mikä on aina virkistävää. Oli ihana nähdä, että jokivarressa on muutakin kuin nämä kotikulmien kävelytiet.
Huikeita ultrajuoksijoita Malmin illassa
Lenkin jälkeen seurattiin netistä kavereiden matkaa kahdentoista tunnin juoksussa ja etsittiin parin Finlandiamaratonilla olleen kaverin tuloksia. Vähän ruokaa ja kahvia, jonka jälkeen autoon ja viimeiseksi tunniksi Malmille seuraamaan Helsinki ultra runia ja kannustamaan kaverit loppukiriin.
Pimenevä syyskuun ilta oli yllättävän lämmin. Malmilla ei tuullut ja ilma tuntui tosi lempeältä. Kerrospukeutumiseni oli hupaisa yhdistelmä urheilua ja työlookia - onneksi ulospäin ei näkynyt, mitä kaikkea olin päälleni laittanut. Lenkin päätteeksi jätin juoksukaprit jalkaan ja vaihdoin kuivan pitkähihaisen juoksupaidan. Tähän päälle töissä ollut pitkä mustapohjainen kukkamekko, jonka päälle villatakki. Jalkaan kaverin tyttären säärystimet, päälle punainen trenssi ja kaiken kruununa jalkaan lenkillä olleet pirtsakan lohenpunaiset lenkkarit. Sarin lauantai-illan look oli valmis! Ei ollut kylmä, joten kerrospukeutuminen kunniaan - myös erikoisemmilla sovelluksilla.
Huikeita olivat matkat ja juoksijat Malmin illassa. Kahdentoista tunnin juoksu oli startannut aamuysiltä ja kuuden tunnin juoksijat tulivat mukaan iltapäivällä klo 15.00. Juoksijat kiersivät 1,9 kilsan lenkkiä. Viimeisen puolituntisen alkaessa heidät ohjattiin kiertämään hiekkakenttää, jotta kaikki ovat varmasti lähistöllä, kun sumutorvi ilmoittaa ajan päättyneen.
Kevyesti nousivat jalat, kun seurasimme juoksijoiden matkaa. Fiilis oli hyvä ja musiikki sai katsojatkin hyräilemään ja elämään mukana. Viimeisten hiekkakenttäkierrosten aikana hämmästelin, miten vauhdikkaalta ja kepeältä monen askel kuulosti. Ehkä askelissa oli tyytyväisyyttä, tietoa ajan loppumisesta ja varmasti myös väsymystä. Kun ilmoille kajahti Life is life, en ollut ainoa, jonka ensimmäinen ajatus oli "Hyvä Tappara!". Monet kerrat olen tuota maalilaulua odottanut, vaan hyvin sopi juoksun viime minuuteille.
Ei tulisi mieleenkään lähteä juoksemaan kahtatoista tuntia. Jo ajatuksena se tuntuu aivan kamalalta. En käsitä, miten kukaan jaksaa olla liikkeessä niin pitkään yhtäjaksoisesti. En käsitä, miten jalat kestävät tuon. En käsitä, miten pää kestää.
Toisaalta jäin miettimään, jos olisi pakko valita maratonin ja kuuden tunnin juoksun väliltä, taitaisin valita kuuden tunnin juoksun. Se on ajatuksena siedettävämpi ja vähemmän stressaava kuin maraton. Maraton tuntuu suoritukselta, mutta kuuden tunnin juoksu tuntuu tavalta kuluttaa tuo tuntimäärä liikkumalla. Jotenkin maratonin osalta suorituspaineet ja hyvä tulos ovat vaatimuksina mielessä ja matka tuntuu ahdistavan pitkältä. Onneksi ei tarvitse valita, sillä puolimaratonit ja muut lyhyemmät matkat on keksitty.
Vetoja, reipasta ja rauhallista
Viime viikon lenkit oli pakko aikatauluttaa töiden ehdoilla. Systeemista tuli erikoinen, vaan tulipahan juostua. Kaikkiaan ohjelmasta jätin väliin vain pilateksen, sillä sunnuntaiaamuna ei ollut motivaation hiventäkään lähteä kohti Itistä.
Viikon reippaaseen en ollut tyytyväinen. En tainnut uskaltaa lähteä alkuun riittävän kovaa, vaan jotenkin himmailin ja pelkäsin hyytymistä. Sen sijaan sunnuntain vedot kulkivat mukavasti. Taaplattiin kaverin kanssa eestaas Oulunkylän siirtolapuutarhan luona olevalla suoralla. Oli siinä ohikulkijoilla ihmettelemistä, mitä ladyt puuhaavat. Kymmenen kertaa minuutti kovaa ja kymmenen kertaa minuutti palauttelua, jonka jälkeen homma oli paketissa.
Nousujohteinen sarja, jonka osasin kerrankin aloittaa iisisti. Seitsemäs veto meni epämukavuusalueelle, kasi pysyi siellä, ysi meni vähän lisää ja kymppi oli kaamea. Vetojen keskivauhteja ei saatu, mutta huippuvauhdit olivat aika odotettuja. Vikassa taisin ottaa loppukirin, koska sen yksittäinen kovin vauhti oli 4:18. Enhän mä ole ikinä päässyt edes sekunniksi tuollaiseen. Ylipäätään en ole tainnut koskaan päästä edes yksittäisen vedon vauhtihuipussa alle vitoseen. Ehkä kaverin mittarissa oli jotain vikaa.... Ehkä se oli yltiöoptimistinen.
Tälle viikolle olen juossut pari rauhallista vajaan tunnin lenkkiä. Muutenkin viikko on mennyt kevyellä liikunnalla, jotta saisin huomenna Pääkaupunkijuoksun varttimaralla itsestäni irti reippaan lenkin. Se antaisi osviittaa, mitä on luvassa neljän viikon kuluttua Kaarinassa.
Tavallista arkea maustoi puolessa viikkoa tullut tieto työkuvioiden muuttumisesta. Hain yhtä työpaikkaa, jonka valintaprosessi päättyi onnellisesti. Muutosten tuuli puhkuu uusiin työkuvioihin marraskuun pimeinä aamuina. Juuri niinä aamuina, kun räntää tai vettä tulee vaakatasossa ja silti solmin tossujen nauhat ja käännän nenän kohti aamulenkkiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti