Just nyt tuntuu, että sulan. Ajatus lenkistä houkuttelee, mutta ajatus paahtavasta ja trooppisesta kesäpäivästä ei. Lomalla voisi lenkkeillä päivällä ja juosta kaikenlaisia pidempiä hömpöttelylenkkejä. Puhti alkaa loppua tässä kuumuudessa. Huomaan myös, että astman kanssa on helteessä ajoittain hankalaa. Välillä on henki loppua, mutta onneksi avaava auttaa. Tämään selvisin kunnialla Elixianjumpasta. Hiki tuli, mutta ainakin selälle teki tosi hyvää.
Kovemmat lenkit olen jättänyt tekemättä. En vaan pysty juoksemaan näissä lämpötiloissa kovaa. Jotten ihan vajoa matelulinjalle, kävin keskiviikkona töissä matolla juoksemassa vetoja. Siellä oli viileämpää, mutta melkoisen trooppista puuhaa sekin oli. Kun viis viisiminuuttista oli takana, epäilin vaipuvani vesipisaroina salin lattialle. Verkkoineen 70 minuuttia ja kelvolliset 8,33 kilsaa. Vedoissa vauhdit 7:48-7:14. Nousevasti, mutta olenhan noita kovempaakin juossut. Ei vaan pystynyt, kun takana oli hellematkailua junissa ja bussissa.
Eilen lähdin kaverin kanssa ihmettelemään vesisadetta. Sadetutka näytti, että klo 9-11 olisi sateetonta. No, sadetutka oli jossain muualla, sillä Vuosaaressa ripotteli koko ajan. Arvoimme Kivinokan ja Vuosaaren välillä, koska halusimme uimaan ja nuonäyttivät levättömiltä rannoilta. Joessa oli vähäisiä sinilevähavaintoja ja ei innostanut.
Verkkailtiin Kallahdenniemeen, ihmeteltiin niemen uimarantaa, kierreltiin puita ja palattiin lähtöpisteeseen jonkin pallokentän laidalle.
Kaverilla oli ohjelmassa koordinaatioita. Kyseli mun ajatusta asiaan - juu... Tuota.... Olen tehnyt koordeja viimeksi ehkä vuosi tai puolitoista sitten. Inhoan niitä, koska mun tasapaino on huono ja muutenkin ne on vaikeita, tyhmiä ja tylsiä. Toisaalta.... Hymähdin, ettei mua mikään estä kokeilemasta. Epäluuloni oli valtaisa, vaan punatukkainen tyttöhän ei yleensä kokeilematta luovuta.
Aitakävely otti heti luulot pois. Jestas, miten kireät lonkat mulla oli. Jalka taakse. Polvi edellä sivulle koukkuun. Polvi edellä sivulta eteen. Ja toisella jalalla. Kaveri kielsi ajattelemasta liikoja. Huomasi, että mietin, pohdin ja hain jotain täydellistä suoritusta. Ihme juttu, mutta tokalla kierroksella liikeradat alkoivat löytyä ja nostin hetkeksi jopa kädet pään päälle, joka vaan lisäsi haasteellisuutta. Muutamat askeleet tein kädet ylhäällä, kunnes hartioissa tuntui liika jännitys.
Tehtiin polvennostojuoksua, pakarajuoksua ja jalan heittämistä suoraksi eteen. Kahdessa ekassa syke nousi heti ja vikassa en ylettänyt lähellekään nilkkaa. Vasemmassa jalassa sormet hipoivat kengännauhoja, mutta oikeassa jäivät just ja just kengän ulkoreunalle. Takareisi kiristi. En mä liiku mihinkään suuntaan, kun joka kohtaa vaan kiristää.
Ehdottomasti hauskimpia olivat Hei laukka-askel Reima -fiilis ja askel askel hyppy -fiilis. Eka oli perinteinen sivulaukka. Jotta uskalsin lisätä vauhtia ja pysyin linjassa, mentiin vastakkain, otettiin käsistä kiinni ja sitten mentiin. Päkiöillä ja etummaisella jalalla ponnistaen. Tosiaan tuli Hei laukka-askel Reima -fiilis ja vauhtia oli kivasti. Nautin eniten siitä vauhdista.
Askel askel hypyssä olin tosissani lähtemässä tanssimaan jenkkaa. Jostain historian hämäristä rytmi hyppäsi vereen ja olin mennä hypyllä. Todellisuudessa piti nostaa polvi tosi korkealle eteen, laskea jalka alas, astua kaksi pientä askelta ja tehdä sama alusta toisella jalalla. Jotenkin jumiuduin jenkkaan ja hoin itselleni askel askel hyppy, askel askel hyppy - en sentään ääneen.
Koordinaatiollisesti haasteellisin oli ristiaskeljuoksu, joka oli kyllä mulla kävelyä. Oikean jalan johtaessa se meni aika kivasti. Uskalsin jopa lisätä vauhtia, kun jalat menivät ja yläkroppa kiertyi mukana. Eka kiersin myös nenää, mutta onneksi sen saikin pitää aloillaan. Muuten olisi voinut tulla huono olo. Vaikeammaksi homma meni, kun vasemman jalan piti johtaa liikettä. Tuntui, että kaikki menee väärin päin eikä tämä ole yhtään luonteva liike. Tokalla kierroksella alkoi vähän löytyä ja sain jopa kiristettyä vauhtia. Kaverin jalkojen liikettä kuunnellessa tuli hiki - sen verran hurjaa tahtia hän noita ristiaskelia pisteli.
Jalkapallokenttä oli tosi hyvä paikka tehdä koordit Ei ollut vaaraa harhautuamihinkään. Ei ollut vaaraa törmätä mihinkään, kun maalitkin pidettiin riittävän kaukana. Sain vaan mennä eteenpäin joko suoraan tai jotenkin kaartaen. Pariin kertaan kaveri huikkasi mua kääntymään enemmän vasemmalle, kun olin suuntaamassa väärille poluille. Uskalsin lisätä vauhtia ja uskalsin kokeilla rajojani. Jos jalat olisivat menneet solmuun, olisin muksahtanut pehmeähkölle nurtsille.
Turhaan olin ennakkoluuloinen ja epäileväinen. Jo tehdessä nauratti ja lopussa hymyilytti. Uskalsin, kokeilin ja onnistuin! Treeni olikin huiman hauska. Se paljasti myös kireyksiä ja liikkumattomuutta. Kaveri on tehnyt näitä seitsemän viikkoa ja kehitystä oli huomannut. Tulisko mun kokeiltua? Ajasta se ei voi olla kiinni, sillä tuohon kaikkeen meni 20 minuuttia.
Loppuverkkana juostiin Uutelan suuntaan ja palattiin autolle hakemaan uikkarit. Aika hassua oli juosta vaan 6,17 kilsaa. En tiedä, koska olen viimeksi juossut näin lyhyenlenkin. Silti tunsin tehneeni hyvää sekä mielelle että kropalle.
Kallahden rannassa lanattua hiekkaa ja merenpintaan hiljaa helähteleviä sadepisaroita. Merivesi +25 eikä sinilevää. Rantavahti kertoi meidän olevan päivän ekat uimarit. Yksityisranta ja taivaallisen virkistävä vesi. Ymmärsivät sentään hanhetkin pysyä loitolla eivätkä koettaneet lähestyä ihmisten rantaa.
Kuvassa parvekeviljelmäni samettikukkia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti