Laktaattitesti - hymyilyttävä tulos

Kaikenlaisten säätöjen jälkeen kävin viimein eilen juoksemassa Liikuntamyllyssä laktaattitestin. Olen koettanut juosta tämän vuoden testiä viimeiset puoli vuotta, vaan menestys on ollut huono. Eka selkä-pakarakremppaisena en halunnut testiin lähteä, tokana selkä-pakarakremppaisena siirsin testiä uudestaan, kolmantena sain astmalääkkeet ja haluttiin antaa niiden vaikuttaa ennen testiä ja neljäntenä - menin testiin.

Itse testi ei jännittänyt, sillä edelliskerrasta tiesin, miten homma menee. Paljon enemmän jännitti Liikuntamyllyn ilma. Olin tosi epävarma, miten pystyn siellä juoksemaan omaa kovaa ja miten saan happea. Myös 200 metrin rata hurjine kaarteineen hirvitti. Viimeksi tuli jo huono olo, sillä jyrkät kaarteet tekivät Linnanmäki-fiiliksen.

Mikä laktaattitesti?

Laktaattitesti tai juoksijan tasotesti on testi, joka mittaa fyysistä suorituskykyä. Kropan reagointia rasitukseen seurataan veren laktaattipitoisuuden ja sydämen sykkeen avulla. Näiden avulla määritetään eritehoiset harjoittelualueet, jotta treenaus olisi tuloksekasta. Testistä saa myös aerobisen ja anaerobisen kynnyksen, joiden avulla on helpompi seurailla omia lenkkejä ja niiden todellista rasitusta. Näihin kynnysarvoihin saa myös viitteelliset vauhdit, jotka toki elävät sään, kropan rasitustilan ja elämän kokonaiskuormituksen seassa.

Mulle testin teki Päällysahon Pasi. Hän teki saman testin myös aprillipäivänä 2016, jolloin jännitin aivan hurjasti ja olin varma, että en ikinä selviä moisesta hullutuksesta hengissä. Ja silti testiin oli mentävä, koska uteliaisuus vei voiton.

Herätys, aamiainen ja Liikuntamyllyyn

Halusin juosta testin, kun Liikuntamyllyssä ei ole kansainvaellusta. Se tarkoitti, että testiin oli mentävä aamusta ja arkena. Elokuulla ujutin kalenteriin eilisen kohdalle vapaan aamupäivän, josta päätin pitää kiinni, ellei mikään tauti tai kremppa iske. Koska edellisestä testistä oli vähän alle 1,5 vuotta, koin olevan aika nähdä, onko mitään tapahtunut. Testi nökötti kalenterissa ja olin sinne menossa. Reilu viikko sitten mulle valkeni, etten ole muistanut kysyä, kuka lähtee mulle oppaaksi juoksemaan sinisen valojäniksen matkassa. Onneksi yhden ystävän työvuorot olivat sellaiset, että hän pääsi valopupua seurailemaan. Oikeasti en tiedä, mitä olisin tehnyt, jos opasta ei olisi järkkääntynyt. Ilman silmällistä seuraa en valopupua seuraile.

Aamulla ylös tavallista arkiaamua myöhemmin. Aamiaiseksi perussmoothie, johon olin eiliselle tunkenut rahkaa, mustikoita, banaanin, pellavansiemenrouhetta, minttua ja nesteeksi mehukeittoa. Muutama lasi vettä ja pahimpaan kahvintuskaan jääkaapista Eilan kylmä latte. Makea kuin mikä, mutta sainpahan lisäbuustia sokerista.

Ennen lähtöä otin avaavan ja toivoin sen riittävän. Ei mulla ollut vaihtoehtoa, sillä kokeiltava oli. Jos en kokeile, jää harmittamaan.

Viis, neljä, kolme, kaks, yks - menoksi

Alkuun Pasi otti lepolaktaatin, joka oli mulla tasan yksi. Viime testissä se oli 0,9. Arvo oli hyvä. Kropassa ei kuulema ollut rasitusta. Hmmm... Ei kai sitten. Edellispäivän 11,5 tunnin työpäivän jälkeen ja vuosikausien huonoilla nukkumisilla.... Jaa...

Moni kaveri on juossut Pasin testissä kaksitonnisia, mutta älähdin jo kevättalvella, että minä en niitä juokse. Tonnit luvattiin ja ne sain. Ajatus oli juosta viisi tonnia ja kuudes oli hätävarana odottamassa. Naureskelin, että älä nyt kuvittele liikoja. En mä juokse kuin viisi ja nekin just ja just.

Hengittämisestä puhuttiin sen verran, että mun pitää olla rehellinen itselleni. Jos tekee liian pahaa ja happi loppuu oikeasti, on jätettävä kesken ja otettava testi uusiksi parempana päivänä. Liiaksi sisulla en saisi mennä, mutta sopivasti kuitenkin.

Ekaksi vauhdiksi Pasi oli laskenut 8:52 min/km. Siitä lähdettiin ja pidettiin valopupu hieman edessä, jotta ystävä näki sen liikkeen. Kaarteiden osalta tehtiin sopimus, että näkevä juoksee sinistä verkka-aluetta ja minä siinä verkka-alueen ja radan rajalla. Näin saatiin kaarteista hieman inhimillisemmät. Samalla säästettiin nilkkoja ja minimoitiin huono olo liiasta kaartelusta.

