Jotain uutta ja jotain tuttua

Vuoden ekan viikon kilsat yllättivät. Oma tuntuma on, että viikkokilsat ovat pyörineet yleensä jossain kolmenkympin tienoilla. En ole niitä aikoihin seurannut, vaan taidanpas katsoa muutaman viikon, onko todellisuus jotain muuta kuin luuloni. Tälle viikolle juoksin neljä lenkkiä ja kilsoja kertyi 43.

Vuoden voi aloittaa vaikka vedoilla. Sen voi aloittaa vedoilla aamusella ja itselle uudella setillä. Ennen joulua luin ohjelmaa eteenpäin ja kummastelin rakkaan Excelini solua. Siinä tosiaan luki kaksi 10 min vetoa ja 5 minuutin palautus. Luin ja luin, mutta numerot eivät muuttuneet. Ei mulla ole tällaista koskaan ollut! Tässä on ihan taatusti kirjoitusvirhe.

Laitoin Harrille viestin ja ihmettelin, onko todella näin, mitä Exclistäni luen. Ei ollut kirjoitusvirhettä, joten ei auttanut. Tosiasia oli myönnettävä ja tuollaiset ihmevedot juostava. En ole ikinä juossut kuin pisimmillään viiden tai kuuden minuutin vetoja. Kuinka ihmeessä mystinen kymmenminuuttinen edes juostaan? Se on eri kuin lyhyt reipas. Se on eri kuin vaikka viiden minsan veto. Ei mulla ollut aavistustakaan, kuinka homman hoitaisin.

Lähdettiin Sailan kanssa ennen auringonnousua verkkaamaan Malminkaarta kohti Pukinmäenkaarta. Työmatkalaisia ja joitain pyöräilijöitä. Paikoittain jäistä ja käveltiin. Liikenneympyrä ja nenä kohti veistettä sekä Kehän Oulunkylän liittymää. Tämä pätkä on ehkä kilsan tai vähän alle, joten vaihteen vuoksi pääsen kipittämään edestakaisin.

Ekassa vedossa ei tahdo löytyä vauhtia. Poukkoillaan kaikkea mahdollista reilusti alle seiskasta reiluun kasiin. Mun ajatus oli ollut 7:40, mutta ajatushan ei ole välttämättä todellisuus. Mäkkärin risteys ja käännyttiin ympäri, jottei jouduta ylämäkeen ja Kehän ramppeihin. Alkoi tehdä tiukkaa, mutta pariminuuttia olisi jäljellä. Huh, mikä rutistus. Kai se oli, kun keskari oli kaikkien poukkoilujen jälkeen 7:25. Vaihteen vuoksi jalat veivät ja tavoitevauhti vikisi.

Sydän hakkasi ja palautumiseen meni aikaa. Viisi minuuttia ei ollut yhtään liian lyhyt. Taas ympäri ja kohti Mäkkärin risteystä. Saila kertoi uudenvuodenaaton lenkkeilystään Hesan keskustasta Kirkkonummelle, liikennevaloissa kohtaamistaan palomiehistä ja niistä vikoista kilsoista, jotka eivät olleet loppua. Mun uudenvuodenaaton lenkki oli 8,33 kilsaa ja Sailan hurjat 39 kilsaa.

Tokan vedon vauhti pysyy vähän paremmin kuosissa. Poukkoilua, mutta ei yhtä pahasti. Aika pitkään 7:09 tai 7:14. Vikat pari minuuttia ja lähes jatkuvasti alta seiskaa. Alkaa tuntua riittävän tiukalta eli saisi jo loppua. Tiukkahan se oli, kun keskariksi tuli 7:04. Jälkikäteen mietin, että tuolla keskarivauhdilla jaksaisin varmaan pari kilsaa. En ole kokeillut, mutta ainakin teoriassa.

Kyseenalaista päivänvaloa

Nautin rauhallisemmasta elämästä joulun ja loppiaisen välissä. Tuntui luksukselta livahtaa töistä ennen kolmea ja juosta reilun tunnin pk edes osittain elämässä ennen auringonlaskua. Vielä hurjemmaksi heittäydyin torstaina, kun pistäydyin aamupäivästä juoksemassa viikon reippaan. Se oli alkujaan tarkoitus juosta vasta perjantaina, mutta aikataulusäädöt muuttivat suunnitelmia. Tiesin, ettei ollut optimaalisin ajankohta vedoista palautumisen kannalta, mutta päätin silti kokeilla.

