Kun kesällä huokailin, miten kummassa huomaan juoksevani lähes kaikki reippaat tai kovat hirmuisessa kuumuudessa, en tiennyt, mitä voi olla edessä. Silloin heitin, että ken haluaa juosta helteessä, kannattaa lähteä lenkille yhtä aikaa mun kanssa. Nyt voisin vinkata, että ken haluaa juosta vastatuulessa ja kaikensortin sateessa, kannattaa lähteä lenkille yhtä aikaa mun kanssa.
Viimeiset pari viikkoa olen kerta kerran jälkeen laittanut nenäni ulos ja kaikkia taivaanhenkiä uhmaten juossut reippaita ja juossut vetoja. Olen taaplannut edestakaisin Pukinmäenkaarta yhden liikenneympyrän ja Kehä I:n ylitykseen nousevan ylämäen välissä. Olen juossut kerta toisensa jälkeen Veisteen risteyksen ohi, vaan en edelleenkään tiedä, miten heidän tehtaanmyymälänsä on auki. En myöskään tiedä, mitä tarkoittaa teksti Pieni villapuoti tai jotain sinne päin.
Sen sijaan tiedän, ettei tuolla Pukinmäenkaaren pätkällä ole muita kulkijoita. Tai on siellä - yksi sauvakävelijä ja muutama fillaroitsija. Tiedän myös, että autoja menee suuntaan ja toiseen koko ajan. En halua tietää, mitä autoissa istuvien päässä on liikkunut, kun ovat katselleet touhujani.
Olen kipittänyt minuutin vetoja liukkaita kohtia varoen. Olen ajatellut, että mennään nämä minuuttiset ihan rauhassa ja kuitenkin päätynyt lähes nousujohteiseen sarjaan ja vikaan vetoon vitosella alkavalla vauhdilla. Olen kirmannut viisiminuuttisia ja epäillyt, ettei vastatuuleen juostu versio lopu ikinä. Olen juossut oudon kepeästi ja olen kironnut jokaisen askeleen. Olen nauranut Suvin kanssa pohtien, onko tämä rakkaudesta lajiin vai sulaa hulluutta. Olen pohtinut Marikan kanssa, että onpahan Harrin ohjelman mukaiset läksyt tehty - säällä kuin säällä. Olen kuunnellut avustajani kertomusta Tahkon triatlonista, jonka ylmäkiä pohjalainen kirosi uudestaan ja uudestaan.
Tänään kävin kurkkaamassa, mitä jokivarsi tarjoaisi. Se tarjosi ensin sulaa ja sitten jäätä silmänkantamattomiin. Siispä Pukinmäenkaari odotti jälleen. Kun ohjelmassa nököttää 25 min reipasta, se on sitten 25 min reipasta - tahdoin tai en. Kerrankos sitä juoksee reippaan suhaamalla samaa vähän alle kilsan pätkää eestaas. Vastatuuli ja suoraan päin iskevä sade oli hupaisa yhdistelmä. Taivaalta tuli vettä, rakeita ja jotain mystisiä vesijääpiikkejä. Ei haitannut, että välillä sain laittaa silmät kiinni ja suojautua pahimmilta ilmahyökkäyksiltä. Myönnän miettineeni muutaman kerran, olenko ihan viisas, kun täällä taaplaan. Samalla nautin jokaisesta hetkestä, vaikka astmainenyskä vaivasi ja vastatuuli iski seinän eteen.
Lenkin jälkeen sauna päälle ja imuri käteen. Imuroinnin jälkeen yhden alkoholittoman lemppariolueni kanssa saunaan ja jalat kohti kattoa. Vähän jo ynnäilin päättyvää vuotta, mutta ennen kaikkea hiljennyin ja rauhoituin omaan jouluuni.
Rauhoittumisen aloitin eilen livistämällä töistä jo ennen iltapäiväkahvia. Ystävän kanssa puolisentoista tuntia pitkin itäistä Helsinkiä oli just mua varten. Välillä käskin autojen ajaa muualle melskaamasta, mutta paljon saatiin juosta rauhallisilla pätkillä. Tammisalon rannan nurkilla joutsenpariskunta ja kaksi nuorisojoutsenten edustajaa. Sorsia ja lisää sorsia. Kanava kauttaaltaan riitteessä. Aurinko pilkisti ja jäi hetkeksi seuraksi.
Lenkin lopettelin 112 rappuun, kun kipusin töissä alhaalta ylös. Omalle käytävälle kävellessä puhetta kuului yllättävän monista huoneista. Hmmm.... Mikä täällä.... Onko se... Kahvia! Työkaverit olivat keittäneet iltapäiväkahvin tavallista myöhempään ja kruunasin lenkin kupillisella. Se tosiaan maistui.
Tämän punaisen amaryliksen ja vihreän peikonlehden jätin työhuoneeseen joulun viettoon.
Kuusi on koristeltu ja poikani toimi työnjohtajana. Hyvin saatiin kaikki paikoilleen. Käden ulottuvilla on suklaata ja vihreitä kuulia. On kirjoja ja muuta luettavaa. On kinkkua ja laatikoita. On joulutorttuja ja glögiä. On Spotifysta joululauluja. On rauha omissa ajatuksissa ja elämän pyörityksessä. On joulupäiväksi sovittu lenkki. Mun oma joulu on tänä vuonna tässä. Ensi vuodesta en tiedä. Silloin mun joulu voi olla jotain muuta. Tänään se on tässä. Ei kiirettä, ei stressiä - myönnän yhden tarpeettoman tiuskaisun pojalle, kun säädin itse pesukoneen kanssa ja painelin vääriä nappuloita. Hetken mietittyäni anteeksipyyntö ja kiitollisuus siitä, että olemme pojan kanssa oppineet pyytämään ja antamaan anteeksi. Jotain olen tehnyt oikein näiden vajaan 20 vuoden aikana. Levollista ja kiireetöntä joulua just sulle. Haluan toivottaa sitä yhden mulle rakkaan joululaulun sanoin.
"Sillä hetkellä liekki kun syttyi, tunsin lämpimän henkäyksen. Tähtitaivaalta lempeä tuuli viestin toi mulle kuiskaten: "Rauhaa, joulurauhaa, muista Joulusi pyhittää. Se vain mikä meissä on hyvää, meidän jälkeemme tänne jää." Kun rauhaa, Joulurauhaa kuulen tuulen kuiskaavan, vihdoin tunnen, sittenkin tunnen minä Jouluni alkavan."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti