Maanantain opetus: Älä unohda avaavaa

Viikon ainoa kovempi treeni olivat 8 X 2 minuutin vedot, joissa sai palautella välissä kaksi minuuttia. Ajattelin, että ne ovat alta pois, kun juoksen heti maanantaina. Kiireinen ja budjettipainotteinen päivä töissä, sillä vuoden 2018 suunnittelu on must do just now -listalla.

Kotona säätöä uuden puhelimen ja sykevyön kanssa. En käsitä, miksei Sports trackeriin sopiva Suunnon vyö suostu parittumaan uuden iPhoneni kanssa. Olen yrittänyt kohta kymmenen kertaa ja tulos on nolla. Gigantin asiakaspalvelu-chatin mukaan sen pitäisi toimia, vaan ei niin ei.

Tänään aioin Itiksen Gigantissa käydessäni kysyä tuosta eli tehdä kuten chat-nainen viikolla neuvoi. Sain kuitenkin niin hurjan huonoa palvelua, että jätin toiseen kertaan. Bluetooth-näppis otti ja hajosi perjantai-illan kunniaksi, joten uutta olin vailla. Taivas, millaista kohtelua sain myyjämieheltä! Ei heillä ole kuin tämä yksi, ei missään muussa sanota sen toimivan Applen laitteiden kanssa, kyllä kaikki ostavat just tämän, ei ole netissäkään, kyllä se tämä on ostettava ja niin edelleen. Alkoi punatukkaiselle tytölle tulla vedätyksen maku suuhun ja proput alkoivat hehkua. Kun jälleen selitin myyjämiehelle, että olen eilisiltana katsonut netistä ja teillä on sen mukaan myös muunlainen näppis ja sitä on tässä myymälässä, päätin, että asiointini jää pelkkään näppikseen. Mies selasi nettiä, mutisi itsekseen ja yllätys yllätys - lopulta alkoi löytyä muutakin. Hemmetti, mulle ei myydä ihan mitä sattuu eikä mua myöskään kohdella miten sattuu. Kaikenlaista vuosien varrella ostaneena olen oppinut varmistamaan taustani etsimällä faktoja etukäteen, sillä siitäpäs saavat, jos koettavat myydä ties mitä.

Mutta siihen maanantaihin... Yhtäkkiä tajusin, että Merituuli on ihan kohta ovella ja sitten mennään. Tossut jalkaan ja ulos. Verkkailtiin jokivartta kohti Vanhankaupunginkoskea. Oltiin menty pari kilsaa, kun jostain ajatusten syövereistä paljastui totuus - kaikessa hötäkässä en ottanut avaavaa. Mitähän tästäkin tulee? En mä kyllä vetoja juoksematta jätä!

Eka meni ihan ok. Tokassa alkoi hengittäminen olla hankalaa, neljännessä kuulin itse, miten hengitys vinkui ja kuudennen jälkeen se vasta vinkuikin. Oli pakko pysähtyä ja hengitellä kaikessa rauhassa. Pari vikaa menivät miten kuten ja hengissä selvisin.

Raivostutti oma muistamattomuus. Ärsytti, etten päässyt parhaimpaani tuollaisen alkeellisen mokan vuoksi. Ylipäätään kiukutti, kun olisin halunnut leikkiä vauhdeilla ja katsoa, mitä irtoaa. Sitten menen säätämään noin.

Todellisuudessa mentiin ihan kelvollisesti. Eka oli jossain 6:55 tienoilla, jonka jälkeen saatiin vauhdit pysyttelemään 6:20-6:50 välissä. Kelvollinen olosuhteisiin nähden. Ja sainpas jossain vedossa Merituulinkin hengästymään. Se oli ihan uutta.

Vähän mietin, laitanko näitä ollenkaan. Jostain juoksuryhmästä luin pari päivää sitten, miten eräs kirjoitti olevansa hidas juoksija, kun kymppi menee vain noin 47 minuuttiin ja ainakin 45 minuuttiin pitäisi päästä, jotta saisi pikkuisen nopeutta itselleen. Niin.... Suhteellinen käsite eikä pitäisi verrata, mutta tuossa kohdassa omat vauhdit ja tekemiset tuntuivat lähinnä pelleilyltä.

Jo loppuverkassa mietin juttua myös toiselta puolen. Tuo treeni näytti mulle, että avaava on todella tarpeen. Se näytti, ettei astmalääkettä ole määrätty turhaan. Ero oli valtava, kun vertasin mielessäni just tehtyjä vetoja ja vetoja, joita ennen olin avaavan ottanut. Enää ei tarvitse miettiä, onko se tarpeen ja mitä se todellisuudessa auttaa.

Seuraavana päivänä keuhkoissa ja kurkussa tuntui. Sen verran tiukoille olin itseni vetänyt. Vielä keskiviikkoaamunakin sanoin aamulenkillä, että tuntuu pikkuisen keuhkoissa. Yleensä en ota avaavaa ennen leppoisia lenkkejä, sillä en sitä niissä tarvitse. Keskiviikkona otin varman päälle ja hengittelin annoksen vähän ennen lähtöä.