lauantai 27. elokuuta 2016

Vauhdikasta arkea ja kipeät jalat


Huh, miten vauhdilla viikko on kadonnut. Hetkittäin tuntui, etten perässä pysy.

Ohjelman treeneistä olen tehnyt kaiken muun paitsi pilateksen. Sinne kipaisen huomisaamuna ja sen jälkeen sunnuntain vietän lehtien, kirjojen ja suklaan seurassa. Toivottavasti äsken avaamastani suklaalevystä on huomenna jotain jäljellä. Viveca Sten saa mainiolla kirjoitustyylillään minut huomenna koukkuunsa ja uppoan Tukholman ja sen saariston syövereihin.

Viime viikolla kipeytyneet jalat eivät ole kunnossa. Päivä päivältä suunta on parempaan, vaan ei ole paras mahdollinen tilanne. Eilisiltana painelin jonglööripallolla selkää ja sain aikaan heijasteita nilkkaan ja kantapäähän asti. Taitaa olla vaihteeksi niin, että osa kipeiden jalkojen syistä on niskassa tai lavoissa. Hieroja pääsee keskiviikkona katsomaan, mitä mukavaa tai vähemmän mukavaa niskasta ja selästä löytyy.

Maanantaina juoksi viikon vedot. Harmitti, ettei kaksiminuuttisten vauhdeista ole aavistustakaan. Oppaalla oli mahdollisuus katsoa vain aikaa, joten en voinut kuin taipua tilanteen edessä.

Suunto paketissa ja käyttöönotto odottaa silmällistä


Suivaannuin sen verran, että aloin tosissani katsella netistä juoksukello-sykemittari-härpäkkeiden tarjontaa. Tiistaina marssin kauppareissulla Itiksen Giganttiin ja tulin ulos söpön limenvihreän Suunto ambit 3 run hr:n kanssa. Juu, en minä sitä itse pysty käyttämään, kun härveli ei puhu.

Miksei kukaan keksi puhuvaa härpäkettä, jota sokea utelias wanna be -juoksija voisi käyttää aivan itse? En yhtään jaksaisi sitä, että olen näissä jonkun toisen varassa. Ärsyttää!!! Haluan sellaisen mittarin, joka puhuu kaikki asiat, joita näytöllä näkyy. Haluan sellaisen mittarin, jonka nettipuoli on täysin saavutettava ruudunlukuohjelmalla. Haluan sellaisen mittarin, jonka kanssa voin tuntea olevani samalla viivalla näkevien kanssa. Eikö tämä oikeasti kiinnosta mittareiden valmistajia?

Sports Tracker on hyvä, mutta huomaan kaipaavani välillä infoa tai juttuja, joita sillä ei saa. Viimeinen niitti taisi olla tuo vetoharjoitus, jossa vetojen vauhdit jäivät mysteeriksi vain siksi, ettei ollut härpäkettä, jolla niitä katsoa. Kavereista kaikilla on mittarit, joten olen elänyt niiden varassa. Matkat, ajat, vauhdit ja sykkeen olen napannut talteen Trackerista.

Seuraava ongelma on ratkaisematta. Ei riitä, että Suunto on tuossa laatikossa. Se pitäisi ottaa käyttöön, vaan eipäs onnistu ilman näkevää apua. Netissä sain luotua Suunnon sivuille tilin, jonka ymmärsin olevan se, jonka kautta mittaria voi hallita monella tavalla. En tiedä, miten se käytännössä toimii, mutta alku näytti ruudunlukuohjelman kanssa aika lupaavalta. Käynnissä on siis operaatio, mistä saan kaverin, joka oikeasti osaa laittaa härpäkkeen toimintakuntoon kanssani.

Herättelyä Tammisalon rannoilla


Tiistaina herättelin itseni pitkästä aikaa työpäivään aamulenkillä. Startti työpaikan nurkalta aamuseiskalta ja paluu tuntia myöhemmin Tammisalo kierrettynä. Orapihlajat koettivat hyökätä Tammisalossa kimppuun ja omenia oli valtavia röykkiöitä kadun varressa. Katutyömaa oli täsmälleen siinä, missä se oli muistini mukaan vuosi sittenkin. Joutsenten tilanne unohdettiin katsoa, kun nautittiin hiljaisesta ja raikkaasta aamusta. Suihkun kautta töihin ja peikkotyttölookissa hakemaan muki kahvia.

Kenties nykyisen käytävän työkaveritkin jokin päivä tottuvat Sari-peikkotyttöön, joka on käynyt aamulenkillä eikä ole vielä harjannut pitkiä punaisia kutrejaan ojennukseen. Muutin vapun tienoilla uuteen kerrokseen, joten tottumisvaihe lienee menossa. Pitkien märkien hiusten harjaaminen on kerrassaan tympeää, joten mieluusti palaan peikkotytöstä virkanaiseksi vasta pari tuntia lenkin jälkeen.

Reipas - ei se mene kuitenkaan


Jalkojen kipeys hellitti lonkista ja reisistä, mutta jatkui toisessa pohkeessa ja valitettavasti vähän myös penikoiden tienoilla. Tältä pohjalta ajattelin, ettei torstai -illan reippaasta lenkistä tule mitään. Merituuli unohti mittarin kotiin, jota pidin pelkästään hyvänä asiana. Ei ollut kummallakaan hurjasti menohaluja, vaan enemmän varottiin jalkoja. Ajateltiin tehdä muutama lyhyt spurtti ja muuten hölkötellä rauhassa. Pari ekaa spurttia eivät irronneet - eivät millään.

Tapaninvainion uimarannan lähestyessä sain idean kokeilla vielä kerran. Se lähti - sittenkin. Yllättäen huomasin, etten pysty puhumaan enkä halua puhua. Merituuli höpötteli HCM-fiiliksiä, kun ei oltu nähty sen jälkeen. Auringonkukat saivat omat kommenttinsa ja muitakin joenvarren ihmeitä kuuntelin korva tarkkana.

Päätin etappi kerrallaan, mihin asti jaksan. Eka Kehä I:n alle, sitten asfaltin alkuun, sitten Käskynhaltijantien alle ja sitten junaradan sillalle. Tahmeus jäi taakse ja ohjelman mukaisesti reippaasta jäin ajallisesti vain kahdeksan minuuttia.

Saldona hyvä mieli ja extemporeajatuksesta pelkillä omilla tuntemuksilla juostu mainio kovempi treeni. Hehkutin tätä ajatuksissani vielä perjantainakin. Reippaamman pätkän kilsavauhdit sain pysymään 7:44-7:52 skaalassa. Ne olivat just sitä, jota olin treeniviikkoa aikoinaan suunnitellessa ajatellut. Monelle tuo on helppoa matalasykkeistä, vaan minulle vauhtikestävyyttä ja ei huvita puhua - juoksua.

Eksytään sitten kunnolla


Tänään lähdin juoksemaan 2,5 tunnin pitkää. Oppaana oli ihminen, jonka kanssa en ole juuri juossut, mutta tulen juoksemaan jatkossa jonkin verran. Rytmi löytyi hyvin, vaikka pientä hakemista reitin epätasaisuuksien ja muiden kertomisessa vielä on. Se on ymmärrettävää, kun homma on uutta.

Olin kertonut reittisuunnitelman, josta tiesin tulevan ajallisesti suunnilleen ohjelman minuuttimäärä. Ensimmäiset kolmisen kilsaa menivät hyvin, vaan sitten... En tiedä, missä käännyttiin väärin. En tiedä, mistä kaikkialta kierrettiin. Kun nainen haluaa Paloheinän jäähallin ja mäen luo jatkaakseen sieltä Haltialaan, optimaalisin reittivalinta ei ole Länsi-Pakila, Maunula, Patola, Maunula, Pakila, Paloheinä ja lopulta erikoisesta suunnasta lähestytty Haltiala. Yhdessä hetkessä olin melkein erään ystäväni kotinurkilla, sillä ohitettiin K-market Pikku Pete. Samalla oivalsin, että aikaisemmin nähty Siwa taisi olla Pakilan Siwa.

Erinäisten episodien jälkeen aikaa meni 3.18:48 ja matkaa taittui 21,73 km. Teinpähän elämäni pisimmän lenkin, sillä tähän asti pisin on ollut puolimaraton. Viimeisten kilsojen aikana väsymys oli valtava, nälkä karmaiseva ja krampit vainosivat. Jokainen hidastus teki hallaa enkä ollut päästä uudestaan liikkeelle.

Juostiin pitkään asfaltilla ja monta kilometriä reitistä oli rotvallinreunojen valtakuntaa. Kyllä katuja voi ylittää, mutta eestaas ja koko ajan jostain kadusta yli alkavat käydä hermoille. Tunsin itseni Teletapiksi, joka ei enää tahdo leikkiä rotvallinreuna-leikkiä. Tämä on syy, miksi esimerkiksi Vantaan maratonin reitti ei ole minua varten. En yksinkertaisesti jaksa reitin katujen ylitysten loputonta määrää. Niissä on oltava huippuvarovainen, jottei käy mitään. Pieneenkin reunakiveen lankeaa pelottavan nopeasti, jos astuu huonosti tai varomattomasti. Näkevältä nuo vaativat muistamista ja tarkkuutta sekä kertomista, mennäänkö ylös vai alas.

Kotona tuhosin pullon sitruunavichyä, joka vei krampit pois. Tiesin tuon auttavan, vaan silti oli tuskainen loppumatka. Sauna ja välillä vähän ruokaa. Paljon en ole saanut syötyä, kun mikään ei maistu. Lidlin palkkari, saunassa alkoholiton olut, jogurttia, karjalanpiirakoita, kahvia ja mehua. Lisäksi useampi lasillinen vettä ja niitä suklaapaloja. Ei maistu, joten ei sitten.

Karmaisevan nälän sain pois vichyllä ja palkkarilla. Lähtiessä olin syönyt aamupalasmoothieni ja juonut yhden Eilan kylmän kahvin. Koska haluan juoda viikonlopun aamukahvin rauhassa Hesarin seurassa, en edes keittänyt aamun kiireessä. Smoothiessa oli sentään banaania, puolukkaa, vaniljaheraa, manteleita, basilikaa ja pellavansiemenrouhetta. Se piti nälän pois juuri sen 2,5 tuntia, jonka olin ajatellut lenkin kestävän.

Varovasti esitin ystävilleni toiveen, että eivät koeta laittaa paremmaksi tätä eksymistä. Monen kanssa olemme seikkailleet ja kierrelleet ympäriinsä, vaan tällaista en ollut aiemmin kokenut. Monet naurut on naurettu, kun on esimerkiksi pohdittu, missä kaupungissa mahdetaan olla.

2 kommenttia:

  1. Mä niin ALLEKIRJOITAN tuon kaiken mitä kirjoitit sykemittarista, joka olisi myös meille OIKEASTI saavutettava.

    VastaaPoista
  2. Olen miettinyt, millä keinoilla saisimme jonkun mittareiden valmistajan kiinnostumaan tästä. On totta, ettei kohderyhmä ole valtava, mutta se ei vähennä asian merkityksellisyyttä. Lisäksi näin voitaisiin saada lisää näkövammaisia innostumaan yleensä liikkumisesta tai tavoitteellisesta liikkumisesta, jolla olisi elämänlaatua ja yleistä hyvinvointia kohentava vaikutus. Kun tietäisi ne taikasanat... Rahan ja bisneksen teko se tuskin on, mutta jotain muuta varmasti.

    VastaaPoista