Juoksumaton kirous

Maaliskuun aikana olen taipunut juoksemaan muutamia reippaita matolla. Työpaikan salilla on oikeasti hyvä matto, mutta se ei tosiaan takaa minkäänlaista inhimillistä suhdetta meidän välillä. Irvistelen ja mutisen sille, mutta se ei ole moksiskaan. Nököttää vain paikoillaan, piippailee nappuloita painellessa ja surisee tasaista tahtiaan.

Viime viikkoina olen ollut useamman kerran tosiasian edessä, että ulos suunnittelemani lenkki joko peruuntui tai ei vain onnistunut. Toisaalta ulkona ei houkutellut reippaita juosta, koska jäätikköä riitti ja lämpötila pysytteli pakkasella.

Ulkona olen juossut pk:ta ja pitkiksiä. Muutamat kävelylenkitkin olen ehtinyt tehdä. Yhden jälkeen kohtasin tämän hurmaavan labradoodlepojan.

Kuvassa pidän sylissä vaaleaa labradoodlen pentua.

Ekan reippaan kävin juoksemassa matolla puhtaaseen kiukkuun ja kertakaikkiseen ärsytykseen. Sitä ennen olin ehtinyt paiskoa muutamat kaapin ovet, kirota kiitettävästi ja sanoa kahvitauolla työkavereille, että piristäisivät mua. Piristäminen onnistui, sillä kahvikuppien kera päädyimme joihinkin mystisiin uudelleensyntymiskeskusteluihin. Niissä ihmisestä tuli kuoltuaan orava, oravasta kuoltuaan jotain muuta ja lopulta päädyttiin takaisin ihmiseen. Elämän kiertokulku - hmmm.....

Olin lähdössä avustajani kanssa lenkille töiden jälkeen. No, influenssa iskee äkkiä ja voimalla. Ei sille kukaan mitään voi. Onneksi työhuoneeni vaatekaapin kätköissä on sekalainen varasto kaikkea hätävaravaatetta - myös treenivaatteita. Siispä trikoot ja toppi päälle, lenkkarit jalkaan ja matolle. Ei mitään suunnitelmaa vaan ainoa tavoite parantaa omaa mieltä vielä lisää. Lopulta juoksin 40 min reippaan ja verkkoineen reilun tunnin.

Pari muutakin reipasta ja parit vedot olen samaisella matolla käynyt taaplaamassa. Viikolla yhtenä aamuna edessä oli 50 min reipas. Alkuverkan aikana päätin, että juoksen siitä puolet. Enempää ei tarvitse. Puolivälissä päätin, että viisi minuuttia vielä. Aika kului viisi minuuttinen kerrallaan. Kun jäljellä oli yksinumeroisia minuuttilukuja, ei sitä voinut kesken enää jättää. Voittajafiilis, kun koko hemmetin 50 min oli takana. Otin vielä riskin ja naputtelin maton hitusen kovempaan vauhtiin kuin alkuun ajattelin. Kai mietin, että vauhti kompensoi, kun jätän puolimatkassa kesken.

Salilla oli pari talossa toimivien muiden firmojen työntekijää. Pyysin heitä silmällisinä katsomaan, kuinka pitkän matkan olin aamun kunniaksi kipaissut. Oli siinä mennyt 9,4 kilsaa. Miehet lupasivat hakea kottikärryt ja kuskata mua niissä pukkarin kautta yläkertaan. Ei hassumpi idea. Tämän he keksivät, kun sattumalta näkivät mun olleen matolla noin tunnin ja vartin. Sitä en tokikaan olisi kertonut, koska matkahan mua vain kiinnosti. No, kottikärrykyyti olisi siinä hetkessä sopinut, sillä melkoisen poikki aamuhuvistani olin.

Olen koettanut selvittää, miten mattoja ulkoilma lopulta vastaavat toisiaan. Yksi puhuu prosentin kulmasta. Toinen puhuu kahden prosentin kulmasta. Kolmas ei oikein osaa sanoa. Ota siitä sitten selvää.

Käytännössä matolla juostessa mun kädet on pois pelistä. En pysy matolla mitenkään päin, ellen pidä käsillä tuntumaa etutankoon. Hartiat yritän rentouttaa, mutta väkisin ne välillä jännittyvät, vaikkeivät korviin nousekaan. Käsistä en saa apua, joten uskon sen vaikuttavan jotain.

Pitkäperjantaina nostin kulmaa yhden pykälän. Ei aavistustakaan, mitä se prosenteissa olisi. Kyllä - pitkäperjantaina työpaikalla! En ollut edes ainoa, vaan puolivälissä omaa treeniä salille alkoi tipahdella naisia toisensa perään. Musat päälle ja treenibiletys oli valmis. Yksi nosteli puntteja, yksi souti ja minä kirosin ohjelman kymmenen minuutin vetoja. Niitä oli vain kaksi, joista eka tuntui tosi vaikealta. Vauhtina 7:30 oli tuttu näihin bileisiin, mutta jotenkin ekan vedon minuutit matelivat tuplahitaasti. Toka meni paljon paremmin ja helpommin - ehkä siksikin, että oli myös vika.

Yhden plussan olen mattojuoksusta löytänyt. Vauhti ei taatusti poukkoile. Kun sen johonkin naputtelen, siinä se pysyy. Ulkona en saa koskaan juostua niin tasaisesti, vaan väistämättä vauhti hyppii milloin isommassa ja milloin pienemmässä aikaskaalassa. Jos tästä on jotain iloa ja hyötyä kesää ja syksyä ajatellen, kestän urhoollisesti. Ehkä mattokin kestää mua, vaikka sille irvistelen ja mulkoilen pahasti.