Eka tonni oli helppo. Yllätti, miten helposti se meni. Syke oli vähän korkeampi kuin ulkona tuossa vauhdissa, kun maalin luona se oli 139. Pistos sormeen, pari hörppyä vettä ja takaisin viivalle. Tonnien välissä ollut 40 sekunnin tauko oli todella lyhyt kaikkeen tähän.

Lisää vauhtia

Toka tonni 8:11 oli reipas, mutta ei paha. Tuollaisia vauhteja olen juossut reippailla lenkeillä. Syke oli noussut reiluun 150:aan, mutta ei tuntunut pahalta. Pasi laski kierroksia ja huusi jossain kohdassa, että ekan tonnin jälkeen laktaatti oli matalampi kuin lepolaktaatti, joka oli siis hyvä juttu.

Kolmanteen 7:36 kiitävää valopupua seuraillen. Se alkoi jo tuntua tekemiseltä, mutta meni ihmeen mukavasti. Ei olisi huvittanut puhua, vaan ei tarvinnutkaan. Musat korvissa ja kierroksia laskien. Mukamas yritin laskea niitä, vaan ei ajatus pysynyt kasassa.

Neljäs edessä eli jäljellä enää 10 kierrosta tuolla 200 metrin radalla. Tästä tuli koko testin vaikein tonni. Vauhtina 7:22 oli jotain mystistä. Rytmillisesti se oli vaikea. Jalat eivät tahtoneet löytää tahtia, vähän väliä jouduin hakemaan rytmin uudelleen ja paketti ei vain pysynyt kasassa. En tiedä, miksi niin kävi.

Syke oli tasaisesti reilussa 160:ssa. Työtä, mutta ei liikaa. Viimein vika edessä ja 7:08 eli just tuon verran ja koko testi on ohi. Siis niin kuvittelin. Hommassa oli jo tekemistä ja helpolla en päässyt. Huh, viimeinen kierros ja sitten maali. Loppu! Siis luulin niin...

Kuvitellahan saa...

Pasi mittasi laktaatin. Minä koetin hengittää ja saada pari vesihörppyä pullosta. Mitä??? Ei se tässä ollutkaan. Kuudes tonni lähtee 10 sekunnin kuluttua vauhtina 6:54. Hätäisesti älähdin, että kai saan jättää kesken. En mä jaksa kuin kierroksen! Keskeytyslupa heltisi ja 40 sekuntia oli taas kulunut.

Ekassa kaarteessa sanoin, että kokeiltavahan mun oli, koska muuten mulle olisi sanottu, ettei tunne Saria, joka jättää yrittämättä. Miksi sain vastauksena naurua? Punatukkainen tyttö ei luovuta kokeilematta.

Eka kierros takana. Jos mä vielä yhden. Hemmetti, kolme menty. Jos mä vielä. Enää yksi jäljellä, ei tätä voi jättää. Tuleeko eka maali vai Tahrat paperilla loppuvat? "Voi tuuli kylmästi kutittaa selkää, se eteenpäin työntää, älä siis pelkää. Älä huoli siitä, sillä meillä oli retkemme." Ei tuule, mutta puhdas sisu työntää eteenpäin metri metriltä kohti maalia. Älä kysy, loppuiko tuo ennen maalia. En mä tiedä!

En olisi ikinä uskonut, että juoksen kuudennen tonnin kokonaan. Vika kierros oli paha ja keuhkoissa tuntui ikävältä, mutta siinä kohdassa ei kesken jätetä. Maali, laktaatin mittaus ja syke reilussa 170:ssa. Laktaatti oli noin 8,5, kun se edellisessä testissä oli korkeimmillaan kymppi. Silloin vauhdit olivat hitaammat ja jaksoin just ja just juosta viisi tonnista. Silloin lähdettiin paljon hitaammin, mutta viidennen 7:31 oli ainakin yhtä paha kuin eilisen 6:54 - ellei jopa pahempi.

Voisko tyytyväisempi olla?

Testin jälkeen mua vain hymyilytti. Paljon on tapahtunut ja eteenpäin olen mennyt. Pasi analysoi testiä ja kehui mun edistyneen paljon edelliskerrasta. Itsellä oli samanlainen olo.

Katseltiin varovasti vauhteja ja sitä, miten olen reippaat ja kevyet juossut. Aika likellä oikeita olen kipittänyt, sillä äkkiä laskemalla maravauhtinen olisi jossain samoissa kuin mun reippaat ovat pyörineet. Siis maravauhtinen teoriassa. Älä kuvittele, että olisin muuttanut mieleni. Mulle riittää 21,1 kilsaa.

Ensi viikolla saan tarkemmat tulokset. Niitä odotellessa jatkan hymyilyä ja tyytyväisyyttä itseeni. Olen tehnyt oikeita asioita ja olen tehnyt oikein. Matka on alussa ja se etenee omaa tahtiaan. Neljän viikon kuluttua 2.50 alitus on tiukassa, mutta ei mahdotonta. Mun on oltava itselleni armollinen ja luvattava, etten hauku itseäni maan rakoon, jos se ei alitu. Mitään en menetä lähtemällä kokeilemaan. Jos en kokeile, siinä menetän paljon enemmän.