Sanoin Merituulille, että saadaan juosta päivänvalossa. Kyseenalaista se oli, sillä ei päivä tuntunut valkenevan ollenkaan. Täysin sula Tammisalon ja Hertsikan ranta, joutsenperhe kolmen ruskeaharmaan poikasen kera, omaehtoista elämää viettänyt joutsen kävelytien varren ojassa sorsaseurueen keskellä ja Laajasalon sillan nurkilla kolme melojaa. Ei tuntunut tammikuulta.

Kuva Herttoniemen rannasta. Näyttää tosi talviselta...

Reipas oli puoli tuntia. Verkatessa muistin, että hyvistä aikeista huolimatta avaava jäi ottamatta. Verkka otti vähän henkeen ja pohdin, mitä tästäkin mahtaa tulla.

Ihan puolta tuntia en tainnut reipasta kirmata. Luulen, että 28 minuuttia on lähellä todellisuutta. Tosin olen niin yltiökunnollinen ja -kriittinen, että arvioin tuon luultavasti niin minimiaikaan kuin mahdollista. Juostiin Hertsikan rantaan ja käännyttiin ympäri. Pidettiin parin minuutin kuvaustauko ja tasoittelin hengitystä ja sykettä. Omatunto kolkutti, ettei tällaisia taukoja reippaissa pätkissä pidetä. Ehkei pidetä, mutta torstaina pidettiin. En olisi jaksanut juosta koko pätkää ilman tuota hetken lepuutusta. Niin paljon vedot painoivat koivissa ja kropassa, että parin minuutin levolla sain voimat koottua uuteen rutistukseen.

Datojen vauhdit heittelivät melkoisesti. Musta tuntui, että mentiin alta kasia. Tracker näytti mulle reippaan kilsoiksi 8:06, 7:40, 7:46 ja 7:36. Merituulin mittari näytti hitaampia vauhteja ja sen mukaan mentiin pitkään päälle kasia. En tiedä, mikä oli totuus. Kroppa sanoi, että reilummin alta kasia mennään, mutta mikä siitä oli totta ja mikä kropan väsymystä. Pääasia, että juoksin. Ja pääasia, että sain ulkoilla päivällä, vaikkei sitä valoa juuri ollutkaan. Suihkun jälkeen lounas ja pitkäksi iltapäiväksi takaisin töiden pariin. Piristi ja antoi puhtia iltapäivän puuhiin.

Loppiaispitkis ja mutalammikko

Katselin, että kaksi vuotta sitten olen juossut loppiaispitkiksen mittarin näyttäessä yli -20 astetta. Tänä vuonna mittari näytti noin +4. Kaksi vuotta sitten lumi narisi tossujen alla ja vaatetta oli päällä riittävästi. Tänä vuonna oli märkää hiekkaa, muutama pieni jäinen kohta ja vesilammikoita.

Juostiin jokivartta Haltialaan ja kiepautettiin Kartanonkosken kautta takaisin. Ajatuksena oli juosta pari tuntia ja siihen saisin matkaa jotain 13,5 kilsaa. Jäljellä oli pari kilsaa, kun vastaantulija varoitti mudasta. Katsottiin eteenpäin ja uuupppsss..... Reilusti yli yhden valotolpan välin mittainen mutapätkä oli suoraan edessä. Oli siinä kaidetta, mutta näytti liukkaalta ja kävelytie oli kalteva.

Hetki ihmeteltiin ja päätettiin kääntyä ympäri. Mieluummin pidempi lenkki kuin tasapainoilu mudassa. Yhtä aikaa mutaan törmännyt koiranulkoiluttaja teki saman ratkaisun. Tosin koira ei ollut halukas kääntymään ympäri. Käännöksen sijasta se ampaisi lähes äyräidensä yli tulossa olevaan jokeen, koska siellä oli sorsia. Houkutus taisi käydä liian suureksi, vaikka omistajansa oli kyllä tempauksesta ehdottomasti eri mieltä.

Jaloissa alkoi tuntua, kun lähestyttiin junarataa ja kotia. Viisitoista kilsaa oli niin lähellä, että extrakierros oli otettava, jottei jää tyhmästi vajaaksi. Lopulta noin 15,5 kilsaa ja 18 minuuttia yli kahden tunnin. Taisi olla yhä kropassa väsymystä, sillä yllättävän paljon tuntui jaloissa. Oli ihana nostaa saunassa jalat kohti kattoa ja levätä. Taisi tosiaan väsyttää, sillä lämmin sauna oli tuoda nukkumatin.