Tuntui, että palauduin HSR:ltä tosi hyvin. Sunnuntain lepäilin ja maanantaina keskipäivän maissa pää koetti selittää, että nyt pitäisi päästä lenkille. Lenkille - vajaa kaksi vuorokautta lappujuoksun jälkeen! Ei mun ole ikinä tehnyt mieli kipaista lenkkarit jalassa ulos näin nopeasti.
Laitoin yhdelle ystävälle viestin, jossa pohdiskelin, onko mulla päässä jotain vikaa, kun tällaisia mietin. Varovasti pohdin myös, onko mun tosiaan maltettava yli viikon puolivälin, kun eka lenkki oli sovittuna vasta torstaiaamulle. Vastauksena sain tiukan komennuksen "On" ja perässä ainakin kaksikymmentä huutomerkkiä. Bonuksena sain ukaasin olla riehumatta liikoja. Kannattiko kysyä?
Maanantai oli vika lomapäivä ja pääsin kerrankin arkena aamupäivästä pilatekseen. Se teki hyvää, kun tehtiin tosi rauhassa ja kaikki liikkeet lattiatasolta. Ohjaaja oli palannut just lomalta, joten ei ollut hänelläkään halua sen kummempaan. Vaikka jalat eivät olleet kipeät, pohkeissa ja takareisissä oli kireyttä. Myös etenkin toinen lonkka oli liikuttelua ja venyttelyä vailla.
Puhti pois jälkikäteen
Muutamat huonot yöunet veivät puhdin loppuviikosta. Torstaiaamun lenkki oli tosi voimatonta taaperrusta. Kostea ja pilvinen aamu, mutta samalla niin ihanan lämmin. Nautin liikkeestä ja koetin olla itselleni armollinen. Kroppaa saa väsyttää ja aina ei tarvitse olla täydessä terässä. Onneksi sanoin tuon ääneen, sillä vasta siinä se konkretisoitui. Huomasin, että ystävällä oli menohaluja, mutta nätisti tyytyi mun jarrunaisen rooliin.
Tammisalon kanavassa oli sinilevää eikä joutsenia näkynyt. Pari sorsaa kertoili ajatuksiaan aamutuimaan ja läheisen päiväkodin pihalta kuului pienten lasten elämäniloista hihkumista. Herttoniemessä oli nainen menossa uimaan. Hetken teki mieli pulahtaa viileään meriveteen. Ei ollut uimakamoja ja työpäivä odotti, joten se siitä ajatuksesta.
Perjantaina juoksin kevyen viikon reippaan. Vaihdoin viikolla puhelinta ja jouduin asentamaan Sports trackerin uudestaan. Siinä hötäkässä en muistanut, että äänipalautteet on laitettava erikseen päälle. Onneksi juostiin mulle niin tutulla reitillä, että kilsamäärät olivat automaationa päässä. Reipasta oli 25 minuuttia ja päättelin meidän ehtivän aavistuksen reilun kolme kilsaa. Todennäköisesti juostiin ajallisesti muutama minuutti kauemmin, vaan ei se tappioksi ole.
Yhä oli voimattomuutta ja väsymystä. Annoin mennä rauhallisemmin, mutta kuitenkin pk-vauhtia kovempaa. Niin vauhdilla olin töistä tullut, että vasta reipasta juostessa muistin, etten koskaan ottanut avaavaa lääkettä ennen lähtöä. Jännitti, miten hengitys pysyy matkassa, sillä en ole juossut reippaita enkä kovia ilman avaavaa. Yllättävän hyvin hengitys kulki. Se ei vinkunut eikä tullut ahdistavaa oloa, kun happi loppuu. Vikoilla minuuteilla aloin huomata, että hengitys kävi raskaammaksi, mutta eiköhän sen siinä kohdassa vähän kuulukin käydä.
Vantaanjoen varressa myrskytuhot olivat hurjia. Kaatuneita puita oli valtavasti. Aivan pienet puuskat eivät olleet yli pyyhkäisseet, sillä osa puista oli valtavan kokoisia. Raivaustöitä oli tehty ja monessa kohtaa tuoksui tuore puu. Ehkä ihanin oli siirtolapuutarhan nurkalla ollut kuusen tuoksu.
Tuomarinkylän peltojen luona oltiin kaverin kanssa kumpikin ponkaista ylimääräinen askel. Pellolla ollut hevonen ei tainnut innostua juoksevista ladyista, vaan pärskähteli meille mielipiteensä. Kookas ja uljas eläin, jota on kaunis katsella, mutta joka on samalla vähän pelottava.
Tapaninvainion uimarannan sillalla reippaan osuus oli tehty ja ansaittu juomatauko odotti. Loppumatkan hölkkäilin pienessä tihkusateessa. Aika virkistävää, sillä kuumahan tuossa oli ehtinyt tulla.
Vielä kerran Siili
Kaveri tutustutti tänä kesänä ihanaan käpyläläiseen kesäkahvilaan. En ollut kahvila Siilistä ikinä kuullutkaan. Miten lähes keskellä kaikkea voi olla niin idyllinen ja ihana kahvila? Mäkelänkatu ja Koskelantie ovat nurkalla, mutta Puu-Käpylän talossa on aivan oma tunnelmansa.
Eilen lenkkeiltiin Marikan kanssa kahvilaan, kun kesä on sen osalta ihan just ohi. Vielä muki kahvia, vaan porkkanakakusta maltoin kieltäytyä. Sopivasti pidettiin sadetta kahvilassa ja lenkin jatkuessa aurinko kurkisteli, miltä Helsingissä tänään näyttää.
Kotinurkilla oli kriisi lähellä. Elokuulle kilsoja oli oman oven näkyessä 99,5. Eihän sitä voinut tuohon jättää. Mikä kauhea luku tuollainen pilkullinen kaksinumeroinen onkaan, kun vaihtoehtona on hieno kolminumeroinen summa? Siispä tehtiin reilun puolen kilsan kierros, jonka jälkeen elokuun osalta satanen oli täynnä.
Pari kaveria juoksi eilen Paloheinässä Masokistin unelmalla sata kilsaa. Mun eilinen sata kilsaa tuli vähän eri tavalla. Vaan sata mikä sata. Tämä tapa sopii mulle paremmin. Ei tulisi mieleenkään juosta sataa kilsaa yhtenä pätkänä. Sisukkaita naisia olivat, kun matka alkoi aamukasilta ja kilsat olivat kasassa joskus klo 22.30 jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti