Tiistai-iltana todistin itselleni, etten ole sokerista. Jotta saan viikon lenkkeihin jotain tolkkua, olin päättänyt juosta 150 min pitkiksen silloin. Päivän mittaan katselin sääennustetta ja etenkin sateen todennäköisyyden prosentteja. Näytti hyvältä, kun klo 17.00 jälkeen prosentit pienenivät alle 50 %:iin ja ennuste lupaili pelkkiä sadekuuroja. No niin, ei tästä paha tule.
Lähdettiin jokivartta kohti Tikkurilaa. Suunnittelin, että juostaan noin 75 min ja käännytään takaisin. Arvelin meidän ehtivän jonnekin Tikkurilan likelle - ainakin Kehä III:n tuolle puolen.
Shortseissa ja lyhythihaisessa tarkeni hyvin. Tuulenpuuskat riuhtoivat, mutta ilma tuntui lämpimältä. Kehä I:n alitus ja taivas testaili varovaisesti, josko antaisi muutaman pisaran. Mieltä ei muuteta - ei noita varmaan paljoa tule, kun ennustehan näytti vain kuuroja. Pisarat tihentyvät. Pukinmäen matonpesupaikka ja sataa lähes kaatamalla. Minkähän päivän ennustetta olen katsonut? Kun kerran on märkä, ei tässä enää kannata suunnitelmia muuttaa. Loogista päättelyä, että on ihan litimärkä teki miten päin tahansa.
Jokivartta kohti pohjoista ja tiukasti joki vasemmalla, jottei eksytä. Siltamäen tienoilla pillin vihellyksiä ja riemukkaita hihkaisuja. Helsinki cupin osallistujat pelaamassa eli hekään eivät ole sokerista. Mietin, että toivottavasti kentän nurmi ei ole liukas, jottei kenellekään satu mitään.
Takaa pinkoo vauhdilla isä rattaiden kanssa. Eikö ollakaan ainoita? Tuon isän lisäksi nähtiin kaksi naista lenkillä, joten liki ainoita oltiin. Hämmentävää, kun sai taaplata hiekkateiden kuningattarena tarvitsematta miettiä, mistä suunnasta seuraava fillari sujahtaa ohi tai miltä puolelta rohkenee ohittaa koiranulkoiluttajan. Yksinvaltiudessa on puolensa.
Kehä III alitettu ja mittari hihkaisee 8 km. Nytpähän tiedän, että siihen on tuon verran. Ei ole vielä aika kääntyä ympäri, joten jatketaan. Sade piiskaa, ilma on harmaa eikä eteenpäin näy kuin usvan ja pisaroiden läpi. Kysäisin avustajaltani, näkyykö edessä Tikkurilan tornitaloa. Ei näkynyt kuin harmaata ja pisaroita. Näkyvyys oli niin mitätön, ettei paljoa ympäristöstä tiennyt.
Jaa, vielä pari minuuttia, jonka jälkeen ympäri ja tuolla sillan alla juomatauko. Nyt näkyy tornitalo eli ehdin sinne nurkille, mihin ajattelin ehtiväni. Käännös ja takaisin kohti sateensuojaa Kehä III:n alla.
Hellelenkeillä tai edes auringossa muistaa juoda, mutta sateella ja lämpötilan tuntuessa sopivalta, juomapullot palaavat liian helposti täysinä kotiin. Sillan alla stoppi ja toinen pullo tyhjäksi. Vaikkei pysähdytty kuin hetkeksi, kroppa ehti jäähtyä ja ekat kymmenet metrit olivat hankalia.
Lammikot olivat kasvaneet ja lisääntyneet valtavasti menomatkasta. Paljon ei kannattanut hienohelmana niiden yli loikkia tai kokeilla kiertää, koska tossut olivat märät joka tapauksessa. Pari siltaa oli vähän liukkaita, joten varovasti. Siltamäen nurkilla yhä futispeli käynnissä. Pelaajat näyttivät aika pieniltä.
Vaihtelua lenkkiin ja Tapaninvainiossa joen yli. Sanoin, ettei uimarannalla ole taatusti ketään. avustajani korjaa, että on siellä kaksi poikaa. Näytti, että toinen oli jopa uimassa. Lapsena muistan, miten sanottiin, että järvivesi on sateella lämmintä. Ainakin muutaman kerranleireillä uin pienemmässä tai isommassa vesisateessa.
Edellispäivän vedot alkoivat tuntua jaloissa ja vikat pari kolme kilsaa kävivät työstä. Vauhtia hieman alas, jotta syke ei lähde nousemaan. Vähän ennen Käskynhaltijantien alitusta kävelytien poikki oli kaatunut puu. Kulkuväylä oli reilu puoli metriä. Onneksi näkyvyyttä oli suuntaan ja toiseen, joten ehkei ole onnettomuusaltein paikka. Junaradan nurkilla ajattelin, että onneksi tämä loppuu. Kotiovella matkaa takana 16,92 km ja aikaa meni 2.31 ja rapiat. Olisihan tuon voinut sateettomassakin juosta.
Vasta sisällä tajusin, miten tolkuttoman kurainen olin. Tossut märät ja kuraiset, pohkeet kuraiset ja punatukkainen tyttö aivan läpimärkä. Merkillistä, miten vaatteet olivat pesukoneesta pois ottaessani kuivemmat kuin sinne laittaessani. Linkous taitaa tehdä ihmeitä. Puhelimen suojaus oli onnistunut, mutta avaimet olivat märät. Niin paljon vettähylkivä varustevyö oli pitänyt, etteivät avainnipun taskussa olleet setelit olleet täysin pestyä rahaa. Hieman epäluuloisesti olin suhtautunut poikani mulle Cittarista synttärilahjaksi ostamaan varustevyöhön, kun merkki oli tuiki tuntematon. Hyvin täytti tehtävänsä kaatosateessakin. Yllättäen myös luukuulokkeet olivat hengissä ja soittivat musaakin koko retkeilyn ajan. Ja tulipahan pestyä nuo pölyisiksi ja likaisiksi päässeet Addun Ultraboostit, joiden pesua olen laiskuuttani siirtänyt ja siirtänyt. Niin märät olivat, että helpointa oli laskea suihkulla vettä päälle.
Keskiviikkoaamun lenkin juoksi harvinaisen tyytyväisenä lämpimässä ja pilvisessä aamussa. Ei ollut sadepisaroita tai tuulenpuuskia ikävä. Muutaman edellispäivän kuviot painoivat niin paljon jaloissa, että puolimatkan tauko Puu-Käpylän idyllissä kahvin ja porkkanakakun kera oli taivaallinen hetki. Kahvila Siili on kehunsa ansainnut. Ja paluumatkakin sujui reippaammin - porkkanakakussa on parantavaa voimaa, kun kroppa jaksoi ihan eri tavalla. Sen verran ahneeksi heittäydyin, että jokivarren lähestyessä päätin kiertää extrakilsan, koska onhan heinäkuun tähänastisissa juoksukilsoissa kolminumeroinen luku paljon hienompi kuin kaksinumeroinen. Ihmeekseni olen kuluttanut jalkojani juoksuaskelilla heinäkuussa jo satasen.
Kukat on kuvattu viime vuoden heinäkuussa. Paikasta tai kukkalajista ei ole aavistustakaan. osui nenän eteen koneeni uumenista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti