sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Suomi 100 - lumihiutaleita ja aurinko


Itsenäisyyspäivänä oli alkujaan ajatuksena juosta minuutti jokaista Suomen täyttämää vuotta kohden. Kun katsoin tarkemmin Excel-taulukkoa, johon omaan herttaisen viha-rakkaussuhteen, oivalsin, ettei sataminuuttisesta tule mitään.

Ehdotin Sailalle, että juostaan mun vedot, jos vaikka irtoaisi jotain. Sen jälkeen kahville ja kuulumisten vaihto monen kuukauden jälkeen. Kahvilla saattoi myös skoolata kotimaalle.

Haltialan suora - Here we come


Koska Tuomarinkylän kartanoon avattu uusi ravintola ei ollut auki ja Haltiala oli, valinta ei ollut vaikea. Pohditutti, missä ihmeessä voin juosta vedot, jottei lenkistä tule pariakymmentä kilsaa. Onneksi toinen kaveri muistutti Haltialan suorasta. Vähän suunnistusneuvoja ja uskoin meidän löytävän suoran, sillä ei kai keskellä peltoja olevaa suoraa voi olla näkemättä.

Rauhallista hölkkäilyä jokivarressa. Jääriitteessä olevia lammikoita. Pieni valkoinen kerros tuomassa talvista tunnelmaa. Vailla riitettä virtaava Vantaanjoki. Pakkanen kipristelee poskia.

Mittari piippaa vitosen. Kohta pitäisi olla nousu pois jokivarresta ja suora odottaa. Tuossa olisi joku ja ollaan tultu 5,2 kilsaa. Noustaan ylös ja katsotaan. Juu, näyttää hyvältä - tässä se on.

Pari hörppyä vettä ja menoksi.

Kuka käski keulia?


Kuusi kahden minuutin vetoa kahden minuutin palautuksilla - 24 minuuttia ja koko lysti on ohi. Eka lähdetään varovasti. Havittelen seiskan keskaria, mutta jään lukemiin 7:08. Jälkikäteen ajateltuna se oli pelkästään hyvä...

Kakkonen edessä ja jotenkin tossut vievät. Saila sanoo muutamaan kertaan vauhdin ja tiedän sen olevan liian kova. Koetan hidastaa, mutta menestys on huono. Toka juostu - 6:38. Ja mun tavoite oli pikkuisen alle seiskaa.

Nousujohteinen sarja on saatava. Vaan miten ihmeessä sen teen? Kuka käskee lähteä keulimaan heti kakkosessa, kun edessä on vielä neljä?

Aurinko kurkistaa. Ihana valo, heijastus valkoisesta maasta. Jopa vähän lämmittää. Muita lenkkeilijöitä. Koira irrallaan. Menee nätisti ohi. Ei edes hauku eikä ole yhtään kiinnostunut kahdesta suoraa eestaas painelevasta naisesta.

Kolmas ja neljäs tehty. Nousujohteisuus jatkuu - ehkä toivoa ei olekaan menetetty. Tokavika alkaa. Kentältä koneiden rullausääniä. Kauas tai vielä kauemmas lähtevät koneet nousevat. Mihin ne voisivat viedä? Lasken mielessäni sekunteja - liian nopeasti kuten aina. Kumma, miten 120 sekuntia voi olla pitkä.

Tokavika menty keskarilla 6:11. Saila päättää vikan menevän alle kutosta. Kai jotenkin päätöksentekoon osallistuin. En kyllä tiedä millä tavalla. Palautuksissa sama 120 sekuntia kuluu triplasti nopeammin. Käännös kohti kaukana siintävää asfalttitietä ja vika lähtee - nyt.

Koetin lopettaa ajattelun. Hyräilin mielessäni "Jos tahdot sä voit voittaa juuri sen, joka pahin on." Kuuntelin nousevaa konetta ja mietin, minne se punatukkaisen tytön veisi. Jonnekin kauas pois tältä suoralta.

Vauhti on kuulema 5:37. Ei ihme, että hengittäminen alkaa käydä työstä. Avaavan otin, mutta nyt on vaikeaa. Hengitys alkaa vinkua eli vauhtia alas. Jäljellä 40 sekuntia. Edelleen alta kutosta. Jäljellä 20 sekuntia. Yritän loppukiriä, jonka tahdon aina vetosetin viimeisen loppuun. Jäljellä 10 sekuntia. Hemmetti, ei irtoa. Ei mun jalat tahdo loppukiriä. Vikat sekunnit. Winner takes it all - vikan keskari 5:55. Hengittelyä. En pysty puhumaan. Pari minuuttia ja vika veto on vain hyvämuisto.

Ansaitut munkkikahvit


Kotona katsoin, etten ole koskaan juossut vastaavia vetoja tuollaisilla vauhdeilla. Parhaat keskarit ovat jääneet jonnekin 6:10-6:20 tienoille. Eka kova treeni sitten Kaarinan. Olen juossut reippaita ja muutamat vedot, mutta tämä setti oli ehdottomasti kovin. Onnistuin ja tein sen, mitä lähdin yrittämään. Nousujohteinen sarja, vaikka itse itselleni asettama haaste osoittautui pirulliseksi.

Hölkkäilyä Haltialaan. Sisällä ihanan lämmintä. Lämmin kahvi ja uunituore munkki. Hetken huokaisu ja nauttiminen rauhasta ja lämmöstä. Joulutorttujakin olisi ollut. Hyviä, mutta munkki on aina munkki.

Tämä kahvihetki oli taatusti ansaittu. Töitä sen eteen tein ja sormia mukin ympärillä lämmittäessä saatoin hymyillä itselleni. Saatoin kiittää itseäni uskalluksesta ja kroppaa siitä, että just tänään sain tehdä tämän.

Sormia palelee


Paluumatkalla sormia paleli. Pakkanen kipristeli poskia, sormia ja varpaita. Pipo lämmitti, kun kaivoin sen taskusta päähän. Alkuun hetki reippaampaa, jotta lämmitään. Loppumatka rauhassa. Haaveena lämmin suihku, kuuma glögi ja ruokaa.

Liike lämmittää. Pajunkissat jokivarressa. Erikoisempi joulupöytäkoristus, jos ottaisi tuosta. Talven tuntua ja auringon lämpöä. En olisi uskonut, että tuo niin vähän näkyvä valo jaksaa lämmittää.

Mielessä kiitollisuus ja kunnioitus kotimaan eteen työtä tehneille. Levollinen mieli ja onnellisuus kaikesta siitä, jota olen elämääni viimeisten muutaman vuoden aikana saanut. Punatukkainen tyttö ja mahdollisuudet - tästä on hyvä jatkaa. Ja minuutteja tuli noin 1,5 Suomen jokaista ikävuotta kohden. Kilometrejäkin viitisentoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti